Arabikevään syy ja seuraus: Ei enää pelkoa
Viime vuoden arabikevät kaatoi hallituksia. Arabimaiden oma dokumenttielokuva on jo ehtinyt mukaan kirjaamaan ja tulkitsemaan vallankumouksia.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Viime vuoden arabikevät kaatoi hallituksia. Arabimaiden oma dokumenttielokuva on jo ehtinyt mukaan kirjaamaan ja tulkitsemaan vallankumouksia.
Pitkän dokumenttielokuvan Oscar-ehdokkaana ollut Banksy: katutaiteen uho ja tuho (2010) tarjoaa värikylläisen kiertoajelun katutaiteen maailmaan sekä nykytaiteen trendeihin Amerikan malliin.
Iranissa järjestetään parlamenttivaalit maaliskuussa. Oppositio ei usko vaalien rehellisyyteen.
Ennaltaehkäisevässä päihdetyössä on jo pitkään kaivattu uutta ajattelua. EHYT ry on perustettu vastaamaan tähän kaipuuseen.
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki odottaa kovaa kamppailua Euroopan unionin luonteesta.
Suomessa sanotaan, että Chilessä on demokratia. Väite ei pidä paikkaansa, sanoo juuri Chilestä palannut Hugo Marchant.
Guggis-puhalluksen alle jäivät monet asiat ikään kuin huomioimatta. Ovatkohan jo presidenttiehdokkaat kulttuuriministerin ohella kertoneet omaa kantansa taide-McDonald’sista? En sattunut näkemään,...
Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen arvioi, että Kansaneläkelaitoksen maksamien kela-korvausten hinnalla saataisiin hyvä perusterveydenhoito kaikille Suomessa. – Pienituloiset kustantavat hyvätuloisten lääkärikäynnit, Pekonen...
Paavo Arhinmäki toteaa, että mitään ei ole vielä ratkaistu.
Siivousalan työnantajat haluavat tuoda ulkomaista työvoimaa, vaikka siivoojapula johtuu alan nälkäpalkoista.
Kolmasosa äänestäjistä (lähes 1,4 miljoonaa) on jo sanansa sanonut. Muilla on presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella enää pari päivää mietintäaikaa. Kampanjointi loppuu...
Helsingin kaupunki aloittaa ostopalvelujen alasajon.
Tammikuun 12. päivänä tuli kuluneeksi sata vuotta lehtimies ja kirjallisuustutkija Raoul Palmgrenin (1912–95) syntymästä. Tapahtumaa juhlistettiin Työväenliikkeen kirjastossa järjestetyllä seminaarilla yhdeksän alustajan ja satapäisen yleisön voimin.
Turun toto75-rivi alkaa lämpöisten ryhmällä, jossa takariviin arvottu Super Frido (10) lähtee viime aikaisten esitystensäkin takia matkaan suosikkina. Runsaasti totosijoja...
Rasismi on noussut erääksi sunnuntaina käytävien presidentinvaalien polttavimmista kysymyksistä. Vähemmistöryhmiä halveksiva kielenkäyttö on lisääntynyt Suomessa, joten tulevan presidentin tulee ottaa...
EU:n alueella kotitaloudet, ruokakaupat ja ravintolat heittävät joka vuosi hukkaan jopa 50 prosenttia syömäkelpoisesta ja terveellisestä ruoasta. Samaan aikaan 79...
Presidentinvaalin ennakkosuosikki rajussa alamäessä juuri ennen ensimmäistä kierrosta.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan Suomi edellyttää yksinään yksimielistä päätöksentekoa Euroopan pysyvään rahoitus- ja vakausmekanismiin. Euromaiden rahaministerit tapaavat taas maanantaina.
Etiopiassa ollaan tyhjentämässä Hollannin kokoista maa-aluetta asukkaista, jotta se voidaan vuokrata ulkomaisille sijoittajille vientikasvien viljelyä varten.
”Nyt tarvitaan päätöksiä, ei puheita”, Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki irvailee blogissaan vaalien ennakkosuosikin, kokoomuksen Sauli Niinistön, ahneuden vastaisia kananottoja. Arhinmäki...
Luottokunta on suunnitellut tuovansa lähiaikoina kauppoihin osta ja nosta -palvelun, joka mahdollistaisi rahan nostamisen kaupan kassalta. Palvelualojen ammattiliitto PAMin 2.
Viikon kysymys Tukkusähkön hinta on kääntynyt laskuun. Tavallisen kansalaisen sähkölaskussa tämä ei kuitenkaan välttämättä näy. Mikä käänsi tukkusähkön hinnan laskuun,...
Yksinkertaista: Samat oikeudet ovat kaikilla tai sitten niitä ei ole kaikilla.
Eläkekiistassa ei näytä olevan ratkaisua näköpiirissä. Työnantajia edustava Elinkeinoelämän keskusliitto EK ajaa sinnikkäästi eläkeiän nostoa. EK:n mielestä maan talousongelmat eivät...
Wisconsinin osavaltion kuvernööri Scott Walker vei viime vuonna lähes kaikki toimintaoikeudet ammattiliitoilta. Nyt hän joutunee harvinaiseen takaisinkutsumenettelyyn.
