Chilen tuore oikeistohallitus kiristää otteitaan nuorisorikollisuuden torjumiseksi
Kriitikoiden mukaan uudet lait rankaisevat nuoria sen sijaan, että ne puuttuisivat väkivallan taustalla oleviin syihin.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Kriitikoiden mukaan uudet lait rankaisevat nuoria sen sijaan, että ne puuttuisivat väkivallan taustalla oleviin syihin.
Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin ammatillisten keskusjärjestöjen pääekonomistit varoittavat yhteisessä kannanotossaan, että Eurooppa on toistamassa finanssikriisin jälkeisen kiristyspolitiikan virheen. Suomi nostetaan varoittavaksi esimerkiksi: työttömyys on noussut EU- ja OECD-maiden korkeimmalle tasolle, eikä luvattua ylijäämää ole näkyvissä.
Elokuva K. J. ja Ester Ståhlbergin kaappauksesta on rivakka ja viinanhuuruinen yhden päivän tarina – yhteys aikakauteen jää huteraksi.
Taloudellinen pakko tai edes optimointi ei ole ainoa eikä välttämättä suurin syy liikahakkuisiin, kirjoittaa Emilia Männynväli.
Vasemmistoliiton Mai Kivelän mielestä perussuomalaisten Peltokankaan on erottava eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä.
Ammattiliitto PAM arvioi, että hallituksen lakiluonnos jättää alustatyön olennaiset ongelmat ratkaisematta.
Pääkaupunkiseudun kuntien ilmoitukset jättimäisistä yt-neuvotteluista herättävät monia kysymyksiä. Vantaan kaupunginjohtajan Pekka Timosen mukaan hän koordinoi neuvotteluiden aloittamista Espoon kaupunginjohtajan Kai Mykkäsen kanssa. Mykkäsen mielestä kyse oli sattumasta.
Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun: ”Suurilla sakoilla pelottelun sijaan tarvitsemme joukkoliikenteen, johon kaikilla on varaa.”
Perussuomalaisten Mauri Peltokangas on pohtinut syntyjä syviä ja kysellyt, halutaanko Suomeen ”Afkaani-muslimi” ministeriksi. Kokoomus antaa tällaisen töryn jatkua, koska sillä ei ole sen näkökulmasta väliä, kirjoittaa politiikan toimittaja Toivo Haimi.
Finnwatch eroaa yritysvastuuneuvottelukunnasta.
Kesä on suomalaisessa politiikassa sekoilun aikaa. Heinäkuussa eduskunta keskeytti istuntotaukonsa ja kokoontui käsittelemään Garden Helsinki -jupakkaa. Lopulta hallitus sai eduskunnan...
Naiset käyttävät vuosia lasten kasvattamiseen, kodin hoitamiseen ja perheen varallisuuden kartuttamiseen. Silti heidän oikeutensa avioliiton aikana kertyneeseen omaisuuteen ovat rajalliset.
Kun kirjoittaja on voittanut aiemmilla teoksillaan Ruotsin tärkeimmät lasten ja nuorten kirjallisuuden palkinnot, on esikoisdekkarilta lupa odottaa jotain aivan erityistä.
Kansalaisjärjestö Civicusin uusi raportti osoittaa, että Kiinan ote on entisestään kiristynyt Hongkongissa.
Norjalainen Jørn Lier Horst on todellinen dekkarityön sankari. Häneltä on suomennettu kymmeniä kirjoja. Tunnetuimpia lienevät Wisting-dekkarit, mutta Horst on myös...
Valtioiden rooli väkivallantekijöinä on yleistynyt. Israel ja Kongon demokraattinen tasavalta olivat vastuussa suurimmasta osasta tapauksia.
Toissa vuoden parhaana esikoisdekkarina palkittiin Mikko Koivusalon Nuku nuku nurmilintu, jonka julkaisi pienkustantaja Momentum-kirjat. Todella monipuolisesti kulttuurialalla vaikuttava Koivusalo jatkaa...
Valtiovarainministeri Riikka Purra esitteli alkuviikosta budjettiesityksensä ensi vuodelle. Hallitus käsittelee sitä myöhemmin. Biosin ekonomisti Jussi Ahokas sanoo, että hallitus viittaa kintaalla velkajarrusopimukselle. Ahokas julistaa velkajarrun kuolleeksi.
Tuhoisat maanjäristykset surmasivat Venezuelassa tuhansia ja jättivät kymmenettuhannet kodittomiksi. YK arvioi heinäkuun alussa tarvitsevansa vielä noin 260 miljoonaa euroa, jotta 1,3 miljoonaa ihmistä saisi välttämättömän avun seuraavien kuuden kuukauden aikana.
Kuuban talouskriisi uhkaa heikentää entisestään maan mustan väestön ja erityisesti afrokuubalaisten naisten asemaa. Talousuudistus voi kasvattaa eroja entisestään.
El Obeidin kaupungissa Sudanissa pelätään drooni-iskuja ja odotetaan kapinallisten RSF-joukkojen hyökkäystä.
Ylen ja Taloustutkimuksen uusin puoluekannatusmittaus on julkaistu. Suosituimpana puolueena on edelleen SDP 23,8 prosentin kannatuksella. Vasemmistoliiton kannatus otti takapakkia 1,1 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta, ja se on nyt 10,3 prosenttia.
STTK:n Sirviön mielestä valtiovarainministeri keskittyy hyväosaisten etujen puolustamiseen, vaikka kauhistelee valtion velkaantumista.
