Teema-arkisto

Omien ajatusten vapaus

"Lehdessä kysyttiin joltain missiltä kumpi on parempi kirjailija, Väinö Linna vai Jari Tervo. Missi valitsi Tervon, koska ei tiennyt kuka on Väinö Linna. Mutta päätteli nimestä, että Väinö on aika vanha mies, ties vaikka jo kuollut. Siinä hän oli tietysti oikeassa.
Mikä minä olen sanomaan, että kaikkien täytyy tietää kuka on Väinö Linna. Mutta herrajumala kyllä minä henkilökohtaisesti järkytyin. Ei sille tunteelle voinut mitään."

Lue lisää

Tarina ristiriidasta

Ranya ElRamly kirjoitti kirjan siitä, miltä tuntuu kasvaa.
Hänen kirjaansa on tulkittu kulttuurien välisen kuilun käsittelyksi, mutta todellisuudessa se on kirja siitä, kuinka selvitä äidin kuolemasta. Ehkä se ei käsittele sitä, mutta siitä se on saanut voimansa.

Lue lisää

Pappa kertoo sadun

Elämässä pitää olla muutakin kuin eduskunta. Kuppiloita, raveja, ihmisten tapaamista, jalkapallo-otteluita, lukemista ja kirjoittamista.
 Ja satuja. Vasemmistoliiton lappilainen kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä lukee lastenkirjoja ja on kirjoittanut niitä kaksi. Tänä keväänä ilmestyi Ellu pelastaa.

Lue lisää

Tehtäväni on antaa ääni unohdetuille

Islantilainen kirjailija Einar Mar Gudmundssonin romaaneja leimaa tietty melankolisuus. Vastikään suomennetussa romaanissaan Maanpäällisiä unelmia hän kuvaa köyhyyttä Islannissa viime vuosituhannen alussa. Kirjailijan mielestä jokaisesta vaikeasta tilanteestakin voi aina löytää jotain positiivista. Sen hän haluaa näkyvän myös kirjoissaan.

Lue lisää

Sipoon rosoinen tonttu

Joulupukki ilmoittaa, että myrsky estää häntä pääsemään Ruusumäkeen. Äitikin on myrskyn vankina seminaarimatkalla. Niinpä isä ja kolme lasta järjestävät keskenään joulunsa Markus Majaluoman uudessa kuvakirjassa.– Joulu on ainoa takuuvarma perhejuhla, joka on jäljellä. Kyllä se kirjansa ansaitsee, sanoo kuvittaja-kirjailija.

Lue lisää

Vuosi 1918 on vieläkin mieluiten vaiettu asia

Eccu Widing, Lucie Lilliehjelm ja Allu Kajander voisivat olla nykyisessä Helsingissä yllättävän kotonaan. Kaupunki näyttää samalla tavalla monikulttuuriselta kuin heidän nuoruudessaan 1920-luvulla ja viihteen jano on valtava. Toisaalta ihmisyyden alennusmyynti olisi Kjell Westön romaanihenkilöille käsittämätöntä 2000-luvussa.

Lue lisää

Kirjailijoiden oikeuksien ja arjen asialla

Tuula-Liina Variksen mielestä ihmisen mielessä ja arjessa tapahtuu kaikki se, mikä on merkittävää. Kirjailijoiden arjessa merkittävää ovat nyt tekijänoikeuskysymykset. – Nyt käydään taistelua kirjailijoiden oikeuksien heikentämistä vastaan, sanoo vuodenvaihteessa puheenjohtajan pestinsä Kirjailijaliitossa aloittava Varis.

Lue lisää
Sivu 1 / 2 1 2

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.