Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Helsingin vasemmisto julkisti keskiviikkona uusia kuntavaaliehdokkaita. Mukana on uusia ja kiinnostavia nimiä perinteisen puoluepolitiikan ulkopuolelta.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Honkasalo vaatii läntiseltä maailmalta tuomiota Trumpin puheille.
Lue lisääDetailsIsraelin myötäileminen ilmenee EU:n ulkopolitiikassa monin tavoin. Näihin kuuluu EU-maiden sitoutuminen huonoon antisemitismin määritelmään, joka haittaa antisemitisminvastaista työtä ja Israelin rikosten dokumentoimista. EU esimerkiksi väittää, että Israel ei syyllisty apartheid-rikokseen – ja viittaa näin tehdessään kyseiseen antisemitismin määritelmään.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo allekirjoittaa Matti Vanhasen (kesk) kritiikin eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahoa (ps) kohtaan.
Lue lisääDetailsVasemmisto-opiskelijoiden luottamus siihen, että hallitus onnistuu vahvistamaan kaikkien opiskelijoiden tilannetta on lähes ”olematon”. Järjestö kertoo haluavansa opintotukijärjestelmän, jossa tuet riittävät elämiseen, tukikuukausia on riittävästi, eikä alanvaihdosta rangaista.
Lue lisääDetailsAino-Kaisa Pekonen jatkaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän johdossa.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Koskela vaatii laittoman pitkien maksuaikojen kitkemistä. Näin vältettäisiin alihankkijoiden konkursseja.
Lue lisääDetailsSuomen Elintarviketyöläisten Liitto (SEL) tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia kaikille alan työntekijöille.
Lue lisääDetailsTänään julkaistu Kalevi Sorsa -säätiön tutkimusraportti esittää pääomatulojen minimiveroa EU:ssa verovälttelyn pysäyttämiseksi. Säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finérin mukaan on kestämätöntä, että rikkaimmat maksavat veroja vähemmän kuin muut.
Lue lisääDetailsKU laajentaa äänituotantoaan. Uudessa podcastissa keskitytään muun muassa poliittisen talouden kysymyksiin. Ensimmäisessä jaksossa pohditaan, mitä Donald Trumpin talouspolitiikka tietää maailmalle.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä hyvinvointialueiden palvelujärjestelmää ei korjata leikkaamalla siitä.
Lue lisääDetailsVarsinais-Suomeen saatiin rahoitus pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen tähtäävälle hankkeelle.
Lue lisääDetailsOn kohtuutonta asettaa naiset kollektiiviseen vastuuseen siitä, että Suomen verrattain tehokas ja halpa julkisen sektorin vanhushoiva on romutettu, kirjoittaa KU:n toimituspäällikkö Emilia Männynväli.
Lue lisääDetailsIirinkielisestä hiphop-trio Kneecapista kertovan elokuvan menestys voi ennakoida muutosta Pohjois-Irlannin jännitteisiin.
Lue lisääDetailsHallituksen työllisyystoimissa kytätään tarkkaan, kuinka monta työpaikkaa mikäkin toimi tuottaa. Julkisuudessa pitäisi keskustella enemmän siitä, kuinka höttöisiä nämä luvut ovat, kirjoittaa KU:n päätoimittaja Jussi Virkkunen.
Lue lisääDetailsTurun vasemmistoliiton sisällä on kuohunut jo useamman vuoden.
Lue lisääDetailsOn monta syytä siihen, että Israelin ja Hamasin välinen tulitauko voisi epäonnistua, sanoo tutkija Antti Tarvainen KU:lle. Hän ei myöskään näe kansainvälisessä järjestelmässä sellaisia paineita, jotka tuottaisivat järkevän ja tasapainoisen rauhanprosessin.
Lue lisääDetailsTasavallan presidentti Alexander Stubb tapasi torstaina politiikan toimittajia. Stubbin mukaan länsimaiden kaksinaismoralismi ärsyttää globaalin etelän maita.
Lue lisääDetailsTelan johtaja kysyy, kaatuuko vanhusten hoiva taas naisten vastuulle.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Minja Koskela: ”Hyvinvointialueet tarvitsevat lisäaikaa alijäämien kattamiseen.”
Lue lisääDetailsEuroparlamentaarikko Li Anderssonin mukaan USA:n presidentti Donald Trumpin puheisiin aluevaltauksista on reagoitava yhtä voimakkaasti kuin Vladimir Putinin valloitushaluihin.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Veronika Honkasalo: Maahanmuuttovirasto kohtelee venäläisiä turvapaikanhakijoita lainvastaisesti.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Pia Lohikoski arvioi hallituksen koulutusleikkausten iskevän nyt kotoutumiseen.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Minja Koskela: Orpolla on peiliin katsomisen paikka työmarkkinakaaoksen kanssa.
