Avainsana: Karusellinosto

Työelämän ulkopuolella on tällä hetkellä Suomessa noin 150 000 ihmistä.

Vaikeasti työllistettävät ovat työmarkkinakilpailun uhreja

Keskustelussa, jota käydään vaikeasti työllistyviin kohdistuvista toimenpiteistä tulee painottaa sitä, että kysymys on ihmisen itseisarvon suhteesta elämään, ei työmarkkinakilpailuun.Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Kari Ilmonen pitää tätä lähtökohtaa oikeana pyrittäessä aikaansaamaan tämän väestöryhmän elämälle parempi suunta.

Sixten Korkmanin mielestä nykyistä matalammat aloituspalkat voisivat helpottaa nuorten työllistymistä.

Pestuumarkkinat on avattu

Kun vanha eduskunta lopetti toimintansa tiistaina, niin viimeistään nyt alkoivat varsinaiset pestuumarkkinat. Tyhjästä viimeisen kuukauden kirivaihe ei tietenkään lähde liikkeelle.

Evan selvityksen mukaan yrityspuolen työpaikoista häviää vuosittain noin kymmenen prosenttia, mutta innovaatioiden ja teknologisen kehityksen myötä uusia syntyy tilalle vähintään samaa tahtia.

Työpaikkoja syntyy ja häviää

Suomalaisen yhteiskunnan rakenteet ovat jatkuvassa muutostilassa, mutta tilanne ei ole mitenkään poikkeuksellinen, jos on uskomista Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tiistaina julkistamaa...

Birmingham-Arsenal

Ei vieläkään pokaalia

Pohjois-Lontoon ykkösseura Arsenal on käynyt tuloksetonta pyttyjahtia jo kohta seitsemän pitkää vuotta. Sivu suun ovat menneet niin Valioliigan, FA Cupin,...

Jyväskylä on yliopistokaupunki, jossa vanha viljamakasiinikin on otettu yliopiston käyttöön.

Stadi ja maaseutu

Viimeinen sana Sitkeässä elää ajattelu, jonka mukaan Suomi jakautuu kahteen osaan. On stadi ja maaseutu, ja sen myötä esimerkiksi helsinkiläiset...

Vivaldi Flevo.

Visulin voittokulku jatkunee

Viikon V75-ravit kisataan lauantaina Lappeenrannassa, jos kisataan. Ilmatieteen laitos ennakoi paikkakunnalle niukasti alle -20 asteen pakkasia. Tällä viikolla on ehditty...

Chelsea maksoi Liverpoolille 58 miljoonaa euroa espanjalaiskärki Fernando Torresista (kesk.).

Kuuden miljoonan dollarin mies

Steve Austin oli Kuuden miljoonan dollarin mies saman nimisessä 1970-luvun tv-sarjassa. Vakavasti lento-onnettomuudessa loukkaantunut Austin pelastettiin lisäämällä tämän ruumiiseen paranneltuja...

Visul.

Keisaria on vaikea kukistaa

Oulun V75-raveissa on jälleen vuoden ensimmäinen bonuskierros. Bonuskertymää jaetaan eri voittoluokkiin yhteensä151 977 euroa. 1. LÄHTÖ (Tasoitusajo 2100 m): Avauskohde vaikuttaa...

Arto Salminen kotonaan syyskuussa 2005.

Semioottisia arvonkantajia

Sanat jotka säilyvät 8 Kirjailija Arto Salminen kuoli Hausjärvellä marraskuussa 2005. Kuusi romaania kymmenessä vuodessa julkaissut marginaalikirjailija oli juuri täyttänyt...

Photocopy.

Je T’aime rivin ankkurina

1. LÄHTÖ (Tasoitusajo 2600 m): Teivon V75-rivi alkaa "laukkakisalla", sillä todennäköisesti moni lähdön osallistujista sortuu väärälle askellajille. Avauskohde on hankala...

Kirjeet ovat pääosassa Manner-näytelmässä, jonka rooleissa nähdään Annina Ärölä ja Marja Skaffari.

Itsensä huomaan heitetty Manner

Joku saattoi odottaa, että Tampereen Työväen Teatterin Manner-näytelmä pureutuisi kuvaamaan taiteilija- ja kulttuuripiirien lesborakkautta.Turhaan. Viikko sitten kantaesitetty näytelmä ei niinkään...

Kari Hotakaisen mukaan Marlon Brando ja kumppanit filmasivat Kummisedän Maunulan lähiössä Helsingissä.

Kummisetä Maunulassa

Sanat jotka säilyvät 6 Klassikon ja Finlandia-palkitun Juoksuhaudantien välissä Kari Hotakaiselta ilmestyi hengästyttävä perhekuvaus Sydänkohtauksia (1999). Perhekuvaus on tässä tavallista...

NAM:in, Ryhmä-77:n ja Arabiliiton tarkastajia iranilaisessa ydinvoimalassa vuonna 2007.

Salainen sota tuottaa tuloksia

Pintaa syvemmältä Moni israelilainen liberaali (kyllä, heitäkin vielä on) kiittelee näinä päivinä vastentahtoisesti maansa salaisen palvelun Mossadin toimintaa, sabotaaseineen ja...

Lama jättää syvät jäljet

Keskustelu suomalaisten köyhyydestä ei ota laantuakseen, pikemmin on käymässä päinvastoin. Pelkkä tilanteen toteaminen ei kuitenkaan riitä. Tutkijat vyöryttävät miltei jatkuvana...

Sivu 11 / 19 1 10 11 12 19

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.