
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Amnesty kutsuu joulukuun alussa ihmisiä mukaan puolustamaan ihmisoikeuksia. Kymmenen päivää ihmisoikeuksille -kampanja näkyy puolentoista viikon ajan ympäri Suomea. Suomen kampanja...
Lue lisääValtioneuvosto on nimennyt Äänekosken seutukunnan äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuoden 2014 loppuun. Päätös perustuu arvioon, jonka mukaan Ääneseudulla olisi jäämässä työttömäksi...
Lue lisääTilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Lahdessa oli lokakuun lopussa tarkalleen 102 125 asukasta. Sen mukaan lahtelaisten määrä oli kuukaudessa kasvanut kahdella. Kuntien välinen...
Lue lisääTampereen yliopiston ja Aalto yliopiston tutkijat ovat nyt osoittaneet, että alastomien vartaloiden havaitseminen tapahtuu ihmisaivoissa tehostetusti jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Lue lisääAmmattiliitto TEAMin puheenjohtajan Timo Vallitun mukaan parhaillaan käytävät graafisen alan neuvottelut ovat vaikeuksissa. Muillakaan liiton 16 sopimusalalla ei ole sopimuksia.
Lue lisääOrimattilan, Nastolan, Hollolan ja Vääksyn alueella toimivien Nordea pankkien kesken on päätetty, että helmikuun alusta alkaen Nordean konttorista ei enää...
Lue lisääHuutokoski–Savonlinna -radalla kulkee muutama juna viikossa. Keskusta käytti sen rakentamiseen 80 miljoonaa euroa.
Lue lisääSuomalainen terveydenhuolto on länsieurooppalaisessa vertailussa enää vain keskinkertaista.
Lue lisääPeruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) aikoo huolehtia siitä, että vanhuspalvelulakiin tulee säädös henkilöstön vähimmäismäärästä. Hän on antanut Itä-Suomen yliopistolle tehtäväksi selvittää...
Lue lisääViikon kysymys Ammattiliitto Pro ja ylempien toimihenkilöiden YTN uhkaavat rahoitusalaa työtaistelulla, jonka on määrä alkaa 23.11. Työantajia edustava Finanssialan keskusliitto...
Lue lisääPeruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) nimesi keskiviikkona selvitystyöryhmän tutkimaan valelääkäri-ilmiön syitä. Hän huomautti tiedotustilaisuudessaan, että kyse ei ole enää yksittäistapauksista, vaan...
Lue lisääKansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) selittää karppauksen suosiota vasemmistoliiton kannattajien joukossa rohkeudella.– Vasemmistoliittolaiset ovat ruoka-asioissakin oman tiensä kulkijoita.
Lue lisääEdustajat kaikista eduskuntaryhmistä ajavat täyskieltoa pikavipeille.
Lue lisääPerussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen on saanut julkisuudessa rankkaa kritiikkiä tuoreimmasta seksuaalisuuteen liittyvästä kommentistaan. – Homojen tanssiminen loukkaa minua henkilökohtaisesti. Eräs sotaveteraani...
Lue lisääSuomen Punainen Risti pitää myönteisenä, että Suomi on liittymässä Ottawan sopimukseen, joka kieltää jalkaväkimiinojen käytön. – Erinomainen asia on myös se,...
Lue lisääPalvelualojen ammattiliitto PAMissa ylintä päätäntävaltaa käyttävä edustajisto kokoontui Turussa 15.-16.11. Edustajisto otti päätöslausumassaan kantaa syrjintään, nuorten työllistämiseen, luottamushenkilöiden tukemiseen ja...
Lue lisääPitkään jatkunut lauha sää on viivästyttänyt termisen talven alkua maan pohjoisosassa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan termisen talven alkua on nyt...
Lue lisääSuomesta on tullut venäläisten suosituin matkailukohde. Venäläiset tekevät tänä vuonna lähes neljä miljoonaa matkaa Suomeen. Kehittämispäällikkö Veli-Pekka Päivänen kirjoittaa Keski-Suomen...
