Avainsana: Normaali

Miehet ihailevat miehisyyttä

Maskuliiniset merimiehet ovat olleet niin heteroiden kuin homojen mielestä seksuaalisesti vetovoimaisia. Miesten feminiinisyys on ollut vaikea pala monille homoille sekä heteroille – on sitä edelleen.

Yle sponsoroi kirkkoa

Maailma on väärällään uskomuksia, ismejä, aatteita, elämänjäsentämismalleja ja eettisiä koodistoja. Eläköön ajatuksen- ja valinnanvapaus, mutta ei niin, että joittenkin yhteisöjen...

Palvelusektori lienee ainut ala, jonka voi olettaa säilyttävän edes nykyiset työpaikat. Kuva Helsingin Kannelmäessä sijaitsevasta Kauppakeskus Kaaresta.

Työllisyysnäkymiä, onko niitä?

Laman seuraukset näkyvät voimakkaana työpaikkojen katoamisena perinteisiltä teollisuusaloilta. Erityisesti metsäteollisuus on vähentänyt tuotantoa sulkemalla lukuisia tuotantolinjoja ja tehtaita. Rakennus- ja...

Uudessa romaanissa Erlendur on aloitteleva poliisi Reykjavikissa.

Erlendurin ensimmäinen juttu

Arnaldur Indriðason kirjoitti yhdeksän erinomaista dekkaria vanhasta ja väsyneestä reykjavikilaispoliisi Erlendur Sveinssonista. Niistä viimeisessä hän tappoi antisankarinsa, mutta sarja jatkuu...

Emu on mekanismi, jolla välitetään globaalin talouden säännöt. Suomessa uusi ajattelu otetaan Raija Julkusen mukaan äärimmäisen vakavasti.

KU:n arkistosta: Kaikki muuttui Suomen 1990-luvun sosiaalipolitiikassa

KU:n hyvinvointivaltion murrosta käsittelevässä arkistosarjassa on vuorossa juttu, joka kertoo, miten suuri muutos suomalaisessa sosiaalipolitiikassa oikeastaan tapahtui 1990-luvulla. Haastateltavana on dosentti Raija Julkunen kirjastaan Suunnanmuutos — 1990-luvun sosiaalipoliittinen reformi Suomessa (Vastapaino).Juttu ilmestyi 12.4.2001.

Pakkasukko Putinia vastaan Helsingissä

Toista kertaa nyt lauantaina järjestettävä Pakkasukko Putinia vastaan – festivaali pureutuu Venäjän kriisin keskellä toimivien oppositioliikkeiden toimintaan. Helsingissä järjestettävän Pakkasukko Putinia...

Solidaarisuutta, ei sotatoimia

Viikkolehti julkaisi 12.12. Emilia Kukkalan jutun ”EU:n jäsenmaat militarisoituvat”. Kakkossivulla juttua puffattiin otsikolla ”EU varautuu puuttumaan lakkoihin”. Juttu olisi ollut...

Professori Risto Heiskalan mukaan uusi Suomi on rikkaampi, avoimempi, tehokkaampi, eriarvoisempi ja julmempi yhteiskunta kuin 1980-luvulla.

KU:n arkistosta: Näin hyvinvointivaltiosta trimmattiin kilpailuvaltio

KU:n vuodenvaihteen arkistosarjassa tarkastellaan hyvinvointivaltion muuttamista kilpailuvaltioksi. Toisessa osassa tutkijat kysyvät, miksi yhdessä maailmanhistorian yltäkylläisimmistä yhteiskunnista pitäisi harjoittaa politiikkaa, joka lisää väestöryhmien välistä eriarvoisuutta sekä työn ja muiden elinolojen rasittavuutta? Juttu on julkaistu 17.2.2006.

Sisäilmaongelmia aiheuttavat esimerkiksi lämmön- ja ääneneristemateriaaleista peräisin olevat teolliset mineraalikuidut sekä rakennusmateriaaleista vapautuvat kemialliset yhdisteet.

Joukkovoimalla homeongelmien kimppuun

Sisäilmaan liittyvät ongelmat ovat paisuneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana räjähdysmäisesti. Huonon sisäilman synnyttämille terveyshaitoille altistuu päivittäin satoja tuhansia ihmisiä. Kosteus-...

Jaa, minun armollinen majesteettini!

Mikä on tiernapoikien äänestysprosentti? 75, sillä vain mänkki jättää äänestämättä. Nuorison houkuttelemiseksi keksittiin 1980-luvulla iskulause ”Vain mäntti jättää äänestämättä”, mihin...

Sivu 472 / 884 1 471 472 473 884

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.