Avainsana: Normaali

Kolmas tie

Keskustan uusi puheenjohtaja Juha Sipilä kokosi puolueelle oman euroryhmän, jonka tavoitteena on edistää kansalaiskeskustelua talous- ja rahaliitosta. Ryhmä selvittää, mitä...

Kiinalaiset investoinnit ja kehityshankkeet ovat olleet tärkeitä Sambian hurjalle talouskasvulle. Kuvassa Kiinan Sambian-suurlähettiläs Zhou Yuxiao yhdessä Sambian edellisen presidentin Rupiah Bandan kanssa suuren vesivoimalahankkeen avajaisissa viime kesänä.

Kiistaa kiinalaisella kaivoksella

Pintaa syvemmältä Kiinalaisomistuksessa olevalta sambialaiselta hiilikaivokselta kantautui viikonloppuna ikäviä uutisia. Paikalliset työntekijät olivat lakkoilleet ja vaatineet palkankorotuksia. Osa kaivosmiehistä kuitenkin...

Talouskehityksessä varmaa on epävarmuus

EK:n barometri ennustaa suhdanteiden lievää heikkenemistä ”Olosuhteisiin nähden kohtalainen”, tiivistää Elinkeinoelämän keskusliiton pääekonomisti Penna Urrila alkuvuoden suhdannekehityksen. Yrityskyselyihin perustuvan EK:n...

Mikrobien vaikutuksia on usein arvioitu esimerkiksi pahansuopien demonien tihutöiksi.

Mikrobit demoneina

Taivastelun valtakunnailla 11 Mikrobit aiheuttavat niin ihmisissä kuin eläimissä lukuisia sairauksia syösten normaalin arkielämän pois raiteiltaan äkkiarvaamatta, aiheuttaen kuolemaa, kärsimystä,...

Italin pääministeri Mario Monti Suomessa elokuun 1. päivänä.

Demokratian halveksuntaa

Italian pääministeri Mario Monti on moittinut Suomen hallitusta lehtihaastattelussa poliitikoksikin varsin voimakkain sanankääntein. Samalla hän asetti kyseenalaiseksi koko länsimaisen parlamentaarisen...

Vakiintunut poikkeustila

Toisen maailmansodan jälkeen verisestä sodasta kärsineiden maiden intressinä oli vahvistaa kansainvälisen oikeuden asemaa ja sodankäynnin säännöt. Lopputuloksena syntyi muun muassa...

Autoaan töissä tarvitsevat, kuten erilaiset komennus- ja myyntihenkilöt, ovat aivan oikeutetusti vaatineet helpotuksia valtiovarainministeriön yksiniittiseltä vaikuttavaa linjaan.

Talous hiipuu, rahahanat kiinni

Valtiovarainministeriö on alentanut ennustettaan ensi vuoden talouskasvusta. Kasvu hiipuu lähelle nollaa. Mahdollisen taantuman syvyys riippuu ratkaisevasti siitä, mitä maailman ja...

Ay-toiminnan pitää Heidi Lehikoisen mukaan olla kuin PAMin pastillien. Jäsen voi ottaa haluamansa määrän puuhaa ja silloin, kun tykkää.

Avoin toiminta houkuttaa nuoria

Heidi Lehikoinen parantaa maailmaa pala kerrallaan Heidi Lehikoinen valittiin vuosi sitten Palvelualojen ammattiliiton PAMin järjestöpäälliköksi. Takana oli kolmen vuoden kokemus...

Politiikan kova syksy

Vasemmisto aloitti poliittisen syksyn torstaina, kun puoluejohto vieraili Rovaniemellä, Pellossa, Sodankylässä ja Ranualla. Pitkin syksyä vasemmistoväellä on mahdollisuus tavata ja...

Huoltamon baariparlamentti evästi liikenneministeriä

Suoran kontaktin saaminen liikenneministeriin miellytti rovaniemeläistä kuljetusyrittäjää ja Lapin liikenneyrittäjien yhdistyksen puheenjohtajaa Kari Kähköstä. Tärkeimpänä viestinä oli yrittäjäkuljettajien työaikadirektiivin täytäntöönpanon ongelmista kertominen, sillä joustamattomat työ- ja lepoajat aiheuttavat harmia erityisesti pitkien etäisyyksien Lapissa.

Sivu 651 / 885 1 650 651 652 885

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.