Pintaa syvemmältä
Luultavasti useimmat taloustieteilijät ja monet muut yhteiskunnalliset ajattelijat pitävät troikan Kreikkaan kohdistamaa kuristuslinjaa mielettömänä, sehän vain pahentaa tilannetta ennestään. Kreikan entinen valtiovarainministeri Gianis Varoufakis on toiminut taloustieteen, varsinkin matemaattisen taloustieteen, professorina Englannissa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Kreikassa, sen sijaan ei koskaan ennen poliitikkona. Ilmeisesti tästä syystä hänen sanomansa ei mennyt perille poliitikkojen piirissä.
Apulaisprofessori Paul Tyson Englannin Nottinghamin yliopistosta toteaa tämän osoittavan, että taloustiede ei suinkaan ole vallan kieli, vaikka monet niin uskovat.
”Talouden todellisuuden perustavimmilla totuuksilla ei ole mitään tekemistä vallan kanssa. Ajatuksessa, jonka mukaan Kreikan pankkien tukahduttaminen ja Kreikan valtion tuhoaminen olisi maan taloudelle hyödyksi, ei ole minkäänlaista taloudellista mielekkyyttä. Ajatus, jonka mukaan barbaarista supistuslinjaa jatkamalla mahdollistettaisiin niin suurien ja jatkuvien valtiontalouden ylijäämien syntyminen, että mahdottomasta velkataakasta voisi suoriutua, sotii kaikkea taloudellista järjellisyyttä vastaan. Vakaumus, jonka mukaan on jollain tavoin moraalista sekä välttämätöntä taloudellisilla määräyksillä teloittaa Kreikan poliittinen yhteiskunta tai erottaa Kreikka euroryhmästä tämän taloudellisen yhtenäisyyden säilyttämiseksi, ei perustu taloustieteen oppeihin.”
Taloustieteilijöitä ei ole kuunneltu Kreikan kriisissä.
Kun Varoufakis euroryhmän valtiovarainministerien kokouksissa Brysselissä yritti käydä keskustelua taloudellisin termein, tämä suututti hänen virkaveljiään, jotka syyttivät häntä ”luennoimisesta”. Varoufakis ajaa mahdollisimman avointa politiikkaa ja on julkaissut monta puheenvuoroaan blogissaan. Niistä näkee, että hän on hyvin asiallisesti pyrkinyt avaamaan keskustelua tilanteesta.
Paul Tyson tulkitsee tämän niin, että muutkin valtiovarainministerit näkivät tilanteen hölmöyden talouden kannalta, mutta olivat toisaalta omaksuneet poliittisen pakon, eivätkä ymmärtäneet, miksi Varoufakis ei sitä tajunnut.
Euroopan johtajat eivät halua taloustieteilijän sekaantuvan vallankäyttöön, he eivät halua, että kansalaiset huomaisivat huoneessa olevan norsun. Mutta eivät johtavat poliitikotkaan määrää kaikesta. Kansainvälisillä talouspiireillä on paljon enemmän valtaa.
Miten tämä toimii? Amerikkalainen konsultti John Perkins tuli vuonna 2004 tunnetuksi paljastamalla kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man, miten monikansalliset yhtiöt käyttivät hänen kaltaisiaan palkkasotureita päästäkseen uusille markkinoille. Hän kertoi haastattelussa vuosi sitten työstään:
”Tehtäväni oli löytää maita, joilla oli meidän yhtiöidemme tavoittelemia resursseja, kuten öljyä, tai markkinoita tai joukkoliikennettä – mahdollisuuksia on monta. Löydettyämme tällaisia maita järjestimme niille valtavia lainoja, mutta raha ei koskaan päätynyt näihin maihin, vaan se meni meidän yhtiöillemme, jotka rakensivat infrastruktuuriprojekteja näihin maihin, kuten voimalaitoksia tai moottoriteitä, jotka hyödyttivät – yhtiöidemme ohella – vain joitakin harvoja rikkaita, mutta ei ihmisten enemmistöä, jolla ei ollut varaa niihin. Siitä huolimatta niille jäi valtava velka, hyvin samanlainen kuin se, joka Kreikalla tänään on.
Kun ne oli sidottu tähän velkaan, palasimme, useimmiten IMF:n – nyt Kreikan tapauksessa IMF:n ja EU:n – hahmossa esittämään maalle valtavia vaatimuksia: verot ylös, valtion menot alas, julkisen sektorin palvelut myytävä yksityiselle sektorille, kuten voimayhtiöt, vesihuolto, joukkoliikenne ja niin edelleen. Yksityistäkää ne, olkaa meidän orjamme, yhtiöittemme ja IMF:n orja.
Järjestöt kuten IMF, EU, Maailmanpankki ovat suuryhtiöiden käsikassaroita. Kutsun sitä korporatiokratiaksi.”
Lainojen tuputtaminen on siis keino vaikuttaa kohdemaiden talouspolitiikkaan. Perkins puhuu maailmanlaajuisesta imperiumista, joka ei ole Yhdysvaltojen imperiumi, vaan suuryhtiöiden. Tämä ohjaa Yhdysvaltain ja monien muiden maiden politiikkaa, osittain myös Kiinan.
Haastattelu julkaistiin tasan vuosi sitten. Jo silloin oli nähtävissä myös Kreikan tilanne, maa oli joutunut tällaisen hyökkäyksen kohteeksi. Perkins toteaa myös Kreikan johtajien tehneen virheitä. Kansa ei kuitenkaan tehnyt niitä, mutta sitä vaaditaan nyt maksamaan niistä. Osa operaation hengestä onkin Perkinsin mukaan saada kohdemaan kansalaiset tuntemaan itsensä huonoiksi ja ala-arvoisiksi. Imperiumi sai aikanaan pohjoisvietnamilaiset näyttämään maailman silmissä pahoilta, nyt tämä osa on annettu muslimeille.
”Kreikan tapauksessa kaikki tarmo on suunnattu Kreikan kansaan, jotta saataisiin se sanomaan ’Olemme laiskoja, emme ole tehneet asioita oikein, emme ole seuranneet oikeata politiikkaa’, vaikka suuri osa vastuusta todellisuudessa kuuluu finanssimaailmalle, joka houkutteli Kreikkaa kulkemaan tätä tietä.”
Olemme yleensäkin uskoneet pankkimiehiä. Silloinkin kun ei olisi pitänyt.
Vuonna 2004 ilmestyneessä kirjassaan Perkins toivoo, että eurosta tulisi vastapaino Yhdysvaltain ja dollarin hegemonialle. Hän sanoo nyt, ettei silloin ymmärtänyt, että suuryhtiöt eivät halua yhtenäistä Eurooppaa. Euro voi olla kätevä väline, mutta yhtenäiset säännöt eivät houkuttele. Mieluummin etsitään eri säännöstöistä helpointa, etsitään maita, joiden verotus on keveintä.
Moraalifilosofi Paul Tysonin mukaan tämä hänen finanssirealismiksi kutsumansa ajattelukuvio on ollut vallalla länsimaailmassa 1970-luvun alusta, eli Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin ajoista asti. Sen vastapainoksi hän asettaa moraalirealismin, jolla on paljon pitempi historia, jo antiikista lähtien.
Häviäjien puolelle on joutunut muun muassa demokratia, sekin kreikkalaista perua. Kreikan kriisin tapahtumat näyttävät osoittavan, ettei demokratialla enää ole merkitystä. Kyse on vain vallasta, ja tämä valta haluaa päättää taloudesta, myös Suomessa.
uutiskirje 
