Palautustuotteita tuhotaan – Kansanedustaja kieltäisi
Vasemmistoliiton Kivelä vaatii, että käyttökelpoisten tuotteiden tuhoaminen on kiellettävä.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Vasemmistoliiton Kivelä vaatii, että käyttökelpoisten tuotteiden tuhoaminen on kiellettävä.
Meksikonmeskite (Prosopis juliflora) tuotiin Amerikasta Kenian kuiville alueille ratkaisuksi metsäkatoon sekä polttopuuksi. Ratkaisu muuttui pian ongelmaksi, joka häätää tieltään paikalliset...
Jessica Niemi tutkii murhaa yksinäisellä ahvenanmaalaissaarella surumielisessä jännitystarinassa.
Väkivalta ja hengenvaara, stressi ja uupumus, huono palkka ja suojelun puute. Muun muassa näistä syistä toimittajan työ on Meksikossa erittäin...
Jännitys syntyy tälläkin kertaa ilman väkivaltaisia tehokeinoja.
Hongkongista on muuttanut kahden viime vuoden aikana 200 000 ihmistä. Aivovuodolle on monia syitä, kertoo Kiina-tutkija. Myös paikallinen Barren haluaa muuttaa pois erityishallintoalueelta.
Oikeus tasa-arvoiseen kohteluun ja syrjimättömyyteen on kirjattu Perun perustuslakiin. Siitä huolimatta transihmiset törmäävät kerta toisensa jälkeen valtion asettamiin esteisiin yrittäessään...
Vasemmistoliiton Pia Lohikoski: – Tekstin talo vahvistaa koko kirjallisuuskenttää.
Rapyhtye Cepan Maailman possebiisi Hyvä paha pomoni julkaistiin tänään perjantaina. Kappaleella muun muassa Paleface, Asa ja MC Kajo räppäävät yhteiskunnallisista teemoista, työelämästä ja -oloista.
Vasemmistoliiton Jussi Saramo: – Helsingin ja Porvoon välisen jalankulku- ja pyöräilyväylän viimeinen pala puuttuu vielä.
Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo: ”Päihdeongelmaiset odottavat äidit ja vauvaperheet tarvitsevat apua”
Vasemmistoliiton Said Ahmed pelkää, että pääkaupunkiseudulla kotoutumistyötä tekeviä järjestöjä uhkaa rahoituksen loppuminen.
Aborttilainsäädännön uudistaminen etenee, kun kansalaisaloite hyväksytään.
Venezuela valmistautuu kokeilemaan erikoistalousalueita. Sellaisilla yli 60 enimmäkseen köyhää globaalin etelän valtiota on yrittänyt houkutella ulkomaisia investointeja ja kiihdyttää talouskasvua.
Perhesyistä, työhön ja opiskelemaan voi tulla jatkossakin.
Vasemmistoliiton Pia Lohikoski: ”Loviisan Svartholman merilinnoitus on pelastettava.”
Malawilaisen Zikometson tuotanto- ja innovaatiokeskuksen (IPC) osuuskunnan jäsenet eivät enää vie auringonkukansiemeniään markkinoille. Torin sijasta viljelijät kärräävät satonsa omaan ruokaöljyä...
”Suurin virhearvio Suomen vanhuspalveluissa on ollut laitoshoidon alasajo.”
Vanhushoivasta on tehty 11 välikysymystä 2000-luvulla. Kokoomus on niistä 10 kertaa ollut vastaajan puolella.
SAK:n parantaisi työntekijöiden jaksamista ja esittää ikääntyneille työntekijöille mahdollisuus työajan lyhentämiseen
Nesbit Gavanga, 36, lapioi hiekkaa kuorma-auton lavalle yhdessä viiden kollegansa kanssa. Kuoppa, josta miehet hiekkaa kaivavat, sijaitsee Chitungwizassa, 25 kilometriä...
Turun Vasemmistoliitto: Työnantajien on taattava potilasturvallisuus myös normaalioloissa.
Li Andersson kysyy, mitä oikeisto tarjoaa kansalle.
Kaivosyhtiölle myönnetty varauspäätös kattaa kolme kaupunkia ja kuusi kuntaa.
Sähkön hintaan helpotusta myös kotitalousvähennyksenä. Molemmat tuet ovat voimassa ensi vuoden alusta huhtikuun loppuun. Lisäksi arvonlisävero alenee jo joulukuussa.
Vasemmistoliitolla on ensi keväänä puolustettavana kolme paikkaa Helsingissä.
Anna Soudakovan toinen romaani kuvaa sukupolvien ketjua ja maahanmuuttajaidentiteetistä irti pääsyn vaikeutta.
Ihmisten tuottaman jätteen määrä paisuu ongelmaksi asti, mutta on sillä yksi hyväkin seuraus: kaatopaikkojen jätteistä biokaasua tuottavilla laitoksilla riittää materiaalia.
Meidän kannattaisi väistää rasismia ja rajojen sulkemisen sijaan tukea ja auttaa venäläisiä rintamakarkureita ja suoran toiminnan aktivisteja, kirjoittaa Veikka Lahtinen.
Norjan viime vuoden paras dekkari olisi tuskin päässyt Suomessa edes loppukilpailuun.
Yli viiden vuoden ajan kenialainen Ritta Achevih, 65, korjasi pieneltä pelloltaan yhden säkillisen maissia satokaudessa, joskus vähemmänkin. Siitä ei riittänyt...
Suomi aloitti reippaasti Olympiastadionilla, mutta lopulta Romania oli lähempänä voittoa. Maanantain vieraspeli Montenegrossa ratkaisee Suomen sijoituksen.
Hallitus esittää vihdoin uutta translakia.
Vasemmistolehtien seminaarissa pohdittiin vaikeaa suhdetta hallitusvaltaan.
Vasemmistoliiton raahelainen kansanedustaja kiittää siitä, että ammatilliseen koulutukseen 50 miljoonaa lisää: ”Valtavan suuri tasa-arvoteko”
Andersson ihmettelee kokoomuksen suhtautumista.
Fortum sai rahat saksalaisen Uniperin ostoon myymällä sähköverkot Carunalle.
Varsinais-Suomen vasemmistoliitto perää lisää hoivapaikkoja hyvin iäkkäille ihmisille.
Osittaisen liikekannallepanon käytännön toteutus vielä hämärän peitossa, mutta vastuu jäänee alueille.
Palkankorotukset juoksevat jo myös hoitajille, vaikkeivät Tehy ja Super ole sopimusta omalta osaltaan hyväksyneetkään.
Hallituskumppaneissa irtiottoa potilasturvalaissa ei katsota hyvällä.
Nyt on tehty suorastaan oppikirjamaista talouspolitiikkaa, ja se on onnistunut, Jussi Saramo onnitteli pääministeriä.
Ryhmäpuhuja Timo Heinosen lisäysesitykset naurattivat eduskunnassa.
”Miljardiluokan verokevennykset sinne ja tänne lisäisivät velanottoa tästä eteenpäin joka vuosi.”
Pääministeri Sanna Marinin rooli Uniper-sopimuksessa nousee esiin ensi viikon keskustelussa.
Mitään erivapauksia ei tässä ole meillä hallituspuolueena ollut, eduskuntaryhmän puheenjohtaja kommentoi äänestystä potilasturvallisuuslaista.
Ilmassa on merkkejä, että ensi keväänä vaaleihin mennään taas leikkausteemalla, kirjoittaa KU:n päätoimittaja Jussi Virkkunen.
”Alkuperäistä uhkaa tehohoidon lakoista ei enää ole.”
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.