Lue lisääKoulutetut sovitteluoppilaat ratkaisevat Suomen kouluissa vuosittain jopa 10 000 erilaista ristiriitatilannetta. Sovintoja tehdään muun muassa tappeluista, nimittelyistä, haukkumisista ja muusta häirinnästä.
Lue lisääPientalojen rakentamisen hartiapankkirakentamisesta ammattimaiseksi ”avaimet käteen” urakoinniksi on vienyt työsuojelua retuperälle. Ylitarkastaja Pekka von Hertzen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta pitää...
Lue lisääHelsingin kansalaistorilla lokakuun lopusta alkaen koolla ollut torikokous on keskiviikkona antanut julistuksen tavoitteistaan ja olemuksestaan. – Emme määritä itseämme poliittisen kannan,...
Lue lisää– Jos suuret mediatalot onnistuvat kaavailuissaan ja saavat entistä halvemmalla entistä kattavammat oikeudet tekijänoikeustuotteisiin, ja jättävät tekijöille kasvavasta kakusta pienenevän siivun,...
Lue lisääMeritaito Oy on antanut joululahjan työntekijöilleen. Yhtiö ilmoitti irtisanovansa joka kolmannen työntekijänsä. Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöiden puheenjohtaja Heikki Tuominen tuomitsee...
Lue lisääPalvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajia edustava Kiinteistöpalvelut ry ovat hyväksyneet valtakunnansovittelija Esa Longan tekemän sovintoesityksen. Sopimuksen synnyttyä PAM peruu alalle...
Lue lisääPolttoaineen nopeasta hinnannoususta ja talouden epävarmuudesta huolimatta varustamot uskovat liikevaihtonsa kasvavan hieman tämänvuotisesta. Vuosien 2008 ja 2009 kaltaisia suhdannenotkahduksia ei...
Lue lisääRahoituspohjaa halutaan laajemmaksi Neljä asiantuntijaorganisaatiota on saanut valmiiksi omat ehdotuksensa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän kehittämiseksi. Rahoitusmallin uudistamistarpeen taustalla on tarve...
Lue lisääJulkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 28.10.2011 Jalkaväkimiinojen kieltäminen ei ole kaikkien pioneerikoulutuksen saaneiden asiantuntijoiden mielestä ongelmaton. Yksi asiantuntija kritisoi miinojen puutteen...
Lue lisääJulkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 28.10.2011 Jalkaväkimiinoista vastaava maavoimien pioneeri- ja suojelutarkastaja eversti Harri Kauppinen on tarkka siitä, kuka saa puhua...
Lue lisääJalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen liittyminen ei huoleta kenraalimajuri evp Ahti Vartiaista. Hän sanoo, että miinakielto inhimillistää sotaa.
Lue lisääEuroopan unionin parlamentti tukee jäsenvaltioiden oikeutta kansalliseen rahapelipolitiikkaan. Rahapelien toimeenpanoa ei siis ryhdytä harmonisoimaan EU:n sisällä. Nyt hyväksytty mietintö sähköisesti...
Lue lisääKokoomuksen Ben Zyskowicz ennusti tiistaina korotuksia niin suurimpiin ansiotuloihin kuin arvonlisäveroon. Hän kiitteli eduskunnassa realistisuudesta keskustan esityksiä yleisen arvonlisäverokannan nostamiseksi.
Lue lisääOppositio haukkui tiistaina eduskunnan täysistunnossa hallituksen aikeen asettaa lehtien tilausmaksuille yhdeksän prosentin arvonlisävero. Myös hallituspuolueista kuului tyytymättömyyttä hallituksen esitykseen. Erityisesti...
Lue lisääSalon käräjäoikeus antoi tiistaina päätöksensä sikatehtaat-oikeudenkäynnissä. Oikeus hylkäsi kaikki syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta neljää eläinaktivistia vastaan. Oikeuden mukaan sikatehtaat.fi-sivuilla oleva materiaali...
Lue lisääRuokahuollon työntekijöitä uhkaavat palkanalennukset muuallakin kuin armeijassa. Tampereen Ateria aikoo yksityistää osan toiminnoista.
