Avainsana: Ykkösjuttu

– Pohjoismaista on tullut ehkä tahtomattaan veroparatiisien liittolaisia, sanoo Tax Justice Networkin toiminnanjohtaja John Christensen.

Pohjoismaat putsaavat veroparatiiseja

Pohjoismaat ovat auttaneet monia maita ja alueita putsaamaan päältään veroparatiisin leiman tekemällä niiden kanssa sopimuksia verotietojen vaihdosta. Tax Justice Networkin toiminnanjohtaja John Christensen vierailee Suomessa.

Amerikkalaisohjukset tuottivat satunnaisesti tuhoa Irakissa jo paljon ennen vuoden 2003 hyökkäystä. Kuva tammikuulta 1999 Basrasta, jossa yksitoista siviiliä kuoli iskussa.

Bush ja Blair sotaa myymässä

Yhdysvaltain ja Britannian hallitukset toimivat kiinteässä yhteistyössä talvesta 2002 alkaen värittääkseen Irakia koskevia tiedustelutietoja. Irakin uhasta piti saada myyvempi tulossa olevan hyökkäyksen oikeuttamiseksi.

Liikunta on yksi taito- ja taideaineista, jonka opetuksen määrästä nyt kiistellään. Tässä Kurkelan koulun oppilaat liikkuvat kuitenkin omaehtoisesti välitunnilla.

Mureneeko peruskoulu?

Kaikille yhteisen opetuksen osuus vähenee, jos esitys perusopetuksen uudistamisesta menee läpi. Valinnaisuuden lisääntyminen voi tuoda osalle oppilaista uusia mahdollisuuksia, mutta huolenaiheina ovat eriarvoisuus, kustannukset ja varhaisessa vaiheessa tehtyjen valintojen myöhemmät vaikutukset.

- Perhe on ihmiselämän keskiössä siinä missä työkin, josta paljon puhutaan. Perhe on kuitenkin vielä lähempänä ihoa, sanoo Pia Lohikoski sylissään Miska-poika.

Perhe on kova aihe

Perhepolitiikka mielletään usein oikeiston pelikentäksi. Sille kentälle Vasemmiston on raivattava tilaa, sanoo Vasemmistoliiton perhepoliittisen työryhmän puheenjohtaja Pia Lohikoski.

Sivu 151 / 157 1 150 151 152 157

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.