Kunta-ala ei alistu EK:n komentoon
JHL:n uuden puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan julkinen sektori ei voi alistua teknologiateollisuudessa sovittavaan palkkalinjaan.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
JHL:n uuden puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan julkinen sektori ei voi alistua teknologiateollisuudessa sovittavaan palkkalinjaan.
Lupaviranomainen pohtii, kestääkö ympäristö Talvivaaran kaivosyhtiön esittämiä kasvavia päästöjä.
Yhdysvallat on rakentanut Afrikan sarven ja Arabian niemimaan alueelle salaisten tukikohtien ketjun ohjushyökkäyksissä käytettäville lennokeille.
New Yorkin Wall Streetille leiriytyneet mielenosoittajat arvostelevat yritysten laajoja oikeuksia Yhdysvalloissa. Mielenosoittajien ja poliisien välit kiristyivät tiistaina.
Vasemmistoliitto joutui puolustamaan kantaansa Euroopan kriisimaiden tukemiseen, kun eduskunta keskusteli Euroopan rahoitusvakausmekanismiin lailla tehtävistä muutoksista tiistaina. – Vaikka Vasemmistoliitto on vastustanut...
Kymmenet kansainvälisesti tunnetut vaatetusalan suuryhtiöt ovat sitoutuneet olemaan käyttämättä uzbekistanilaista puuvillaa tuotteisiinsa.
Homo-oopperaa varten Pirkko Saision ei ole tarvinnut turvautua salanimeen tai lainahöyheniin. Aihe on omakohtainen: lain edessä Saisio oli itsekin ensin rikollinen, sitten sairas.
Pirkanmaan piiri pyytää kansanedustaja Annika Lapintietä Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi, mutta Lapintie pysyy linjallaan ja kieltäytyy. Turkulainen Lapintie kieltäytyi ehdokkuudesta jo syyskuun...
Tanskan kokemusten pohjalta erikoistutkija Pertti Joenniemi ennustaa, että maahanmuuttokielteisyys on Suomessa vasta alullaan. Pahempaa on tulossa.
”Herättäkää Hitler henkiin! Hän puhdistaa meidät liasta = romaneista! Romaneille kaasua!” lukee mielenosoittajan valkoisessa paidassa. ”Mustat siat!”, ”Tehdään niistä selvää!”, ”Mustalaiset kaasutettaviksi!” huutavat tshekkimarssijat.
Tanska saa demaripääministerin sen ansiosta, että vasemmistoleirin pienemmät puolueet menestyivät hyvin torstain vaaleissa.
Työttömien aseman parantaminen oli meille ykkösasia tässä budjetissa, tähdentää puoluesihteeri Sirpa Puhakka.
Aleksander Kwasniewski, yksi Puolan Demokraattisen vasemmistoliiton (SLD) perustajista ja edelleen maan suosituin ex-presidentti, on koonnut vanhoja kumppaneitaan, 50–60-vuotiaita poliittisia johtajia osallistumaan lokakuun parlamenttivaalien kampanjaan.
Pk-yritysten suhdanneodotukset romahtaneet kuukaudessa Pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet dramaattisesti viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Pk-sektorilla valmistaudutaan uuteen taantumaan...
Nälkäpakolaisia pidetään panttivankeina epävirallisissa leireissä.
Työntekijät tuntevat itsensä petetyiksi Chennan vapaatuotantoalueella.
Norjan kunnallisvaalien suurin häviäjä oli oikeistopopulistinen edistyspuolue, mutta myös sosialistisen vasemmistopuolueen (SV) vaalitulos oli huono.
Ruuan hinta on Suomessa halvimpia, kun vertailukohtana on maan yleinen hintataso, väittää Päivittäistavarakauppa ry.
Turvallisuusasiantuntija, tohtori Jarno Limnéll arvioi Suomen ja Yhdysvaltain suhteen muuttuneen 9/11:n jälkeen.
Myllykoskella eletään kohtalon hetkiä. Perjantaina alkaneissa yt-neuvotteluissa pyritään siirtämään tehtaan lopettaminen ensi vuoteen.
Yhdysvaltain ja Britannian tiedustelupalvelut eivät pelkästään lennättäneet vankeja kidutettaviksi Libyaan, vaan lisäksi auttoivat Gaddafin hirmuhallintoa jahtaamaan maanpakolaisoppositiota.
Amerikkalaisen General Dynamicsin brittiläinen tytäryhtiö ajanmukaisti Muammar Gaddafin kaikkein pelätyimmän prikaatin panssarivaunuja helmikuussa.
