SAK:n Huutola: Eläkeriita on Matti Vanhasen syy
SAK:n varapuheenjohtajan Matti Huutolan mukaan eläkekiistat olisi jo sovittu, jos Matti Vanhanen ei olisi sekaantunut asiaan.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
SAK:n varapuheenjohtajan Matti Huutolan mukaan eläkekiistat olisi jo sovittu, jos Matti Vanhanen ei olisi sekaantunut asiaan.
Korkeakoulut aloittavat plagiaattien jäljittämisen opinnäytetöistä. Apuna käytetään tietokonejärjestelmää, joka vertailee opinnäytetekstejä maailmanlaajuisesti tieteellisiin julkaisuihin, internetin sisältöön ja opiskelijoiden opinnäytteisiin.
Uusi presidentti Sauli Niinistö puhui hyvinvointivaltion puolesta eduskunnassa torstaina, kun tasavallan presidentti vaihtui. Hän vastasi niille, jotka epäilevät pohjoismaisen mallin kestävyyttä.
Vasemmistoliitto pääsi taas yllättävän suureen rooliin, kun perussuomalaiset kansanedustajat kritisoivat hallituksen puolustusvoimauudistusta eduskunnan välikysymyskeskustelussa. Välikysymykset teki Perussuomalaiset.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotila puuttui tiistaina eduskunnan täysistunnossa entisen pääministerin, keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemen kantaan, jonka mukaan keskusta vastustaa toista...
Hallitus ei lyönyt lukkoon tiistain strategiaseminaarissaan sitä sopeutuksen määrää, johon se pyrkii maaliskuun lopulla pidettävässä kehysriihessään.
Kuntoutussäätiön tutkimuksessa selvitettiin, missä ammatissa suomalainen elää varmimmin 65-vuotiaaksi. Heikoimmalta näyttää 25-vuotiailla työttömillä, joista vain runsaan kahden kolmanneksen arvioidaan elävän näin vanhaksi.
Lontoon poliisi purki tiistain vastaisena yönä Occupy London -liikkeen leirin St. Paulin katedraalin luota.
Nuorisojärjestöjen yhteistyöjärjestö Allianssi haluaa nuorten yhteiskuntatakuulle vahvan liikkeellelähdön ensi vuoden alussa, kun hallitusohjelman kärkitavoitteisiin kuuluvan hankkeen toimeenpano käynnistyy.
SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen nosti hallituksen kehysriihen alla tarjolle solidaarisuusveron paikkaamaan valtion lähivuosien rahatilannetta.
Polina Žerebtsovan päiväkirja on silminnäkijäkuvaus Tšetšenian sodan vuosista 1999–2002. Kirjan julkaisun jälkeen hän joutui miehensä kanssa hakemaan Suomesta poliittista turvapaikkaa.
Timo Wrightin näyttelyssä voi kuunnella pakolaisten tarinoita ja testata, mihin kohtaan rotuhierarkiassa itse sijoittuu.
Urheilun arvokisoista käydään kovaa kilpaa. Omalakinen huippu-urheilu kansainvälisten lajiliittojen hahmossa pistää polvilleen niin pienet kunnat kuin valtiotkin: jos haluat kisoja, investoit mitä vaadimme, olipa siihen varaa tai ei. Esimerkkinä ampumahiihto ja Kontiolahden kunta.
Kreikan tapauksessa tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja.
Ympäristöystävällinen tuulivoima herättää myös kielteisiä intohimoja. Kemiönsaaren kunnassa Turusta etelään ehdittiin esittää periaatepäätöstä kieltää kokonaan tuulivoimalat saaristossa .
Eurokriisin myötä päätösvalta talousasioissa on liukunut muutamalle valtionpäämiehelle ja valtiovarainministerille, todettiin Suomen Attacin ja eduskunnan Attac-ryhmän seminaarissa keskiviikkona.
Brittilehden mukaan Britannia ja muutamat sen liittolaismaat ovat vakavasti harkitsemassa ilmaiskujen aloittamista Somalian al-Shabaab-kapinallisia vastaan.
Kreikassa talouskriisin aiheuttama protesti näyttää suuntautuvan etupäässä vasemmalle.
– Tulppaani koetaan helppona koristeena. Se on helppo laittaa maljakkoon.Siinä Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhurin Simo Laineen perustelu tulppaanin ykköstilalle suomalaiskotien pöydillä.
Autoilija ja lämmittäjä maksavat ydinasekiistasta.
EMU-eliitin pitäisi keksiä kunniallinen tie, miten EMU:sta päästään eroon, tutkija Pekka Sauramo arvio Euroopan velkakriisiä.
Heikki Patomäki keräsi päälinjat velkakriisin jälkeisen maailman keynesiläisiin uudistuksiin.
Palkan maksaminen päivärahana on ongelma, jota AKT yrittää suitsia tiedottamisella.
Professori Patomäki selvitti Eurokriisin anatomian Professori Heikki Patomäen mielestä Kreikan moralisoijat unohtavat Eurooppaa ravistelevan velkakriisin todelliset syyt. Ne juontavat hänen...
Ratikkahanke etenee, jos Tampereen valtuusto tekee asiasta päätöksen, lupaili Tampereella vieraillut liikenneministeri Merja Kyllönen.
