Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Vaikka hallitus vei viime vuoden lopulla läpi kiistellyn päätöksen sairaalaverkon karsimisesta, ei palveluiden leikkaus näy laskuna hallituspuolueiden kannatuksessa, kirjoittavat KU:n Jussi Virkkunen ja Toivo Haimi.
Lue lisääDetailsSosten pääekonomisti Otto Kyyrönen tarkastelee Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen esittämiä väitteitä yhteisöveron keventämisen hyödyistä. Yhteisöveron keventäminen on tehoton tapa elvyttää talouskasvua, Kyyrönen kertoo.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen vastustaa hallituksen kaavailemia leikkauksia toimeentulotukeen. Pekosen mukaan hallituksen politiikka on johtanut kasvavaan työttömyyteen, ja 100 000 uuden työpaikan sijasta Suomeen uhkaa tulla 100 000 uutta toimeentulotuen saajaa.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Minja Koskela pitää Metan faktantarkastuksen vähenemistä yhteiskunnallisena ongelmana.– Digijättien valtaa täytyy suitsia ja tarvittaessa purkaa, hän sanoo.
Lue lisääDetailsVasemmistoliitolla on nyt yli 14 000 jäsentä ja uusi puheenjohtaja. Vuonna 2025 edessä ovat kunta- ja aluevaalit sekä puoluekokous, kertoo puoluesihteeri Anna Mäkipää.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Minja Koskela arvioi, että valtiovarainministerin on aika katsoa peiliin eikä syytellä mediaa. Hän muistuttaa siitä, että satojen tuhansien suomalaisten köyhtyminen ei ole propagandaa.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela oikoo perussuomalaisten levittämiä väitteitä uusista maahanmuuttolaeista.
Lue lisääDetailsHelsingin metrossa kokoontui tiistaina tunnin mittainen mielenosoitus HSL:n hinnankorotuksia vastaan.
Lue lisääDetailsLasten kirjeet on saksittu konfettisateeksi tonttuhallituksen pikkujouluihin eikä Korvatunturilla muutenkaan mene ihan niin kuin Strömsössä.
Lue lisääDetailsNetanjahulla on käsissään yli 14 000 lapsen verta – yhtä monen kuin Betlehemin lastesurmaajalla sanotaan olleen, kirjoittaa KU:n toimituspäällikkö Emilia Männynväli.
Lue lisääDetailsEuroopan parlamentti kokoontui tällä viikolla vuoden viimeiseen täysistuntoonsa Strasbourgissa. Täysistunnossa työllistivät tällä kertaa erinäiset ihmisoikeusasiat, kertoo vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen.
Lue lisääDetailsSuomessa on laillista kyykyttää työntekijöitä nollatuntisopimuksilla.
Lue lisääDetailsKaksi SOL:n palveluksessa Postin paketteja lajitellutta työntekijää kertoo, millaista on olla nollatuntilainen.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoo olevansa nyt omissa hommissaan ryhmänjohtajana ja sote-valiokunnan jäsenenä. Joululahjaksi hän toivoo eniten rauhaa.
Lue lisääDetailsVasemmistoliitto vastustaa hallituksen leikkauksia myös paikallistasolla.– Tässä eroamme kirkkaasti esimerkiksi demareista, vasemmistoliiton Honkasalo sanoo.
Lue lisääDetailsEsihistoriallisen ihmisen selviytymisvalttia kannattaisi nykyäänkin lähestyä sen etujen kautta, kirjoittaa Emilia Männynväli.
Lue lisääDetailsPAM keskeyttää neuvottelut Woltin kanssa. Esitetty korvaustaso ei parantaisi ruokalähettien asemaa.
Lue lisääDetailsHanna Sarkkinen ehdolla aluevaaleissa, mutta jättää kuntavaalit väliin.
Lue lisääDetailsValtiovarainministeriö on tänään julkaissut talousennusteensa ensi vuodelle. STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà pitää ennustetta ylioptimistisena. Hän peräänkuuluttaa roimia palkankorotuksia talouden piristämiseksi.
Lue lisääDetailsHallituksen läpiajamassa paikallisen sopimisen mallissa suurimpia voittajia ovat ulkomaalaiset, Suomessa toimivat yritykset, sanoo Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen. Hän puhuu KU:n haastettelussa myös käynnissä olevasta palkkakierroksesta.
Lue lisääDetailsEuroopan parlamentti käsitteli tiistaina täysistunnossaan sosiaalisen median alustojen väärinkäyttöä vaalivaikuttamiseen.
Lue lisääDetailsKU:n päätoimittaja Jussi Virkkunen ja politiikan toimittaja Toivo Haimi ruotivat uusimman puoluekannatuskyselyn tuloksia.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen olisi toivonut, että useammalla hallituspuolueen kansanedustajalla olisi ollut selkärankaa vastustaa hallituksen esitystä sairaalaverkon supistamisesta. Hallituksen esitystä Pekonen sanoo älyttömäksi.
