Enemmistö USA:n kongressihyökkääjistä oli miehiä, samoin verkon vihapuhetta suoltavat – ”On todella outoa, että siitä ei puhuta ääneen”, sanoo Veronika Honkasalo
Äärioikeistossa on mukana myös naisia. Liike on kuitenkin vahvasti miesten dominoima.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Äärioikeistossa on mukana myös naisia. Liike on kuitenkin vahvasti miesten dominoima.
Joe Biden allekirjoittaa ison joukon määräyksiä heti ensimmäisenä työpäivänään, ja useita uudistuksia käynnistetään ensimmäisen sadan päivän aikana.
Ensimmäinen kokonaiskatsaus viime kevään tapahtumiin hälyttää valmistautumaan seuraavaan kriisiin jo nyt.
Kommentti: Hallitus päättää tänään koronarajoituksista monien ristipaineiden aallokossa. Terveys ja talous sekä terveysturvallisuus ja perusoikeuksien rajoitukset ovat vastakkain.
Työryhmästä irrottautunut EK nakertaa opetusministerin mukaan omaa vaikutusvaltaansa.
Hallitus joutuu sote-uudistuksen yhteydessä linjaamaan, miten suhtaudutaan Päijät-Hämeen ja Länsi-Pohjan miljardiluokan ulkoistuksiin yhteisyrityksille.
Edustajainhuone vaatii maanantaina varapresidentti Pencea käynnistämään viraltapanon perustuslain 25:nnen lisäyksen perusteella. Jos tämä ei etene, esittää edustajainhuone Trumpille virkasyytettä.
Kansan Uutisten Sunnuntaivieras ekonomisti Ralf Sund varoittaa kolumnissaan: Olkaamme valppaina. USA:n ja Suomen välimatka on paljon lyhyempi kuin karttapallosta voisi päätellä.
Vuonna 1992 solmittiin Maastrichtin sopimus, vuonna 2004 EU laajeni itään. Nuo vuosiluvut kylvivät siemenet, joiden sato korjattiin vuoden 2016 kansanäänestyksessä. Silloin Britannia päätti erota EU:sta.
Kommentti: Luottamus suomalaisiin päättäjiin on noussut. Oma lukunsa ovat perussuomalaiset, joiden luottamus on heikkoa. Jakolinjat ovat selkeät.
Hallitus sitoutui päivittämään terrorismilainsäädännön päätettyään al-Holin kotiutuksista.
Kommentti: Helpotuksen tunne demokraattien vaalivoitosta Georgiassa vaihtui epäuskoksi, kun presidentti Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressiin.
Neljä ihmistä on kuollut Yhdysvaltain kongressitalon mellakoinnin yhteydessä.
Moni on yllättynyt, kun velkakeskustelu on koronakriisin myötä muuttunut.
Vasemmistoblokki voi tapella keskenään tai tavoitella lisäkannatusta muualta. Vain toisella voi saada aikaiseksi isomman muutoksen, sanoo tutkija Lauri Holappa.
Yhdysvaltain modernista historiasta ei löydy vastaavaa tapausta, jossa presidentti olisi yrittänyt painostaa viranomaista muuttamaan vaalitulosta.
Pandemiat ovat historian aikana aiheuttaneet suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Monet vaikutukset ovat olleet nähtävissä vasta pitkän ajan kuluttua.
Islamilaisista maista saapuneet ovat kaikkea muuta kuin yhtenäinen joukko. Heidän omaa ääntään tulisi kuunnella enemmän, esittää Turun Varissuon elämänmenoon syventynyt Lähi-idän ja islamin tutkija Marko Juntunen.
Koronapandemia on vaikeuttanut elämää. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Esimerkiksi aikaa ja rauhaa.
”Minua hämmentää, että meillä on naisviisikon johtama hallitus, mutta naisvaltaisen alan ongelmat eivät tunnu avautuvan heille.”
Kansan Uutisten vuoden henkilö ovat tänä vuonna itseoikeutetusti kaikki koronapotilaita hoitaneet. Heitä edustavat tässä jutussa teho-osastojen sairaanhoitajat Jenni Ahola ja Jani Pasanen.
Tietokirjailija Risto Isomäen mukaan eläinten tehotuotanto ja pandemiat kulkevat käsi kädessä.
Koronavuosi on koetellut kovin eri tavoin eri alojen ihmisiä. SAK:laisessa kentässä muutenkin pienipalkkainen PAMin jäsenistö on joutunut taloudellisesti tosi koville. Teollisuusliitossakin on vuodenvaihteessa yli 30 000 jäsentä lomautettuna irtisanottavien lisäksi.
Tutkimusprofessori Jari Hakasen mukaan niin lähi- kuin etätyötä tehtäessä avainasemassa on töiden hyvä organisointi ja oikeudenmukainen johtaminen.
Terapiatakuuvaatimuksen aikana on hyvä muistaa, että Yrjö Kulovesi oli 1930-luvulla Suomen ensimmäinen psykoanalyytikko, eikä maamme mielisairaaloissa varmasti ollut nykymuotoisia keskusteluterapioita. Kipeille sieluille tarjottiin sokkeja ja työtä.
Nyt on päästy hyvään lupausten vauhtiin. Sitten pitäisi vielä toteuttaa ne.
