Tuskin läheskään kaikki Britannian EU-kansanäänestyksessä äänestäneet tiesivät, ettei äänestys ollut sitova. Ainakaan kampanjoissa sitä ei liiemmin tuotu esiin.
Äänestyksen päätyttyä eroleirin voittoon kävi ilmi, ettei oikeastaan kukaan ollut varautunut siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Osittain ongelmat johtuvat siitä, ettei Britannialla ole kirjoitettua perustuslakia. Perustuslaillisuus nojautuu ennakkotapauksiin, ja niitähän ei tällaisesta tilanteesta ole.
Olisiko uusi parlamentti enää sidottu kansanäänestykseen?
Koska Brexit-äänestys heijasti legitimiteettikriisiä, suurta luottamuspulaa politiikkaan, tuskin kukaan uskaltaa lähteä suoraan kävelemään kansanäänestyksen yli. Esimerkiksi konservatiivien uudeksi puheenjohtajaksi ja seuraavaksi pääministeriksi vahvimmin ehdolla oleva sisäministeri Theresa May sanoi, että ”Brexit on Brexit”, vaikka hän itse olikin unionissa pysymisen kannalla.
Kansanäänestyksen ja Britannian EU-eron toteutumisen väliin jää mutkikas harmaa alue.
Kukaan päättävässä asemassa oleva ei nyt lähde suureen ääneen sanomaan, että Brexit ei ole Brexit. Mutta kunhan aikaa kuluu ja pöly hieman laskeutuu, matkan varrelle voi tulla asioita, jotka saavat tilanteen näyttämään toisenlaiselta.
Artikla 50.
Eroprosessi ei lähde liikkeelle ennen kuin Britannia antaa Lissabonin sopimuksen 50. artiklan mukaisen eroilmoituksen. Siitä eteenpäin neuvotteluaikaa on kaksi vuotta.
Ennen kansanäänestystä pääministeri David Cameron sanoi, että eroleirin voittaessa hän tekee ilmoituksen välittömästi. Äänestyksen jälkeen hän sanoikin jättävänsä sen seuraajansa tehtäväksi.
EU-johtajat ovat vaatineet nopeaa ilmoitusta, jotta epävarmuuden aika jäisi mahdollisimman lyhyeksi. He voivat odottaa konservatiivien uuden puheenjohtajan valintaa – jonka pitäisi selvitä 9. syyskuuta – mutta eivät paljon pitempään.
May on kuitenkin sanonut, ettei hän tee ilmoitusta vielä tänä vuonna.
Brittien pyrkimyksenä on ennen eroilmoitusta käydä epävirallisia neuvotteluja puristaakseen EU:lta myönnytyksiä. Sen jälkeen olisi periaatteessa mahdollista sanoa tilanteen muuttuneen ja järjestää uusi kansanäänestys.
Esimerkiksi eroleirin kärkinimi Boris Johnson sanoi kampanjan alkuvaiheissa, että Brexit-äänestyksen tavoite onkin juuri paremman sopimuksen saaminen eikä niinkään ero.
EU:n kannalta myöntyminen olisi kuitenkin taipumista kiristykseen. Sen jälkeen kaikki voisivat vaatia itselleen etuja erolla uhkaamalla.
Siksi 50. artiklan mukainen ilmoitus on tärkeä. Ainakin EU:n nykytulkinnan mukaan sen jälkeen eroa ei voi perua.
Parlamentin rooli
Britannian sisällä useimmat lainoppineet ovat sitä mieltä, että hallitus voi käynnistää eroprosessin ilman parlamentin myötävaikutusta.
Britannian tunnetuimpiin kuuluva lakifirma Mishcon de Reya ilmoitti maanantaina haastavansa tämän näkemyksen. Sen mukaan lain voi kumota vain lailla: koska parlamentti vuonna 1972 hyväksyi Britannian EEC:hen liittävän lain, vain parlamentti voi erottaa Britannian EEC:n seuraajasta EU:sta.
Parlamentin alahuoneessa enemmistö ja ylähuoneessa ylivoimainen enemmistö kannattaa EU:ssa pysymistä. Legitimiteetille olisi kuitenkin tuhoisaa, jos parlamentti noin vain viittaisi kintaalla kansanäänestykselle.
Mutta entä jos ennen eroa pidettäisiin uudet vaalit, jotka EU:n kannattajat voittaisivat? Olisiko uusi parlamentti enää sidottu kansanäänestykseen?
Vaaleja on jo povailtu ensi talveksi. Theresa May on kyllä sanonut, että hän haluaa parlamentin istuvan täyden kauden, vuoteen 2020.
Mutta Britannian järjestelmässä korostetaan pääministerin kansalta saamaa valtuutusta. Voiko maata todella johtaa kolmen ja puolen vuoden ajan, suurten ratkaisujen aikana henkilö, joka on saanut valtakirjansa konservatiivipuolueen 150 000 jäseneltä eikä äänestäjiltä?
Jos Brexitistä jotenkin kiemurrellaan irti, lienee tämä uusien vaalien tie kaikkein todennäköisin.
Skotlanti
Parlamentin ylähuone katsoi raportissaan huhtikuussa, että EU-eroon on saatava suostumus Skotlannin, Pohjois-Irlannin ja Walesin itsehallintoparlamenteilta.
EU:ssa pysymistä vahvasti kannattaneen Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon on sanonut, ettei Skotlanti anna suostumusta.
Britannian parlamentti voi kumota veto-oikeuden, mutta viimeistään silloin häämöttää uusi kansanäänestys Skotlannin itsenäisyydestä.
Molemmin puolin on välineitä kiristykseen. Skotlannin vuoden 2014 kansanäänestys järjestettiin Britannian hallituksen suostumuksella, mutta seuraavalle sitä ei välttämättä tule.
Kaupankäynti
Odotettavissa on luultavasti pitkä epävarmuuden aika. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä todennäköisempiä ovat ”luovat” ratkaisut.
Kun ja jos Britannian ja EU:n välillä päästään eroneuvotteluihin, britit haluavat säilyttää pääsyn EU:n sisämarkkinoille, mutta rajoittaa maahanmuuttoa. EU taas pitää kiinni vapaasta liikkuvuudesta yhtenä neljästä perusvapaudesta.
Kompromissi on aina helpoin tehdä heikoimpien kustannuksella. EU saattaa panna ulkorajansa entistä tiukemmin kiinni – siihenhän on paineita muistakin jäsenmaista. Riittäisikö se uudeksi tilanteeksi Britannialle?
uutiskirje 