Avainsana: Normaali

Yle selvittää määräaikaisuudet

Yleisradion johto ja henkilöstö ovat sopineet, että ohjelmatuotannon määräaikaisten ja tuntityöntekijöiden asema selvitetään. Samalla Yle perääntyi hankkeestaan vuokratyöntekijöiden palkkaamiseksi, ja...

Palkansaajajärjestö Pardian uusi puheenjohtaja Niko Simola sanoo edustavansa sopimisen kulttuuria.

Niko Simola Pardian johtoon

Niko Simola valittiin STTK:n valtion palkansaajajärjestön Pardian puheenjohtajaksi edustajakokouksessa keskiviikkona Helsingissä. Simola on toiminut Pardian yksityisen sektorin neuvottelupäällikkönä vuodesta 2003...

Miksi pudotitte kilometrikorvauksia?

Viikon kysymys Muutoinkin tiukalla työehtosopimuskierroksella yksi palkansaajapuolen neuvottelijoista halusi omaehtoisesti heikentää työsuhde-etujaan. STTK:laiseen Erityisalojen toimihenkilöliittoon ERTO:oon kuuluva Suomen Luonnonsuojeluliiton henkilöstö...

Kemianteollisuuteen neuvottelutulos

Kemianteollisuuden työmarkkinaosapuolet ovat tiistaina saavuttaneet kasvu- ja työllisyyssopimuksen mukaiset neuvottelutulokset työntekijöiden ja toimihenkilöiden osalta. Sen hyväksymisestä päättävät liittojen hallitukset. Sekä...

Kukaan ei tiedä varmuudella, mitä netistä tilatut lääkkeet sisältävät.

Nettilääke on melkoinen riski

Tullilaboratorion väki varottaa huumeiden, lääkkeiden, doping-aineiden ja muuntohuumeiden internet-kaupasta. – Ihmiset ottavat valtavan riskin tilatessaan laittomia lääkkeitä, joista kukaan ei varmuudella...

Kotoa töihin tasavertaisesti

Kotihoidontukijärjestelmän uudistus on puhuttanut viime aikoina kovasti, ja oppositio teki siitä välikysymyksenkin. Uudessa mallissa molemmille vanhemmille jaetaan perhevapaat tasan, ja...

Sivu 562 / 887 1 561 562 563 887

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.