Euroopan unionin jäsenmaiden velkakriisit eivät saa varjostaa unionin muita tehtäviä, pääministeri Jyrki Katainen totesi keskiviikkona valtioneuvoston kanslian ja Ulkopoliittisen instituutin keskustelutilaisuudessa.
Elinkeinoelämän valtuuskunta kauppaa Suomeen Britannian mallia, jossa julkiset palvelut yksityistetään yhteisöllisyyden nimissä.
– Minä en ole koskaan ollut SAK:ssa porukassa, joka käyttää todellista päätösvaltaa – koska minä en kuulu demariryhmään.
Perussuomalaisten kannattajat ovat kokoomuksen jälkeen toiseksi varmimpia puolueestaan. Muut puolueet jäävät kauas niiden taa.
Soitto soi ja nuoriso juhlii kotihipoissa, jotka päättyvät usein poliisin tuloon.
Koulunkäynti oli ennestäänkin maailman vähäisintä, vaikka oppi voisi katkaista kurjuuden kierteen.
Mikko Rimmisen ”nahjuseepos” taipui Pussikaljaelokuvaksi. Sen naurattavan ja nuhjuisen kuoren alla sykkii suuri sydän.
Eduskunnan suuri valiokunta pitää odotetusti yhä kiinni siitä, että Suomi saa vakuudet mahdollisille Keikan tukipaketeilleen.
Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvan koko maan laajuisen kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin perustuva elinvoimainen kuntarakenne.
Perjantaista sunnuntaihin kestävän festivaalin teema on ”rajapintoja”.
Lukuisia arkaluontoisia yksityiskohtia CIA:n salaisista vankilennoista on tullut julki tiedustelupalvelun alihankkijoiden käytyä oikeutta maksuista.
UPM:n päätös lopettaa Myllykosken paperitehdas merkitsee pääluottamusmies Timo Bymanin mukaan kuoliniskua koko paikkakunnalle.
EU on nimennyt pääsyyttäjän tutkintaan siitä, oliko Kosovon nykyinen pääministeri Hashim Thaçi vuosien 1998–1999 sodan aikana osallisena sotarikoksiin, muun muassa serbivankien elinten kauppaamisen.
Yhdysvaltain yksityisen vankilalaitoksen arvostelijat katsovat, että ihmisten vangitseminen pelkästään voitontavoittelun vuoksi ei ole hyväksyttävää.
Vanhuspalvelujen kehittämistä ei pidä viivyttää. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka vaatii, että vanhuspalvelulaki tulee voimaan ensi vuonna. Nykyisten kaavailujen mukaan se...
Kirkon ulkomaanavun mukaan kansainvälinen yhteisö ei ole kantanut vastuutaan ihmisoikeuksien edistämisestä kahden vuoden takaisen vallankaappauksen jälkeisessä Hondurasissa.
Viime viikonvaihteessa Tampereella järjestetyssä Työväenkirjallisuuden päivässä kirjallisuuden monet lajit saivat kukkia. Siellä selvisi, että uusi yhteiskunnallinen essee on nyt tärkeä keskustelun virittäjä.
Länsirannalla ja Gazassa puuhataan mielenilmauksia syyskuulle.
Ilmastonmuutoksen aiheuttamat äärimmäiset sääilmiöt koettelevat Namibian asukkaita koko ajan kovemmin. Mutta myös sopeutuminen on alkanut, ainakin kanaloissa. Ilmastonmuutos altistaa Afrikan...
Rautatieläisten liiton mukaan VR ei valmistautunut etukäteen riittävästi tiedossa olevaan konduktööripulaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jatkoi torstaina hallitusohjelman ja sen työttömyyden hoitoon ja erityisesti nuorisotyöttömyyden vähentämiseen lupaamien rahojen puolustamista. – Budjettia ei pidä...
Tuore opetusministeri haluaa, että peruskoulusta tulee nuoria ihmisiä, joilla on valmiudet kehittyä aktiivisiksi kansalaisiksi.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii, että Suomen tulee saada vakuudet, jotta se voi osallistua euromaiden Kreikka-tukipakettiin. – Siitä emme halua...
Tupo on metallityönantajille yhä kirosana, mutta matalan palkkalinjan veturina toimiminen kelpaisi.
Syksyn työmarkkinakierroksesta saattaa tulla tiukka, kun keväällä kariutuneita neuvotteluja käynnistellään.
YK:ta vaaditaan vastuuseen nälänhädästä, mutta rahat tarvitaan jäsenmailta.
Hallitus on siirtänyt mahdollisen työmarkkinaratkaisun kohtalon työmarkkinajärjestöjen välisiin neuvotteluihin.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.