Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Ann Pettifor on monipuolisesti ansioitunut brittiläinen taloustieteilijä. Hän on osallistunut talouspolitiikan muotouttamiseen kotimaassaan ja kansainvälisissä järjestöissä. Vuonna 2006 hän julkaisi kirjan, jossa ennusti tulossa olevan velkakriisin. Talousviisaat ehtivät riemuita hänen pilkkaamisestaan melkein vuoden kunnes kriisi puhkesi 9.8.2007.
Lue lisääPalestiiinalais-suomalainen Elias Gharieb syntyi pakolaisena Beirutissa 62 vuotta sitten. Vanhemmat olivat lähteneet pakolaisiksi Libanoniin vuonna 1948 ennen Israelin perustamista. – Tuntuu,...
Lue lisääMarkus Leikola rikkoo toden ja fiktion rajoja mammuttiromaanissaan Uuden maailman katu. Hän tavoitteli nuoruutensa suosikkien vauhkoa ja fantastista tyyliä.
Lue lisääKahdeksan vuotta Suomessa asunut Nicole Herbst kokee olevansa suomalainen, mutta ennen kaikkea eurooppalainen ja Saksasta kotoisin oleva vapaaehtoissuomalainen. – Kuulen, että...
Lue lisääLapsuuteeni kuuluivat Vaasan-tätien joulupaketit. Ne tulivat säännöllisesti sinne asti, kunnes minä ja veljeni olimme kaikki koulussa. Vaasan-”tädit”, Aaltonen ja Nieminen,...
Lue lisääSomalialaistaustainen, kätilö ja lähihoitaja Zahra Abdulla kysyy nauraen iloisesti: – Milloinko minusta tulee suomalainen? Olen ikuinen pakolainen. Lähes 20 vuotta sitten...
Lue lisääVaajakoskella tehtiin parhaimmillaan kaksi miljoonaa tulitikkua tunnissa. Vientiä oli Uutta-Seelantia myöten. Vuonna 1995 lähes kahdeksankymmenen vuoden ajan toimineen tehtaan tie päättyi ruotsalaiseen yritysostoon. Nyt vanhassa tehdasmiljöössä toimii Tikkulan yritysyhteisö. Finn-Matchin työntekijöiden muistoissa vuodet Vaajakosken tehtaalla olivat sekä vaativia että hauskoja.
Lue lisääOnko joulu Suomessa erityisen kriisiytyvää aikaa Suomessa, kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter? – Meille tulee lähes 500 soittoa päivässä. Ihmiset alkavat puhua...
Lue lisääViranomaisten reaktio tietovuotoon saa pääosin ymmärrystä, koska vuodetuissa papereissa oli korkeimman turvaluokituksen asiakirjoja.
Lue lisääHelsingin Sanomien kohujuttu sotilastiedustelusta ei paljastanut juuri mitään sellaista, mitä maanpuolustusasioita seuraava valistunut kansalainen ei tietäisi. Seuranneessa kohussa kansallisen turvallisuuden...
Lue lisää– Työttömällä voi olla kynnys pyytää tiukkaan tilanteeseensa apua kasvottomalta organisaatiolta, mutta minun kanssani ei kynnyksiä ole, sanoo Antti Salmi. Hän toimii OMA-valmentajana työllisyyskokeilussa Tampereella.
Lue lisääWWF vinkkaa vastuullisesta joulun kalapöydästä: Silakkaa, silliä, särkeä, kotimaista ja vastuullisesti kasvatettua.
Lue lisääLuonnos eläinten hyvinvointilaista julkaistiin. SEY vaatii vettä eläimille.
Lue lisääKöyhimpien määrä lisääntyy, koska budjettipolitiikalla on niin päätetty.
Lue lisääTilastokeskuksen mukaan työllisiä oli marraskuussa 83 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Lue lisääAlkoholilakia puolustettiin kontrollin vähentämisellä, mutta työttömille sitä säädettiin lisää.
Lue lisääTontuilla on tonttujen sopimus, kerrotaan Santa Parkista. Joulupukin yhteyshenkilö Ilkka Länkinen täsmentää, että tonttujen palkat perustuvat ohjelmapalvelualan työehtosopimukseen. – Palkat...
Lue lisääIndeksijäädytys heikentää reaalisesti kansaneläkettä, takuueläkettä, vammaisetuuksia, työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa sekä työmarkkinatukea.
Lue lisääKatulehti Iso Numero on käynnistänyt joukkorahoituskampanjan toimintansa tueksi.
Lue lisääHallitukselta perätään konkreettista suunnitelmaa uudistuksen jälkikäteisarvioinnista ja seurannasta.
Lue lisääEduskunnan naisverkosto tekee lakialoitteen: Raiskaus voi tapahtua ilman väkivaltaa.
Lue lisääHallitus kertoi eilen päässeensä sopuun sote-uudistuksen yhdestä ongelmasta.
