Persoonalla on töissäkin väliä
Vaikuttavatko työntekijän persoonallisuuden piirteet hänen tuloihinsa ja menestymiseen työmarkkinoilla?
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Vaikuttavatko työntekijän persoonallisuuden piirteet hänen tuloihinsa ja menestymiseen työmarkkinoilla?
Uudenmaan pilottikokeiluun osallistuvat eivät saa siirtyä takaisin työ- ja elinkeinokeskuksen palveluiden piiriin ilman rangaistusta.
Vuotoja seurannut julkisuus ei ole keskeyttänyt neuvotteluja, vain hieman viivästyttänyt alkuperäistä aikataulua.
– Venäjä eristäytyy luomaansa umpikujaan, vasemmistoliitto arvioi.
Jopa 40 prosenttia terveyskeskuspäivystyksen potilaista hakeutuu päivystykseen kiireettömien tai kroonisten oireiden vuoksi.
Pitkiä jonoja muodostui keskiviikkona ranskalaisten lehtikioskien eteen, kun ihmiset halusivat saada käsiinsä satiirilehti Charlie Hebdon ensimmäisen numeron viime viikon terrori-iskun...
Kiistaa YTK:sta oikeaan ammattiliittoon siirtyvien jäsenmaksun palauttamisesta.
Keskustan veteraanikansanedustaja Seppo Kääriäinen ihmettelee kokoomuksen intoa valita hallituskumppanit jo ennen kuin vaaleja on käytykään. Hallituksen tilanne on Kääriäisen mukaan...
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski pitää hallituksen esitystä uudeksi varhaiskasvatuslaiksi tarpeellisena. Uutta lakia tarvitaan, mutta esityksen sisältö herättää Myllykosken mukaan useita...
Näyttelijä Juhani Niemelä etsii maailmankaikkeuttaan seuraavan kerran torstaina Tampereen Telakalla.Juttu on julkaistu 12.9.2014 Kansan Uutisten Viikkolehdessä.
Muurari ja ay-aktiivi Ari Harlamow 14. nimi.
Nollatuntisopimukset halutaan pois kansalaisaloitteella.
Vasemmiston GUE/NGL-ryhmän mukaan EU-parlamentin päätös ei anna riittävää juridista tukea muuntogeenisen viljelyn kieltäville maille.
Uskottavan julkisen talouden sopeuttamisohjelman laatiminen on seuraavan hallituksen keskeinen tehtävä. Näin toteaa talouspolitiikan arviointineuvosto tiistaina julkistetussa raportissaan. – Suomen talouden tilanne...
Vasemmiston puheenjohtaja ja kansanedustaja Paavo Arhinmäki antaa blogissaan tukensa Kreikan suurimman puolueen asemasta kamppailevalle vasemmistolaiselle Syriza -puolueelle.
Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty sanoo, että Kreikan Syrizan ja Espanjan Podemosin kaltaisten puolueiden nousu on ”hyvä uutinen Euroopalle”. Pikettyn mukaan...
IT-alan palveluyritys Tieto saneeraa rajusti toimintojaan. Yhtiö on käynnistänyt yt-neuvottelut. Suomessa on 500 työpaikkaa katkolla ja ulkomailla etenkin Ruotsissa ja...
Työläisperheet eivät lähettäneet tyttöjä kouluun niinkään tasa-arvon nimissä kuin taloudellisista syistä, väittää tuore tutkimusartikkeli.
Palkansaajien ostovoima supistunut kaksi vuotta peräkkäin.
Eläkkeensaajien Keskusliiton mukaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on ”totaalisesti vieraantunut pienituloisten arjesta”.
Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajat toivovat, että kahden vuoden takaisen ”kirjastopuukotuksen” oikeudenkäynnissä huomioidaan teon poliittinen luonne.
Eläkeputki jäi kiveksi Etlan kenkään.
Uuden vasemmistopuolueen Podemosin johtaja Pablo Iglesias on ylivoimaisesti suosituin ehdokas Espanjan seuraavaksi pääministeriksi. Radioasema Cadena Ser julkaisi perjantaina gallupin, jonka...