Lue lisääDetailsSTTK tyrmää palkkamonttulain: ”Häpeäksi Suomelle.”
Lue lisääDetailsPerussuomalaiset ovat olleet laiskoja sairaalaverkon suhteen: ”Ei ole yllättävää, että puolueesta ovi käy nyt ulospäin.”
Lue lisääDetailsHanna Sarkkinen pettyi erityisesti perussuomalaisiin sairaalapäätöksen johdosta.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Mai Kivelä listasi keinoja parantaa metsäalan sääntelyä.
Lue lisääDetailsPAMin laaja vetovoimakysely: Osa-aikatyön leimaamien kaupan ja ravintola-alan vetovoima hiipuu.
Lue lisääDetails– Oikeistohallituksen osaamaton talouspolitiikka syventää matalasuhdannetta, vasemmistoliiton Koskela sanoo.
Lue lisääDetailsKansanedustaja Hanna Sarkkinen ihmettelee hallituksen sekoilua.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Pia Lohikoski: Riittävä lähiopetuksen määrä turvattava paremmin ammatillisessa koulutuksessa.
Lue lisääDetailsSuomessa on kymmeniä tuhansia kunniaväkivaltaa kokeneita ihmisiä. Ongelma ei ole marginaalinen ja kasvaa yhä, ellei siihen puututa voimakkaasti, kirjoittaa KU:n toimituspäällikkö Emilia Männynväli.
Lue lisääDetailsEx-presidentti Donald Trump voitti marraskuun alussa pidetyt Yhdysvaltain presidentinvaalit, ja hänestä tulee kautta maan historian toinen henkilö, joka on presidenttinä...
Lue lisääDetailsVasemmistoliitto on jättänyt vastalauseen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietintöön kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta. Kansanedustaja Veronika Honkasalo kuvaa kehityspolitiikan leikkauksia paitsi eettisesti vastuuttimiksi, myös vahingollisiksi Suomelle.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen vaatii sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolta selvennystä siitä, mistä eduskunnan on tarkoitus päättää ensi viikolla.
Lue lisääDetailsHallituspuolueiden edustajat pääsevät joka joulu jakamaan kymmeniä miljoonia tärkeänä pitämilleen tahoille. Siinä ei ole mitään järkeä, kirjoittaa KU:n päätoimittaja Jussi Virkkunen.
Lue lisääDetailsViikolla puhuttiin sairaalaverkosta, mutta sairaalapalvelujen yksityistämistä ei juurikaan mainittu.
Lue lisääDetailsEntä jos siitä, etteivät lapset saa olla lapsia, seuraakin, etteivät he koskaan todella kasva aikuisiksi, kysyy KU:n toimituspäällikkö Emilia Männynväli.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Andersson ihmettelee Suomen komissaarin aloitusta.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Jessi Jokelainen arvioi hallituksen toimien heikentävän työllisyyttä.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Pia Lohikoski muistuttaa siitä, että ammatillista koulutusta ei voida onnistuneesti uudistaa, kun toisella kädellä leikataan 120 miljoonaa.
Lue lisääDetailsVasemmistonaisten Pro Feminismi -palkinto annetaan tänään gerontologian professori Marja Jylhälle.
Lue lisääDetailsSTTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà muistuttaa siitä, että Suomen kilpailukyky ennätystasolla.– Palkankorotuksia tarvitaan tukemaan kokonaiskysyntää, hän toteaa.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Timo Furuholm ja Laura Meriluoto ihmettelevät hallituksen sairaalapolitiikkaa.
Lue lisääDetailsVasemmistoliitto on tänään julkaissut pienyrittäjäohjelman. Puheenjohtaja Minja Koskela sanoo ohjelman olevan vaihtoehto hallituksen konkurssilinjalle.
Lue lisääDetailsTeollisuusliitto käy parhaillaan neuvotteluita teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden työehtosopimusten osalta. Takana on muutamia lakkopäiviä. Neuvottelutilannetta voi kuvata hankalaksi. Työmarkkinatilanne on kärjistyneempi kuin vuosikausiin. Kuinka tähän on tultu ja miksi?
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton puheenjohtaja pitää hallituksen työllisyyspolitiikkaa epäonnistuneena. Hän julkisti kymmenen vasemmistoliiton keinoa parantaa kasvua ja työllisyyttä.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen syyttää erityisesti perussuomalaisia sairaalaverkkopäätöksestä: Ajavat kaksilla rattailla.
Lue lisääDetailsKokoomuksen Ben Zyskowicz esitti eduskunnassa vasemmistosta perättömiä syytöksiä, sanoo vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Honkasalo: Suomen on aika luopua ulkopolitiikan kaksoisstandardeista ja olla aina ihmisoikeuksien puolella.
Lue lisääDetailsSivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.