Kansan Uutisten päätoimittaja Sirpa Puhakka puolustaa Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-selvitystä (pääkirjoitus 16.9.). Hän argumentoi, että ”tutkijat peräänkuuluttavat perustellusti tutkimuksen vapautta ja oikeutta päätyä tuloksiin, jotka ovat seurausta tutkimusprosessista”.
UPI-raportti ei kuitenkaan ole eikä edes väitä olevansa tutkimusta. Heti raportin alussa korostetaan, että ”kyseessä on valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan puitteissa tehty selvitystyö, ei akateeminen tutkimus”.
Selvityksen käsitteistö on ladattua ja asenteellista. Selvityksessä oletetaan monien ilmiöiden olevan Venäjälle erityisiä ja sisäsyntyisiä. Näkökulma on Venäjä-kielteinen. Venäjän erityispiirteet ovat huonoja ja vaarallisia, ainakin Suomen kannalta. Sellaiset yleisilmaukset kuin ”aktiiviset toimet”, ”informaatiotila”, ”nollasummapeli”, ”riski” tai ”ulko- ja sotilaspolitiikka” saavat erityisen Venäjä-sisällön. Esimerkiksi ”riskillä viitataan erityisesti Venäjän muuttuneesta ulkopoliittisesta toiminnasta muille mahdollisesti koituviin negatiivisiin vaikutuksiin” (riskin standardimääritelmä on: riski = todennäköisyys x odotusarvo).
Raportin kirjoittajat katsovat asioita vain yhdestä yksipuolisesta ja värittyneestä näkökulmasta ja panevat nimettömät haastattelusitaatit puhumaan puolestaan. UPI:n työryhmä ei suhteuta Venäjää koskevia lausumiaan tai luonnehdintojaan mihinkään yleisempään, tai edes muihin valtioihin.
Raportti nojaa suurelta osalta pelkästään nimettömien haastateltavien mielipiteisiin. Raportin lopussa on kyllä lista haastateltavista – melkoista valintaa siinäkin – mutta edes haastateltavat eivät itse voi todentaa sitä, mistä lähteestä mikäkin sitaatti on; tai onko kukaan haastateltavista edes sanonut sitä mitä raportin sitaatissa esitetään.
Raportin tulkinnat ja väitteet ovat ladattuja. Klassinen esimerkki ladatusta kysymyksestä on tämä: ”Milloin olet lakannut lyömästä puolisoasi?” Siinä ennakko-oletetaan, että henkilö on aiemmin harjoittanut väkivaltaa puolisoaan kohtaan. Samalla tavalla esimerkiksi tämä kohta UPI-raportista on ladattu:
”Venäjän strategisten asiakirjojen uudet muotoilut painottavat Venäjän olevan patoamispolitiikan kohteena ja väittävät, että Naton sotilaskaluston sijoittaminen lähemmäs Venäjän rajoja muodostaa uhkan Venäjän kansalliselle turvallisuudelle. Tätä viestiä on tehostettu useilla syytöksillä, joissa on väitetty lännen olevan syyllinen Ukrainan ja Syyrian konflikteihin. Venäjä käyttää uhka-arvioita ulottaakseen valtapolitiikkaansa naapureihinsa. Kun Venäjä ilmoittaa julkisesti tuntevansa olonsa uhatuksi kaikilta suunnilta, se pyrkii saamaan naapurinsa käyttäytymään omien intressiensä mukaisesti.”
Kirjoittajat ennakko-olettavat, että Venäjän viralliset tulkinnat ovat sekä vääriä että tarkoitushakuinen keino edistää ”valtapolitiikkaa”. Tulkinnassa poissuljetaan se mahdollisuus, että Venäjän johto oikeasti uskoisi, mitä sanoo, tai että Venäjän johdon tulkinnat voisivat olla edes alustavasti uskottavia ja vakuuttavia.
Lainauksessa esitettyjen väitteiden looginen seuraus on, että Venäjä ei itse voi olla uhattu, mutta se voi olla ja on muiden uhkaaja. Selvityksen kirjoittajat siis antavat ymmärtää, että Naton aseet eivät ole uhka, niiden sijoittelusta ja luonteesta riippumatta, kun taas Venäjän aseet ovat aina osa sen ”valtapolitiikkaa”.
Toivoisin edes Kansan uutisten kykenevän harjoittamaan lähdekritiikkiä tässä Suomen ja koko maailman tulevaisuuden kannalta keskeisessä asiassa.
Heikki Patomäki
Maailmanpolitiikan professori, Helsingin yliopisto
lehti 