Uudenlaisesta eräkirjallisuudesta haaveileva esseisti Pontus Purokuru vaelsi Norjan Guolasjávrilta Suomen Valtijoelle ja takaisin viime heinäkuussa. Hän kirjoitti tekstin teltassa myrskyn keskellä. KU:n lukijat voivat muistella jouluvalojen tuikkeessa yhdessä Purokurun kanssa kesäisiä telttatunnelmia myrskyn keskellä.
Korona heijastelee myös joulunviettoon, jonka takia Joulupukkikin on joutunut uusien haasteiden eteen. Yksi asia on kuitenkin varma: joulua ei peruta ja lahjat jaetaan.
Hallitus tulee ensi vuonna päättämään uusista hävittäjistä. Vasemmistoliitto suhtautuu hankintaan kriittisesti, mutta ei ole lähdössä sen vuoksi hallituksesta, linjaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.
– Suomen lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaan lasten turvallisuus ja lasten oikeudet pitää aina turvata. Kysymys ei ole politiikasta vaan laista. Koska emme halua antaa tilaa oikeusvaltion murentamiselle, pitää viranomaisten toimia lakien mukaan. Olivat poliitikot mitä mieltä tahansa, kirjoittaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki blogissaan.
EU on säätämässä kertakäyttömuovia historiaan. Suomessa pantilliset noutopakkaukset luovat uudenlaisia kulutustottumuksia kestomuoville.
Rakenteellinen rasismi nousi Britanniassa esiin, kun koronavirukseen kuoli suhteettoman paljon etnisten vähemmistöjen edustajia. EU-eron iskiessä koronan kolhimaan talouteen tilanne synkennee entisestään, sillä varallisuus ja turvatut työpaikat ovat kasaantuneet valkoisille.
– Ovatko globaali ja lokaali vastakohdat? Ongelmat tulisi ratkaista paikallisesti kansainvälisellä tuella, globaalisti lokalisti, kirjoittaa KU:n Sunnuntaivieras -kolumnisti Lotta Laaksonen. Hän on aktivisti ja Paraisten kaupunginvaltuutettu Lotta Laaksonen, vasemmalta.
Ammuttujen kipuja Gazassa hoitanut anestesialääkäri Henriikka Ollila opetti palestiinalaisia hoitamaan luotien jättämiä ruhjeita ja vammoja.
Julkisuudessa on näkynyt eniten poliitikkojen riitely. Taustalla moni merkittävä asia on edennyt.
Eläkeputken poistaminen alkaa vuonna 1963 syntyneistä vuonna 2023.
”Lasten ja nuorten eteen työskenteleminen on innostavin tehtävä mitä nyt voin kuvitella.”
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) politisoitunut ministerivastuun tutkinta ja sen jälkipyykki osoittavat, että tutkintaprosessia on tarpeen arvioida vakavasti.
Toimihenkilöjärjestön puheenjohtajan mielestä eläkeputken sijasta pitäisi varmistaa osaamisputki.
Hyvä työllisyyskehitys siivitti lähes kaikkien tuloryhmien tulot ainakin pieneen nousuun. Omaisuustulojen lasku pudotti kaikkein suurituloisimpia.
Eduskunta hyväksyi tiistaina oppivelvollisuuden laajentamisen.
Salaliittoteorioihin uskominen voi tuntua harmittomalta, mutta sillä on vaikutusta ihmissuhteisiin ja mielenterveyteen.
Vasemmistoliitossa uskotaan, että uudessa esityksessä on löydetty ratkaisut perustuslaillisiin ongelmiin.
Lapin matkailu on elänyt voimakasta kasvukautta, mutta koronaviruksen aiheuttama asiakaskato sai suhdannevaihteluihin herkästi reagoivan alan polvilleen. Yrittäjät pohtivat kuumeisesti uusia tapoja talvisesongille, jotta suomalainenkin löytäisi ohjelmapalvelut.
Vuosien ajan Donald Trump on huudattanut kannattajillaan vaatimusta Hillary Clintonin heittämisestä vankilaan. Mutta voiko lopulta käydä niin, että näemmekin Trumpin itsensä vankihaalareissa?
Pystytkö kuvittelemaan maailmaa ilman vankiloita? Jos et, kuulut enemmistöön. Vankeusrangaistuksen historia on pitkä ja lähes kaikissa maailman valtioissa on käytössä jonkinlainen vankeuslaitos, kirjoittaa Vasemmisto-opiskelijoiden varapuheenjohtaja, oikeusnotaari Tiina Turunen KU:n Sunnuntaivieras–kolumnissaan.
Väinö Linna on nähty vallan kriitikkona ja kansallisena omatuntona. Karo Hämäläisen ”Instagram-ajan” tulkinnassa korostuu totuuksien suhteellisuus.
Norjan puolustusministeri Frank Bakke-Jensen kommentoi KU:lle maan suunnitelmia Nato-joukkojen kauttakulusta Suomessa sodan aikana. Hänen mukaansa sotilaallinen liikkuvuus on keskeinen tavoite Pohjoismaiden puolustusyhteistyössä.– Natolla ja Suomella on ei-sitova isäntämaasopimus, jota voidaan hyödyntää kriisin ja sodan aikana, hän myös muistuttaa.
Syksyn uutuuskirjat valaisevat eri puolia kansalliskirjailijasta. Kokonaiskuvan voi saada lukemalla molemmat.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.