Lue lisääTietosuojavaltuutettu on saanut selvitettäväkseen, rikkooko kuopiolainen Niuvanniemen sairaala työnantajana yksityisyyden suojaa aikoessaan vaatia työntekijöitä näyttämään sairauslomien diagnoositiedot lähiesimiehille. Niuvanniemen sairaalan...
Lue lisääTyöministeri Lauri Ihalainen esittää lisävaroja rakennemuutokseen. Hän epäili maanantaina politiikan toimittajien tilaisuudessa, että rakennemuutospaikkakuntien määrä kasvaa edelleen. Menot on huomioitava...
Lue lisääPorvariryhmien vastustuksesta huolimatta Jyväskylän kaupunki nostaa tuloveroprosentin ensi vuodelle 19,50:een kunnallisten palveluiden turvaamiseksi. Kaupunginvaltuuston kokouksessa kokoomuksen ryhmä esitti veroprosentin pitämistä...
Lue lisääEduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) toivoo pikaisia toimia sotaveteraanien kuntoutukseen pääsemisen parantamiseksi. Lisäksi Heinäluoma haluaa lievennyksiä sotainvalidien haitta-asterajoihin, jotka määrittävät...
Lue lisääEduskunnan ulkoasiainvaliokunta hyväksyi tiistaina Suomen liittymisen Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen. – Vihdoin! totesi Annika Lapintie, joka on vasemmistoliiton jäsen ulkoasiainvaliokunnassa. – Ottawan...
Lue lisääNaisekonomin euro on edelleen pienempi kuin miesekonomeilla. Ekonominaisten vuoden palkka on ansaittu 16.11. mennessä yksityisellä sektorilla. Palkkaero miesekonomiin on 12...
Lue lisääAy-liike on liian hiljaa rasismista, sanovat 45 000 jäsentä edustavat kaksitoista PAMin osastoa.
Lue lisääTampereelle suunniteltu moderni kaupunkiraitiotie eteni päätöksenteossa, kun kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina 14.11. omalta osaltaan sen ensimmäisen vaiheen alustavan yleissuunnitelman jatkotyön pohjaksi.
Lue lisääPalvelualojen ammattiliitto PAMin 1. varapuheenjohtaja Jaana Ylitalo (sd.) kritisoi voimakkaasti työnantajaliittojen suhtautumista raamiratkaisuun Turussa koolla olevassa PAMin edustajistossa. – Työnantajilta on...
Lue lisääPerhepäivähoitajien työttömyysturva on heikompi kuin muilla ammattiryhmillä.
Lue lisääVuosikymmenen ajan aktiivisesti Suomen liittymisen puolesta kampanjoineet rauhanjärjestöt iloitsevat siitä, että Suomi on vihdoin loppusuoralla päättämässä liittymisestä miinat kieltävään Ottawan...
Lue lisääSosiaali- ja terveysjärjestöt ovat joutuneet vetäytymään useiden palveluiden tuottamisesta. Samaan aikaan alan yritysten asiakasmäärä kasvaa.
Lue lisääEläkeläisten toimeentulo parantunut 2000-luvulla. Eläketurvakeskuksen tutkimus vuosien 2000 – 2010 eläkkeistä osoittaa, että keskimääräisen eläkkeen nousu on ollut huomattavan suurta. Eläketasot, eläkkeensaajien...
Lue lisääValtakunnansovittelija Esa Lonka antoi myöhään maanantaina kiinteistöpalvelualalle sovintoesityksen. Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja työnantajia edustavan Kiinteistöpalvelut ry:n on annettava vastauksensa sovintoesityksen...
Lue lisää– Meillä on jatkuva huoli siitä, johtaako psykoterapeuttien ammatillisen polun kokonaisuus riittävään pätevyyteen toimia terveydenhuollon ammattihenkilönä, sanoo lääkintöneuvos, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Markus Henriksson Valvirasta.
Lue lisääPalvelualojen ammattiliitto PAM neuvottelee parhaillaan raamiratkaisun mukaisesti alakohtaisista sopimuksista. Eteneminen on ollut vaihtelevaa, kymmenelle alalle neuvottelutulos on jo saavutettu, kun...
Lue lisääSivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.