Lue lisääTyöttömyysturvan muutokset ovat pääosin rangaistusluontoisia.
Lue lisääEnsimmäiset päätökset mahdollisesta karenssista tehdään huhtikuussa 2018.
Lue lisääMyös STTK on kriittinen, vaikka pääekonomisti Ralf Sund kannattaa mallia.
Lue lisääPaikallinen sopiminen kelpaa työnantajille juhlapuheissa, mutta käytännön työelämässä halutaan sanella.
Lue lisääAmmatillisen koulutuksen järjestäjät joutuvat jatkamaan sopeuttamistaan budjettileikkauksiin
Lue lisääPerhevapaiden joustot voivat olla sekä hyödyksi että haitaksi isien vapaiden käytön ja hoivavastuun lisääntymisessä.
Lue lisääTuloerot pysyivät ennallaan vuonna 2016.
Lue lisääViikon kysymys Invalidiliiton Pääkallokelit -kampanja muistuttaa liukkaiden kelien vaaroista ja talvikunnossapidon tärkeydestä. Moni jalankulkija loukkaa itsensä talven pääkallokeleillä. Kannattaako jäisellä...
Lue lisääHallitus teki mistä sitä varoitettiin varhaiskasvatuksen uudistuksen yhteydessä: lapset ovat nyt eriarvoisessa asemassa.
Lue lisääValtiovarainministeriön tiistaina julkistettu taloudellinen katsaus ei sisällä yllätyksiä. Talouskasvu jatkuu vahvana koko kahden vuoden ennustejakson. Maailmantalouden kasvun vetämä Suomen talous...
Lue lisääEniten kritisoivat ne, joilla on eniten kokemusta sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta.
Lue lisääLiiton työttömyyskassa joutuu tekemään jopa 10 000 päätöstä kolmen kuukauden välein manuaalisesti.
Lue lisääToiveikkaasti tulevaisuuteen suhtautuva presidentti Tarja Halonen uskoo kestävään kehitykseen.
Lue lisää”Tosiasiallisesti malli tulee käytännössä heikentämään niiden työttömien toimeentuloa, jotka eivät täytä ehtoa.”
Lue lisääTeollisuusliitto väläytti poliittista lakkoa vastatoimena.
Lue lisääYksittäisen sosiaalityöntekijän vastuulle enintään 30 lasta, aloitteessa esitetään.
Lue lisääUusin iso tietovuoto osoitti jälleen, kuinka laajaa on kansainvälisesti toimivien yhtiöiden ja suuromistajien verosuunnittelu. Keinoja siihen puuttumiseen olisi, mutta poliittista tahtoa puuttuu – myös Suomen hallitukselta.
Lue lisääTyömarkkinakeskusjärjestöt kehottavat, että jokaisella työpaikalla otetaan nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään.
Lue lisääVanha totuus pätee viime viikon EU-päämiesten kokoontumiseen Brysselissä. Sen mukaan EU ei pysty tekemään merkittäviä päätöksiä ilman välitöntä kriisin uhkaa.
Lue lisää”Ei ole oikeudenmukaista leimata työtöntä passiiviseksi, jos todellinen syy on palveluiden tai avoimien työpaikkojen puute.”
Lue lisääValtiolla ja Helsingin yliopistossa pitkän työuran tehneet työntekijät siirtyvät yliopiston kokonaan omistaman yhtiön palvelukseen ja ansaittuja eläkkeitä leikataan.
Lue lisääVasemmistoliiton kansanedustaja ja entinen ministeri Paavo Arhinmäki kehotti pohtimaan tietovuotajien motiiveja ja tavoitteita keskustelussa Helsingin Sanomien lauantaina julkaisemasta jutusta, joka...
Lue lisääHalusiko Puolustusvoimien Viestikoekeskuksen asiapaperien vuotaja vauhdittaa tiedustelulainsäädäntöä?
Lue lisää”Kansalaisilla on oikeus tietää myös tiedusteluasioista”, sanoo Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.
Lue lisääHelsingin Sanomien toimittajan kotiin tehtiin tietovuotojutun jälkeen kotietsintä.
Lue lisääBrittitoimittaja Stacey Dooley valottaa erikoista ja ikävää ilmiötä dokumentissaan Japanin lapsiporno (Stacey Dooley Investigates: Young Sex For Sale In Japan,...
Lue lisääSuomalainen peruskoulu epäonnistui poikien kanssa? Ei nyt sentään. Mutta ne pojat, jotka eivät pärjää, ovat samoja, jotka kärsivät eniten koulutusleikkauksista.
Lue lisää– Kaikki asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että olemme lähempänä totaalista katastrofia kuin kenties koskaan aiemmin, sanoo Nobelin rauhanpalkinnon saaneen ICAN-järjestön perustajajäsen Tilman Ruff Kansan Uutisten haastattelussa.
Lue lisääSivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.