”Miksi oltiin sokeita”: Saksan uusnatsit tuomiolla
Uusnatsit ja murhauhrien omaiset kohtaavat oikeudessa. Poliisitutkinnoista kehkeytyi skandaali.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Uusnatsit ja murhauhrien omaiset kohtaavat oikeudessa. Poliisitutkinnoista kehkeytyi skandaali.
EU on Israelin suurimpia asekauppakumppaneita. Sen lisäksi, että EU on israelilaisten ase- ja turvallisuuslaitteistojen suurostaja, EU myös vie aseita Israeliin. EU:n asevienti Israeliin rikkoo EU:n aseviennin käytännesääntöä.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta haukkui kehysriihen valmistelun.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie toppuuttelee RKP:n ja kokoomuksen hinkua laajentaa Nato-yhteistyötä. – Hallitusohjelmassa on niin selkeästi kirjattu, että Suomi ei tämän...
Oikeuden mukaan yhtiö ei voi syyttää vuodoista sateita, vaan liian vähäistä varastointikapasiteettia.
Uudella levyllä kuullaan blandaamatonta slangia, joka polttaa kuin kirkas brenkku.
”Kukaan ei ota vastuuta päätöksestä.” Yksi hallituksen kehysriihen yllätyksistä oli päätös säästää sosiaali- ja terveysministeriön alaisten laitosten toiminnasta 30 miljoonaa...
Eurooppalaiset valtiovarainministerit Suomessa pohtimassa veronkierron suitsimista Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kokosi eurooppalaisia valtiovarainministereitä keskustelemaan veronkierron estämisestä eduskuntaan maanantaina. – Huonoina aikoina...
Islannin parlamenttivaalit nostivat takaisin valtaan oikeistopuolueet, joita pidetään päävastuullisina maan talousromahdukseen.
Elintarvikkeet nyt kalleimpia Suomen EU-jäsenyyden aikana.
Tarkastuksessa 2 500 työntekijää, puutteita 60:llä.
WikiLeaksille asiakirjoja vuotanut sotamies Bradley Manning on ollut vangittuna toukokuusta 2010 lähtien. Oikeudenkäynnin odotetaan alkavan ensi kesäkuussa.
Emu-maissa on käynnissä sisäinen devalvaatio, kirjoittaa Esko Seppänen.
Selonteossa viitataan uusiin turvallisuushaasteisiin, mutta turvallisuuspolitiikka painottuu edelleen sotilaalliseen uhkaan.
Häkämies perää kilpailukyvyn palautusohjelmaa Elinkeinoelämän keskusliitto toivoo valtiolta kilpailukyvyn palautusohjelmaa. Järjestön toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan Suomen talousnäkymät ovat sumeat. Häkämiehen...
Tupakkakeisari Horacio Cartesin menneisyyteen on väitetty liittyvän huumekauppaa ja rahanpesua.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Juhana Vartiaisen mukaan vain työn tarjonnan lisääminen ratkaisee julkistalouden kestävyysvajeen.
Vasemmisto ja sosialidemokraatit saavuttivat selvän voiton Tehyn vaaleissa oikeiston ja keskustan kärsiessä rökäletappion.
Hallitusohjelman työllisyystavoitteet karkaavat ulottumattomiin.
– Rahat Koreasta olisivat saaneet olla tilillä viime perjantaina eikä vasta tänään, kritisoi Turun telakan pääluottamusmies Jari Aalto emo-STX:ää.
Suomen Sosiaalifoorumissa talouskriisikeskusteluissa todettiin, että jo oikeistolaisetkin taloustieteilijät pitävät EU:n leikkaus- ja kiristyspolitiikkaa kelvottomana.
Suomi on metsävarojensa vuoksi luontevasti puupohjaisen bioenergiatuotannon kärkimaita. Se on johtanut metsien parempaan hyötykäyttöön – ja entistä suurempaan omavaraisuuteen.
Maria Jeng ei suostu vaikenemaan, kun hänen tytärtään haukutaan neekeri-äpäräksi, apinaksi ja mustaksi mälliksi.
Keskustalta tuli jo haukut: ”Arhinmäki jää historiaan suomalaisen kulttuurin tuhoajana”.
Työn ja köyhyyden yhdistelmä on arkea monelle myös Suomessa.
Vasemmistoliiton kansanedustajat tyrmäävät Heinäluoma-kirjan väitteitä.
Filosofi Pekka Himanen siteerasi niin sanottua muutoksen lakia, kun hän vastasi median kysymyksiin hallituksen tulevaisuusselontekoon liittyvästä tutkimusprojektistaan. – Uskon muutoksen lakiin,...
Suomella on mahdollisuus liikennepolttoaineen omavaraisuuteen.
Kansainvälinen ay-liike on antanut tukensa Thaimaassa syytteeseen joutuneelle Finnwatchin tutkijalle.
Irakin al-Qaidan ja Syyrian Jabhat al-Nusran yhteenliittymä saa vahvat asemat valtataistelussa, jos Assadin hallitus kaatuu.
Yhteisöveron alentaminen kirveli, mutta osinkoverotuksen kiristäminen lääkitsi.
Erkki Liikanen avasi pään rikkaiden veroalelle jo neljännesvuosisata sitten.
Aktivisti Yoani Sánchez uskoo, että hänen nettisuosio suojelee häntä Kuuban hallituksen vastatoimilta.
Ihmisarvo tai malmiesiintymä, ei sen väliä. KokoTeatterin ihmiskauppamusikaalissa kauppatavaraksi kelpaa ihan kaikki.
Paavo Arhinmäen mukaan jatkovalmistelussa pidetään huolta, ettei uudistukseen jää porsaanreikiä.
Vasemmistoliiton aloitteesta tehty lausuma tuotti tuloksen viikossa.
Tätäkö on työväenpuolue ilman sosialismia, kansanedustaja Kari Uotila kysyy.
Suomi on teini, joka jatkaa uniaan, vaikka herätyskello soi.
Reippaasti moskaa niskaansa viime viikolla saanut kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) saakin nyt jo kiitoksia viime viikon osinkoverovaraumastaan.
Helsingin Kinaporin palvelukeskuksen kirjastoa ei olisi ilman aktiivisia vapaaehtoistyöntekijöitä.
Vuonna 1975 päättyneen Vietnamin sodan jäljet näkyvät yhä Indokiinan niemimaalla: Kambodzhassa, Vietnamissa ja Laosissa.
Boris Berezovski ei ehkä koskaan ollut Venäjän rikkain oligarkki, mutta hän oli vaikutusvaltaisin.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen keskiviikkona hallituksen kehyspäätökseen saama varauma herätti kiukkuista kommentointia.
Vastavalitun paavi Franciscus I:n rooli sotilasjuntan ajan Argentiinassa puhuttaa yhä, mutta uusi paavi on saanut myös vasemmistolaisia puolustajia.
Uudistuksen piti koskea vain muutamaa yritystä, koskeekin ehkä tuhansia.
Huomattava, kenties jopa valtaosa varakkaista tallettajista on saattanut siirtää rahansa ajoissa pois Kyproksen pankeista. Näin he välttyvät osana tukipakettia olevan talletusveron maksamiselta.
Euroopassa melkein joka neljäs työvoimaan kuuluva nuori on työtön.
Samaan aikaan, kun yleinen työttömyys lisääntyi helmikuussa vuoden takaisesta, naisten työllisyysaste nousi 0,4 prosenttiyksiköllä.
Hiilisaasteilla rikastuvat yhtiöt tuottavat öljyä ja kaasua entistä tuhoisammin tavoin.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.