Avainsana: Toimituksen valinta

Seija Paakkunaisen tarina risteää myös Kansan Uutisten kanssa. Hän työskenteli vuosina 1980-1992 vuoroin toimituksen ja johdon sihteerinä ja toimittajana.

Omin sanoin: Invisible Heroes -sarjan Seija

Ylen sarjassa hänen nimensä on Seija Sandoval. Nyt Seija Paakkunainen kertoo tarinansa itse. Chileen hänet veivät rakkaus ja aate vuonna 1969. Tuolloin koko maailman vasemmisto seurasi toiveikkaana sosialistipresidentti Salvador Allenden johtamaa yhteiskunnallista kokeilua. Sitten kaikki romahti.

Saksan oikeistopopulistinen AfD on mobilisoinut syrjinnän ja hylkäämisen tunteet sekä ohjauksesta karanneen globalisaation tuottamat pelot poliittiseksi voimakseen.

Idästä tuli populismin kokeilukenttä

Inhimillistä sivilisaatiota uhkaa tuhoutuminen ilman nykyisen kapitalistisen tuotanto- ja elämäntavan radikaalia sosiaalistaloudellista muutosta. Näin sanoo Wienin yliopiston politiikan tutkimuksen emeritus professori Dieter Segert.

Kati Peltola ja Ilkka Taipale ovat tehneet pitkään yhteistyötä.

Humanismi voittaa, uskovat 60-luvun aktivistit

Vaikka konservatiiviset arvot tuntuvat olevan nyt niskan päällä, kyse on vain väliaikaisesta vaiheesta pitkässä juoksussa. Näin arvioivat 60-luvun opiskelijaliikkeen veteraanit Kati Peltola ja Ilkka Taipale. He uskovat edelleen humanismin voittoon.

Che Guevaran ja Irakin kommunistien marttyyrinaan pitämän Jusuf Salmanin kuvat koristavat puoluetoimistoa Bagdadissa.

Irakin kommunistit nousivat alhosta

Bagdad – Irakin vaalit voitti toukokuussa uskonnollisen johtajan Muqtada al-Sadrin koalitio, jossa oli mukana myös kommunistinen puolue. Puolue korostaa julkisia palveluita, uskonnon irrottamista politiikasta ja sosiaalista tasa-arvoa.

Sivu 8 / 10 1 7 8 9 10

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.