Miljardööri luottaa Keynesin oppeihin.
Kohtuuhintaisille asunnoille kaivataan lisää tonttimaata Asuntotarjontaa aiotaan parantaa erityisesti kasvukeskuksissa, jotta työvoima liikkuisi ja asuntomenot pysyisivät kohtuullisina. – Nyt asumismenot ovat...
Rahavalta tuhosi reaalitalouden. Nyt veronmaksajat pelastavat tuhon aiheuttajat, kirjoittaa Esko Seppänen blogissaan.
Argentiina on esittänyt YK:lle huolensa Etelä-Atlantin asevarustelusta. 30 vuotta sitten Iso-Britannian kanssa käyty, tappioon päättynyt sota Falklandin saarten (esp. Islas Malvinas) hallinnasta nostattaa vuosipäivän alla tunteita Atlantin molemmin puolin.
Talkoomatkalaiset veivät ay-oppia Uruguayhin ja oppivat vähän itsekin.
1950-luvun lopun suuret sosiaalipoliittiset uudistukset eivät olleet poliitikkojen viisaan harkinnan tulosta, vaan ne syntyivät konfliktien kautta, kansalaisten joukkovoimalla. Näin todistaa hyvinvointivaltion läpimurrosta väittelevä Päivi Uljas.
Edellinen kuntauudistus, paras-hanke, lässähti keskustapuolueen takia. Näin arvioi vasemmistoliiton Annika Lapintie perjantaina valtiopäivien avajaisistunnossa eduskunnassa. – Edellisen hallituksen paras-hanke epäonnistui, koska...
Ihalainen huolissaan nuorten työurista Vanhuuseläkkeen alaikärajan nostaminen nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen ei ratkaise työuran pidentämisen ongelmaa totesi työministeri Lauri...
Tohtori Juhana Vartiaisen mukaan Suomessa ei ymmärretä miten ratkaiseva tekijä hyvinvointivaltion vakauden kannalta on se, että taloudessa on riittävä työpanos.
Kunnallinen eläkejärjestelmä on vakaalla pohjalla, vakuutti Kunnallisen eläkelaitoksen (Keva) toimitusjohtaja Merja Ailus Helsinkiin kokoontuneen kuntatalousfoorumin osanottajille. Vakauden säilymisellä on kuitenkin joukko reunaehtoja.
Kirkkoveneajan kuntarakenne joutaa mennä.
Nokia ilmoitti keskiviikkona vähentävänsä Salon tehtailta jopa 1 000 nykyisestä 1 600:sta työntekijästä. Vähennykset on tarkoitus suorittaa vuoden 2012 aikana. Tuotekehitystä irtisanomisesta eivät koske.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen puhui valtiopäivien avajaispuheessaan tiistaina eduskunnassa vahvasti hyvinvointiyhteiskunnan puolesta.
Hallitus valmistelee liikennepoliittista selontekoa Vähemmän uusia hankkeita, enemmän rahaa perusväylänpitoon, on johtava periaate, kun liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee laajaa liikennepoliittista...
Kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö on Suomen seuraava presidentti. Valinta varmistui sunnuntai-iltana jo noin kello 20.40, kun äänten laskennassa Niinistö ylitti...
Metallin Vaikuttajien vaaliliitto lähtee liitto-kokousvaaleihin tavoittelemaan vaalivoittoa yli 540 ehdokkaan voimin.
Työstä pitää maksaa palkkaa, ei kilometrikorvauksia, vaikka duunarille kuuluu korvaus oman auton käytöstä.
Terveyskeskuksessa lähes 40 vuotta työskennellyt sairaanhoitaja Mervi Veijola sanoo, että asiakkaasta on tullut melkeinpä joku, jonka ei vastaanotolla pitäisi olla.
–Vaikka potilaan pitäisi olla keskipiste!
Yksityishammaslääkärit arvioivat potilaan tarvitsevan vaativampia ja kalliimpia hoitoja.
Nuorempi lääkäripolvi ei ota työtä vastaan millä tahansa ehdoilla, sanoo Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen.
THL:n pääjohtaja Pekka Puska vaatii nopeita päätöksiä sosiaali- ja terveysalueista. Kuntauudistusta ei ole varaa jäädä odottamaan.
Kehittyneiden teollisuusmaiden laivoissa salakuljetetaan enemmän aseita ja huumeita kuin mukavuuslippulaivoissa.
Hoitoalan työvoimapulaa tulee pahentamaan se, että samassa suhteessa kun alan väkeä lähtee eläkkeelle, sitä alkaa tulla alalle asiakkaaksi.
Presidenttiehdokas Sauli Niinistö syleilee ay-liikettä yhä kiihkeämmin. Nyt hän vilkuttaa jo vihreää valoa ryhmäkanteellekin – tosin paljon suppeampana kuin on SAK:n ajama järjestöjen itsenäinen kanneoikeus.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta arvioi perjantaina, että Euroopan pysyvän kriisirahastoa koskeva uusi sopimusluonnos on sopusoinnussa Suomen perustuslain kanssa. Edellistä versiota valiokunta piti...
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.