Stockmann lomauttaa ja teettää samaan aikaan Hulluja Päiviä talkoilla
”Rikkoo lakia ainakin kahdella tavalla.”
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
”Rikkoo lakia ainakin kahdella tavalla.”
Ay-liike kysyy, miksi työnantajalähtöisiä joustoja tulisi lisätä entisestään.
Israelin poliittinen kenttä on tiistain vaalien jälkeen entistäkin vihamielisiin leireihin jakautunut.
Euroopan keskuspankin (EKP) uuden miljardiluokan päämajan avajaisista tuli kurjistavan leikkauspolitiikan symboli.
Vuokratyövoiman käytön rajoittaminen työehtosopimuksella on Euroopan unionin tuomioistuimen mukaan hyväksyttävää. EU-tuomioistuimen päätöksen taustalla on AKT:n työtuomioistuimessa nostama kanne.
Kalle Kniivilä haastatteli uuteen kirjaansa krimiläisiä ja yllättyi, miten suuri nostalgia kohdistui Neuvostoliittoon.
Joka kolmas asiantuntija ja esimies on pudonnut kokonaan työaikaseurannan ulkopuolelle, kertoo Tilastokeskuksen työolotutkimukseen perustuva Akavan selvitys. Kolmannes asiantuntijoista pitää itse kirjaa työtunneistaan.
”Kukaan ei koe itseään irakilaiseksi. Olemme sunneja, shiioja ja kurdeja.” Näin sanoo Viikkolehden tapaama korkea-arvoinen irakilaispoliisi, joka suostuu asemansa vuoksi vain nimettömään haastatteluun.
Suomen terveydenhuolto on nyt perustuslain vastaisessa tilassa.
Hallituksen esitys opintotuen rajaamisesta vedetään pois eduskunnan käsittelystä. Kansalaistorille kokoontuneiden mielenosoittajien ”näpit irti opintotuesta” – huudot vaihtuivat riemunkiljahduksiin.
Liitot hakevat yleissitovaa sopimusta.
Jos kansa tekee ”syrizat” niin ahneiden optioherrojen verokikkailu laitetaan kuriin, harmaa talous kitketään, verojärjestelmä uudistetaan pienituloisia suosivaksi ja julkiset terveyspalvelut pelastetaan”, lupasi Risto Kalliorinne.
Palkkamaltti ja työvoiman tarjonnan lisääminen olivat ennalta-arvattavat lääkkeet.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajan raportti saa piruilua osakseen jo ennen julkaisemistaan.
Syriza on paljastanut euroryhmän bluffin ja voittanut aikaa kaikille talouskurista kärsiville, kirjoittaa verkkolehti Revalvaatio.
Tähtisadetikkuja, yrittäjien byrokratiaa, valituslupia, solariumien valvontavelvollisuutta. Näistä on turhat normit tehty. Vai onko?
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki pitää seuraavan hallituksen keskeisenä tehtävänä harmaan talouden veroparatiiseihin vuotavien verojen pysäyttämistä. – Sillä me keräämme miljardeja euroja...
Kuntayhtymiä uhkaavat satojen miljoonien eurojen ylimääräiset eläkemaksut.
Itsenäisyyspäivänä 2014 Helsingissä järjestettiin 612-marssi. Tapahtuma kokosi yhteen suomalaisen äärioikeiston tavalla, jota ei ole nähty sitten 1930-luvun. Julkisuudessa tapahtumaa edusti kirjailija Timo Hännikäinen.
Ruotsin eläkevirasto odottaa osoitteita, joihin eläkkeet voisi lähettää.
Vasemmistoliitto tarjoaa eduskuntavaalikampanjassaan Suomen talouden korjauspakiksi elvyttävää talouspolitiikkaa.
Yleisimmät ammatit myyjä, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijä sekä palvelutyöntekijät.
”Yrityksen valitsema keltainen ammattiliitto ei neuvottele työehdoista.”
Yhdysvallat menetti tärkeimmän liittolaisensa Pohjois-Syyriassa.
Boris Nemtsovin murha ei ole saanut lisävalaistusta.
Investoinnit supistuivat, vaikka veron alennuksen piti lisätä niitä.
Venäjän pelko ja Ukrainan sota varjostavat tänään pidettäviä Viron parlamentin, Riigikogun, vaaleja.
Homeesta sairastunut elää työmarkkinatuella, koska ei kuulu minkään vakuutuslain piiriin.
Kaikki eduskuntapuolueet lukuun ottamatta Vasemmistoliittoa haluavat seuraavalla hallituskaudella puolustusmäärärahoihin mittavan vuosittaisen 50 miljoonan euron tasokorotuksen. Armeijalle halutaan 150 miljoonaa nykyistä enemmän rahaa vuoteen 2020 mennessä.
Ulkoistamisten taustalla on usein epämääräisiä laskelmia ja perustelematonta ideologista puhetta, tutkijat väittävät.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Erkki Virtanen uskoo sosiaali- ja terveyshuollon palvelurakenneuudistuksen (sote) etenevän.
Valtion uskottavuus sopimuskumppanina on jatkossa nolla, sanoo SAK:n Sauli Hievanen.
Viime vuosina rasitusta on siirretty kuntalaisten kannettavaksi.
Sydämentahdistin pelasti elämän, mutta romahdutti perheen talouden.
Veronika Honkasalo perää puolueen vastuuta Jussi Halla-ahon masinoimasta vaientamisyrityksestä.
Kirjoittaja ja kuvaaja olivat seuraamassa, kun Ukrainan armeija ampui tykistötulta kapinallisten asemiin runsaan kymmenen kilometrin päässä Debaltsevesta.
Troikka on ongelma, ei ratkaisu, toteaa professori Pertti Haaparanta.
Silvia Modigin mukaan syntyvää hyvinvoinnin kestävyysvajetta ei enää myöhemmin rahalla korjata.
Kuntatyönantaja haluaa yhtäläiset työajat sote-alueille.
”Työnantajilla pöydässä vain lakkosakkojen suuruus.”
Miltä näyttää, kun julkinen terveydenhoito ajetaan todella alas? Tervetuloa Kreikkaan, jossa työttömyys tietää putoamista julkisen terveydenhoidon ulkopuolelle.
Osa-aikatyön teettämisestä on tullut kaupan alalla normaalitilanne. Sen surauksena palkat ovat pieniä ja eläkekertymät jäävät surkeiksi. Tuija Hanhisalo ei tyytynyt tilanteeseen, vaan haastoi työnantajansa oikeuteen.
Jos nyt tehty sopimus Ukrainan kriisin lievittämiseksi romahtaa, uuteen yritykseen voi mennä aikaa.
UPI:n tutkijat avasivat tuoreeltaan Minskin torstaisen Ukraina-sopimuksen pykäliä.
Valtion omistajayhtiö myy Telia-Soneraa miljardilla velkojen maksuun samaan aikaan, kun valtio saa lainaa miinuskorolla.
Verotus leikkaa ennestäänkin sosiaalisen peruskirjan tason alle jääviä etuuksia.
Hallitus esitti uutta palkkaratkaisua ennen huhtikuun eduskuntavaaleja. Työmarkkinajärjestöt eivät aikaista sopimusneuvotteluja.
Tsipras haluaa eteenpäin tilapäisjärjestelyllä ja Varufakis esitti Euroopan laajuista ”new dealia”.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.