Avainsana: Ykkösjuttu

Tampereen kaupungin historialliset vaiheet läpikäynyt kartonkitehdas kuuluu nykyään Metsä Group -konserniin.

Paperitehdas Tampereen ytimessä

Tammerkosken partaalla sijaitseva Takon tehdas on monella tavalla arvokas. Työn näkökulman lisäksi sillä on korvaamaton kaupunkimiljöön imagoarvo Tampereelle. Tampereen ydinkeskustassa...

Saksan työttömyys on saatu painettua muutoksilla alas, mutta samalla tuloerot ovat moninkertaistuneet.

Saksan malli kasvattaa tuloeroja

Kokoaikaisten osuus junnaa paikoillaan Työnantajapuoli haluaa Suomeen Saksan mallia kertomatta tarkkaan, mitä sieltä haetaan. Saksalaiset huomauttavat, että kokonaisuudesta on vaikea...

Puoluesihteeriehdokkaat Marko Varajärvi, Saila Ruuth, Kauko Niemi, Irma Taavela ja Jorma Mäntylä esittäytyivät yhdessä sunnuntaina Jyväskylässä viimeisen kerran ennen Tampereen puoluekokousta.

Perustulo puhutti puoluesihteeriehdokkaita

Vasemmistoliiton puoluesihteeriksi pyrkivillä ehdokkailla on erilaisia käsityksiä perustulon toteuttamismahdollisuuksista, samoin kuin puolueen hallituspolitiikan onnistumisesta. Kaikki viisi puoluesihteeriehdokasta oli mukana Jyväskylässä...

Laupeudentyön ruokajonot Helsingissä keräävät satoja asiakkaita päivittäin.

Ilmaisella ruoalla keinotellaan

Monet kunnat ja kaupungit tarjoavat ilmaista ruoka- ja vaateapua. Heikki Hurstin harmina ovat apua väärinkäyttävät. Pelastusarmeija sekä Tampereen kirkon diakonia varmistuvat avunsaajan todellisesta tarpeesta.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (vas.), Kreikan varavaltiovarainministeri George Mavraganis, Luxemburgin valtiovarainministeri Alphonse Berns, Liettun valtiovarainministeri Rimantas Sadzius ja Slovakian valtiovarainministeri Peter Kazimir keskustelivat veropetosten ja veronkierron torjunnan tehostamisesta Helsingissä maanantaina.

Taistelu veroparatiiseja vastaan alkanut

Eurooppalaiset valtiovarainministerit Suomessa pohtimassa veronkierron suitsimista Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kokosi eurooppalaisia valtiovarainministereitä keskustelemaan veronkierron estämisestä eduskuntaan maanantaina. – Huonoina aikoina...

Sivu 119 / 151 1 118 119 120 151

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.