Avainsana: digilehti

Aino-Kaisa Pekonen: Yli sote-sekoilusta

Hallitus sohii ja panikoi vailla pelisuunnitelmaa. Sote-valiokunnan varapuheenjohtaja (kesk.) runnoi päätöksen asiantuntijakuulemisten lopettamisesta puheenjohtajan poissa ollessa. Puhemies totesi eduskunnan menettelytapoja...

Maataloustukia pitää Mai Kivelän mukaan kohdistaa eläintuotannosta kasviproteiinien tuotantoon.

Ruokavallankumousta tarvitaan nyt

Ilmastonmuutoksesta ei Mai Kivelän mukaan selvitä, ellei ruokajärjestelmää uudisteta. Eläinintensiivisestä tuotannosta on siirryttävä kasvipohjaiseen tuotantoon. Sipilän hallituksen eläinpolitiikan suunta on ollut aivan vastakkainen.

Kirjoittajan mukaan poliittisten puolueiden tehtävä on tuoda ratkaisumalleja esimerkiksi vanhuspalveluiden epäkohtiin.

Mielipide: Hyvinvointivaltion puolesta!

Populismi on saanut polttoainetta kevään eduskuntavaaleihin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ja vanhusten hoidon räikeistä puutteista. Sote-lait odottavat ratkaisujaan tämän vaalikauden loppuminuuteille...

Sotienjälkeisessä Helsingissä asuntopulassa ihmisille avattiin pommisuojia, joissa ”asui” kokonaisia perheitäkin. Vuonna 1951 Vilhonvuoren suojassa oli siirtotyöläisiä, entisiä rintamasotilaita perheineen, sotainvalideja ja evakkoja.

Asunnottomuustyön suuri murros

Asunnottomuutta ei ole Suomessa ratkaistu, mutta sitä on saatu vähennettyä, päinvastoin kuin muualla. Asunnottomuuspolitiikan murros on ollut hidas. Nyt suomalaista Asunto ensin -periaatetta esitellään ja sovelletaan maailmalla.

Uusi 2000-luvun marxismi hakee vastauksia ”high-tech-kapitalismin” haasteisiin.

Marx ja sosialismi sopivat tähänkin aikaan

Kahdessa uutuuskirjassa pohditaan marxilaisuuden ja sosialismin haasteita. Vesa Oittinen selvittää Marx-kuvan historiallisia muutoksia. Axel Honneth puolestaan esittää, miten sosialismin idea tulisi puhdistaa siihen kertyneestä kuonasta meidän aikaamme sopivaksi.

Sivu 54 / 71 1 53 54 55 71

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.