Lue lisääDetailsSAK:n varapuheenjohtaja Katja Syvärisen mukaan Suomen hallitukselta puuttuu osaamista, tilannetajua ja harkintaa. Hänen mukaansa
Lue lisääDetailsUlkomaisista hoitajista pitää huolehtia senkin jälkeen, kun he ovat aloittaneet työt Suomessa. Erityisesti kielen opetukseen pitää panostaa.
Lue lisääDetailsIrene Zidan kirjoitti kirjan kahden kulttuurin törmäyksestä.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, europarlamentaarikko Li Andersson ei ole kuntavaaleissa ehdolla. Andersson kertoi päätöksestään perjantaina iltapäivällä sosiaalisen median kanavissaan. Andersson perusteli...
Lue lisääDetailsKäytännössä lakimuutos laillistaa lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja vie naisilta oikeuden avioeroon, perintöön ja huoltajuuteen.
Lue lisääDetailsKerran kuukaudessa ilmestyvän podcastin juontaa KU:n toimituspäällikkö Emilia Männynväli.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Jessi Jokelainen: Verotus suosii ultrapikamuodin myyntiä kierrätyksen sijaan.
Lue lisääDetailsSara Al Husaini puhuu kunniaan liittyvästä väkivallasta, vaikka juuri kukaan ei haluaisi kuulla siitä. Hän on itse ollut pakkoavioliitossa Irakissa.
Lue lisääDetailsHolhottavaksi heittäytyminen ei pelasta riistolta, vaan asettaa sille entistä pahemmin alttiiksi, kirjoittaa KU:n toimituspäällikkö Emilia Männynväli.
Lue lisääDetailsVasemmistoliitto tarjoaa keinoja työllisyyden parantamiseksi.
Lue lisääDetailsTurun vasemmistoliitto esittää tukea tulitauolle ja hätäapua Gazaan.
Lue lisääDetailsYllättävä julkisuus sai hallituksen pakittamaan aikeestaan yhdistää riippumattomat tiedepaneelit yhdeksi valtioneuvoston kanslian alaiseksi kokonaisuudeksi.
Lue lisääDetailsPAMin Kalliorinne muistuttaa siitä, että tukilakot ovat yhä laillisia.
Lue lisääDetailsJulkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Auto- ja kuljetustyöntekijöiden työntekijäliitto AKT ovat tänään ilmoittaneet tukitoimista Teollisuusliiton TES-neuvottelujen vauhdittamiseksi.
Lue lisääDetailsMosambikin valtapuolue Frelimo julistettiin voittajaksi viime syksyn vaaleissa. Vaaleja on kuitenkin kritisoitu epäselvyyksistä, ja niiden jälkeen Mosambikissa on ollut edelleen jatkuvia mielenosoituksia. Protestien taustalla on erityisesti nuorten pettymys politiikkaan, sanoo KU:n haastattelema asiantuntija Hermengildo Mulhovo.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Mai Kivelä arvioi, että Orpon hallitus osoittaa jälleen luonto- ja tiedevihamielisyytensä.
Lue lisääDetailsVasemmistoliiton Li Andersson arvioi Trumpin toimien sopivan myös Putinin maailmankuvaan.
Lue lisääDetailsMinja Koskela muistuttaa siitä, että Donald Trump on autoritäärinen johtaja.
Lue lisääDetailsHuoli siitä, joutuvatko suomalaiset veronmaksajat käytännössä rahoittamaan metsäteollisuuden kestämätöntä toimintaa, on huolista pienin, jos metsän herkkä ekosysteemi ei enää toimi niin kuin sen kuuluisi.
Lue lisääDetailsPalvelualojen ammattiliitto PAM aloittaa tukilakot Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluiden vauhdittamiseksi.
Lue lisääDetailsSuomalainen ammattiyhdistysliike on muutoksessa. Työn muutos, globalisaatio ja jäsenkato ovat nakertaneet ammattiliittojen vaikutusvaltaa. Myös maan hallitus yrittää heikentää liittoja politiikan keinoin. Tässä jutussa kysymme, onko hallitus onnistunut tavoitteessaan nujertaa ay-liikettä, ja mitä liittojen on tehtävä ollakseen varteenotettava tekijä yhteiskunnassa myös tulevaisuudessa.
Lue lisääDetailsKaikkien maailmankatsomusten perususkomuksista on kyettävä käymään analyyttista keskustelua, sanoo Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainio.
Lue lisääDetailsMetsät ovat muuttuneet hiilinielusta päästölähteeksi, luontokato etenee ja vesistöt tummuvat. Metsiä olisi kuitenkin täysin mahdollista hyödyntää myös kestävästi.
Lue lisääDetailsSivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.