Jyväskylän kirjastopuukotustaukseen liittyvistä poliisin toimista on jätetty tutkintapyyntö eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Kirkko pitää pintansa enää hautajaisissa.
Tommy Tabermannin runot etenivät jäsenkirjan lisälehdistä erotiikan erilaisiin muunnelmiin.
Käsityöläisoluet haastavat kahden suurpanimon vallan.
Jos ei Päivi Istala olisi viestittänyt, minulta olisi jäänyt huomaamatta Hesarista juttu Kotkankatu 9:n kiinteistön muuttamisesta pieniksi asunnoiksi. Rakennushan on...
Osallistuin syksyllä rauhanrakentamista ja maailman turvallisuuspoliittista tilannetta käsittelevään seminaariin. Yksi alustajista lausui puheenvuorossaan mieleenpainuvan toteamuksen: ”Kylmän sodan aikakautena maailmassa oli...
Köyhät voivat kuitenkin hyötyä ruuan halpenemisesta.
Perustuslakiin kirjattu oikeus opetukseen on jäämässä tyhjäksi lupaukseksi.
Paini on äidin mielestä rahvaanomaista, joten se ei sovi hänen pojalleen. Viime mainittu puolestaan inhoaa äitinsä puuhastelua hevosten parissa. Äiti...
Ovako Imatra Oy:n työntekijäpuolella tapahtui vuodenvaihteessa tärkeitä vuoronvaihtoja, keskeisissä luottamustehtävissä aloittivat uudet miehet.
Japani elää uusiutuvan energian Suuren Harppauksen alkuvaihetta. Se alkoi Fukushiman tapahtumista vuonna 2011. Kaikki ydinvoimalat ovat suljettuina ja aurinkovoima kasvaa sata prosenttia vuodessa.
Vuodenvaihteen talouskatsauksissa on kerrottu viime vuoden tärkeimmistä taloustapahtumista ja päättäjien tekemistä päätöksistä. Eurooppalaiseen talouskehitykseen vaikuttaa tänä vuonna kuitenkin eniten se,...
SDP:lle ennakoidaan kaikkien aikojen huonointa vaalitulosta.
Hyperspektrimenetelmä tunnistaa räjähteitä.
Suomen taloudesta kuuluu pitkästä aikaa hyviä uutisia, sillä teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat selvästi viime vuonna. Tilastokeskus kertoi perjantaina, että teollisuuden...
Patria jatkaa arvostelua herättänyttä asevientiä.
Pintaa syvemmältä Radikaali on kai ainakin tähän asti sanana yleensä herättänyt meissä myönteisiä tunteita, vaikka ei tietenkään aina. Onhan myös...
Vapaa-ajattelijat haluavat Charlie Hebdon kaltaisille julkaisuille mahdollisuuden Suomessakin.
Viimeinen sana Satiirilehti Charlie Hebdonia vastaan Pariisissa tehty hyökkäys järkytti syvästi. Kylmäverisesti suunniteltu terrori-isku satiirilehteen oli hyökkäys demokratiaa ja sananvapautta...
Kreikan parlamenttivaaleihin on runsaat kaksi viikkoa ja käynnissä yleiseurooppalainen pelottelukampanja siitä, mitä ”äärivasemmistolaisen” Syrizan voitosta seuraa. Etenkin Saksasta on ohjeistettu...
Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 9. tammikuuta Satiiriseen Charlie Hebdo -lehteen keskiviikkona tehty terrori-isku on järkyttänyt ympäri maailmaa. Guardianin Pariisin kirjeenvaihtaja...
Kaikkien ammattiliittojen edustajat kutsuttu kokoukseen ensi perjantaina.
Muslimit tuomitsivat iskun, jonka tekijöiksi epäillyistä yksi antautui poliisille.
Vaikka pienten lasten sanotaan liikkuvan luonnostaan, niin tuoreen väitöstutkimuksen mukaan suomalaiset päiväkotilapset eivät liiku tarpeeksi.
Antirasistinen ja feministinen ARX-verkosto kutsuu ihmisiä hiljaiseen mielenosoitukseen terrori-iskun uhrien muistolle, sananvapauden puolesta.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.