Avainsana: Normaali

Vasemmisto jakoi jo paikkansa Lahdessa

Vasemmistoliiton Lahden Kunnallisjärjestö on osaltaan päättänyt kaikista valinnoista Lahden kaupungin luottamushenkilöpaikoille. Vasemmistoliiton edustajana kaupunginhallituksessa toimii tulevalla kaudella Antti Holopainen varajäsenenä...

Rakastaminen on vaikeaa

Rakastamisen vaikeudesta riittää romaaneja. Riku Korhosen Nuku lähelläni on romaani rakastamisen vaikeudesta, mutta toki paljosta muustakin. Sukupuolten välinen kamppailu saa...

Metsä vie miestä

Mökki oli lämmin kuin anteeksianto. Näin upeita lauseita voi kirjoittaa vain jotain todella syvää elämässään kokenut. Tällä kertaa tunteen julkituoja...

Koulutyttö Malala Yousafzaita (vas.) on birminghamilaisessa sairaalassa käynyt tapaamassa muun muassa Pakistanin presidentin Asif Ali Zardarin tytär Asifa Bhutto.

Malalan vai talebanien Pakistan?

Pintaa syvemmältä Kulunut vuosi ei ole ollut mikään edistyksen riemuvuosi. Joitakin valopilkkuja kuitenkin löytyy, yllättävistäkin ilmansuunnista. Erään esimerkin tarjoaa pakistanilaisen...

SAK:n luottamushenkilöt koolle

SAK:laisten liittojen luottamushenkilöt kokoontuvat keskiviikkona 23.1.2013 Helsingin Paasitorniin. Sopimusta ei jätetä -nimellä kulkevassa tapaamisessa korostetaan neuvottelu- ja sopimuskulttuurin merkitystä, pohditaan...

Lintu tästä maasta

Viimeinen sana Koko kuluneen syksyn päässäni on soinut kuorotoverini säveltämä laulu. Siinä päivä tulee pääskyille, ilo ilman lintusille. Ei kuitenkaan...

Talouden saaminen nousuun vaatii yhteistyötä.

Synkät ajat vaativat yhteistyötä

Valtiovarainministeriön (VM) kansantalousosasto julkisti torstaina suhdannekatsauksensa. Hyvältä ei näytä, vaikka mitään järisyttäviä uutisia katsaus ei tarjoakaan. Talouskasvu on pysähtynyt eikä...

Minua ei tytötellä

Kansan Uutisten Viikkolehdessä jouluna 2012 Kansan Uutisten Viikkolehden 72-sivuisessa joulupaketissa on tarjolla muun muassa tätä: Kansijutussamme kansanedustaja Silvia Modig kertoo...

Turkistarhaus päättyy Hollannissa kokonaan siirtymäajan jälkeen vuonna 2024.

Hollanti luopuu turkistarhauksesta

Hollannin senaatti äänesti tiistaina minkkien turkistarhaamisesta luopumisen puolesta. Päätöksen myötä turkistarhaus päättyy Hollannissa kokonaan siirtymäajan jälkeen vuonna 2024, sillä maa...

Ulosmarssi lääketehtaalla Turussa

Lääkeaineita valmistavan PCAS Finlandin toimihenkilöt saivat tarpeekseen joulukuun alussa alkaneiden yt-neuvottelujen takkuilusta. Lähes neljäkymmentä toimihenkilöä marssi ulos työpaikaltaan tänään tiistaina...

Loma-ajan sairauskarenssi poistuu

Suomi joutuu muuttamaan sairauslomakäytäntöjään EU:n työaikadirektiivien mukaiseksi. Helsingin Sanomien (18.12.) mukaan jokaisen lomalla todistetusti sairastetun päivän voi korvata uudella lomapäivällä,...

Rituaali ja karnevaali

Itsenäisyyspäivän sotahenkistä, haudanläheistä ja maallistuneelle ajallemme outoa, raskaan uskovaista henkeä päivitellään usein. Monen mielestä olisi mukavaa, jos Suomenkin itsenäisyyspäivään saataisiin...

Sivu 634 / 895 1 633 634 635 895

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.