Tuoreet viestit kertovat talouskasvun hiipumisesta, jopa taantumasta ja siksi STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpään mielestä hallituksen talouspolitiikassa pitäisi keskittyä etsimään keinoja,...
Yhdysvaltain viranomaiset ovat joutuneet myöntämään, että Liberian pahamaineinen entinen presidentti Charles Taylor sai apua amerikkalaisilta tiedustelupalveluilta.
Kahdella kolmesta SAK:laisesta työpaikasta ei ole tehty toimenpiteitä, jotka edistäisivät eläkeikää lähestyvien työntekijöiden pysymistä työssä nykyistä pidempään, kertoo keskusjärjestön keskiviikkona...
Säästöt johtavat romahdukseen. Silti poliitikot hakevat lisää säästöjä, ihmettelee Nobel-palkittu taloustieteilijä eurokriisin hoitamista.
Valtio alkaa vaatia omistuksiltaan aiempaa selvempää raportointia niiden yhteiskuntavastuusta.
Vasemmiston Paavo Arhinmäki sanoo, että talouden kriisi on demokratian kriisi.
Pohjoismaiset vasemmistopuolueet ovat laatineet yhteisen ohjelman rahoitusmarkkinoiden sääntelemiseksi niin, että lasku pankkien pelastamista ei kaatuisi veronmaksajien niskaan.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotilan mielestä nyt pitää toimia sen eteen, että voittojen maksimointi terveysbisneksessä loppuu. – Kansalaisten terveyserot kasvavat, terveyspalvelujen saatavuus...
Turun Vasemmistoliitto vaatii, että Turku keskittyy kaupunkilaisten palvelujen turvaamiseen ja parantamiseen uusien hallintokiinteistöjen hankkimisen sijaan. Järjestö vaatii, että kaupunginvaltuusto luopuu...
Nuorisoyhteistyö – Allianssin koululaisille oikeilla ehdokkailla järjestämät presidentinvaalit venyvät toiselle kierrokselle. Tiistaina julkistetussa ääntenlaskennassa kokoomuksen Sauli Niinistö sai 36,1 prosenttia ja...
Karppausvillityksestä huolimatta leipä ja peruna ovat pitäneet asemansa keskisuomalaisten arkiruokailussa. Vaikka tarjonta on monipuolistunut ja elintaso noussut, arjen perusruoka valmistetaan...
Kaikille neljälletoista yli 8 000 metriä korkealle vuorenhuipulle ilman lisähappea noussut vuorikiipeilijä. Valtamerien tyrskyissä maapallon ympäri luonnonvoimia vastaan taistellut purjehtija. Kaksi...
Lääkärilehdessä (16.12.) julkaistun kyselyn mukaan terveyskeskuksissa on aiempaa enemmän vakituisia lääkäreitä. Ulkoistettuina toimii vain 6,7 prosenttia ja ostopalveluina hoidetaan 5,7...
Palkansaajajärjestöt toivovat tulevan presidentin keskittyvän hänelle osoitettuihin tehtäviin.
Suomi tarvitsee suuren kuntauudistuksen. Vanhat kuntarajat ovat syntyneet aikana, josta on vain muistot jäljellä. Hallinnollisista rajoista ja niiden mukana syntyneistä...
Vermon keskiviikon toto65-ravien avauskohteessa suosikin paineet saa Teivossa lauantaina raskaimman kautta kuolemanpaikalta voiton ottanut Day Cruise (8), vaikka ruuna onkin...
Tikkurila Oyj:n Vantaan toimipaikan henkilöstöryhmät eivät hyväksy työnantajan esittämiä henkilöstön vähentämissuunnitelmia ja tapaa, jolla aluepalveluiden ulkoistaminen tuotiin kesken neuvottelujen lisäämään...
Pietarin kaupunkia ympäröivän noin 1,7 miljoonan asukkaan Leningradin alueen hallinto aiotaan siirtää Hatsinaan. Tähän asti hallinto on sijainnut lähes viiden...
Muistan nuorena miehenä osallistuneeni miekkareihin, joissa huudettiin ”Alas tulopolitiikka – alas luokkasopu”. Taisin itsekin osallistua kuoroon. Kesti reilut parikymmentä vuotta...
Swazimaa kannustaa lainoilla työttömiä nuoria yrittäjiksi.
Tyylikäs rouva pyysi kaupan kassalta askin sinistä äl ämmää. Vieressä komeili isoin numeroin varustettu tuliterä tupakkasäilö, mutta kassahenkilö ei vielä...
Tulosvaroitus Liekö Kekkonen vai Neuvostoliitto syynä siihen, että Suomessa eurooppalaisuuden ja itsenäisyyden yhteydessä puhutaan harvemmin demokratiasta. Ensimmäisenä lähes koko kansalle...
Virallinen Kuuba tarvitsee matkailijoita ja heidän tuomaansa valuuttaa, sillä matkailu on maan tärkein tulolähde.
Keskiamerikkalaisen Guatemalan naiset odottavat asemansa kohentuvan, kun maan varapresidentiksi tulee ensi kertaa nainen.
Vasemmiston presidenttiehdokkaan Paavo Arhinmäen varpaita ei taatusti palele vaalien loppukiritaistossa. Siitä pitävät huolen Jämsän Vasemmistonuorten lahjoittamat huopikkaat. Jyväskylässä lauantaina vieraillut...
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.