SAK:n Lainà muistuttaa valtiovarainministeriä siitä, että Suomessa on syvä työttömyys.
Vasemmistoliiton Koskela peruisi yhteisöveroalen.
Suomi käyttää julkisiin sote- ja pelastuspalveluihinsa muita Pohjoismaita vähemmän rahaa. Silti asiakasmaksumme ovat muita Pohjoismaita korkeampia. Tähän on saatava muutos:...
Minja Koskelan mukaan sisäministeri unohti olennaisen asian.
Bonnin ilmastoneuvotteluista lähti laihat eväät marraskuiseen ilmastokokoukseen.
Keskustan suvereenisti johtama Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue haluaa siirtää rintasyöpäleikkaukset Kajaanista Ouluun. Rintasyöpädiagnoosi on yksi elämän raskaimmista hetkistä. Silloin tärkeintä on päästä...
Varjoja paratiisissa näki päivänvalon 40 vuotta sitten, Kauas pilvet karkaavat 30 vuotta sitten ja Laitakaupungin valot 20 vuotta sitten. Linssin läpi hahmottuu kolme kovin erilaista Suomea eikä katsekaan pysy samana.
Latinalaisessa Amerikassa elää noin 40 prosenttia maailman kasvi- ja eläinlajeista, mutta metsäkato, ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ylikulutus uhkaavat alueen ekosysteemejä ennennäkemättömällä vauhdilla.
Hyderabadissa yli 450 000 katuvaloa vaihdettiin energiatehokkaisiin ledivaloihin. Hanke vähensi sähkönkulutusta ja päästöjä. Asukkaille vaikutukset näkyvät turvallisempina katuina, pidempinä työpäivinä ja mahdollisuutena parempiin ansioihin.
Kun turkistarhat sammuttavat valot lopullisesti Puolassa, Suomesta tulee Euroopan suurin turkistuottaja. Tuore tietoteos arvioi turkisalan Suomessakin kaatuvan omaan mahdottomuuteensa.
Punkin kummitäti ja grungen esiäiti Patti Smith kertoo muistelmateoksessaan erityisesti lapsuusvuosiensa merkityksestä taiteelleen.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski ihmettelee pääministeri Petteri Orpon tiistaina eduskunnassa antamaa kommenttia. Orpo kiisti eduskuntakeskustelussa antaneensa väärää tietoa eduskunnalle. – Pääministerin...
Eduskunta keskusteli tiistaina hallituksen antamasta Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvästä tiedonannosta. Keskustelua oli seuraamassa Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki, joka tarkasti hallituspuolueiden puheenvuorojen faktoja. Tulos ei imartele oikeistopuolueita.
Aluksiin kiinnittyvät levät, äyriäiset ja pieneliöt leviävät laivaliikenteen mukana uusille merialueille. Vieraslajit uhkaavat koralliriuttoja, kalastusta ja toimeentuloa eri puolilla maailmaa.
Eduskunta käsitteli tiistaina koko kesän jatkunutta Garden Helsinki -kohua. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ryöpytti hallitusta ryhmäpuheessa. Koskelan mukaan kokoomus ja pääministeri Petteri Orpo ovat käytännössä myöntäneet toimineensa väärin.
Kokoomus ja pääministeri Petteri Orpo ovat kärvistelleet kesän ajan Garden Helsinki -jäähallihankkeen rahoitukseen liittyvän kohun keskellä. KU käy läpi kohuun liittyviä kysymyksiä. Kyse ei ole kesäteatterista, mutta hallitus ei myöskään eduskunnan äänestykseen kaadu, kirjoittaa päätoimittaja Jussi Virkkunen.
Eduskunta kokoontuu tiistaina käsittelemään koko kesän jatkunutta kohua, joka liittyy hallituksen myöntämään ehdolliseen rahoitukseen Garden Helsinki -hallihankkeelle. Hallitus ei aio enää edistää hanketta. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan tapaukseen on liittynyt hämäryyttä alusta asti.
EU:n johtajat uskovat, että Montenegrosta tulee EU:n jäsenmaa mahdollisesti jo vuonna 2028.
Keski-Amerikan julkiset terveydenhuoltojärjestelmät ovat heikkoja, ja erityisesti mielenterveyspalvelut ovat jääneet niissä erityisen vähälle huomiolle. Monelle apu on liian kallista ja leimautumista pelätään yhä.
Leipurit onnistuivat kerran lopettamaan yötyön, nyt sellaista ei osata kuvitellakaan. Siinä välissä koko maailma muuttui leipomoksi, kirjoittaa Kaisa Hietalahti esseessään.
Mai Kivelä haluaa luontovaalit.
Kolumbian Amazonin alueella metsää raivataan kokaviljelmiksi, karjalaitumiksi ja laittomiksi kuljetusreiteiksi. Metsäkatoa pahentavat huonosti kohdennetut tuet.
Alkuperäiskansojen ja afroväestön naisjohtajat vastustavat fossiilisia polttoaineita henkensä uhalla. Samalla he haluavat olla osa alueillaan tapahtuvaa vihreää siirtymää.
Tana-joen suistoa uhkasivat biopolttoaineviljelmät. Nyt alueella kokeillaan mallia, jossa luonnonsuojelu tuo toimeentulon paikallisille.
Bruunin mukaan vasemmistoliitto ei saa saa vain jumittua haukkumaan hallitusta. On kerrottava myös, miten vasemmistolainen talouspolitiikka parantaisi ihmisten arkea.
Kuuban julkinen terveydenhuolto on romahduspisteessä. Lääkkeitä etsitään nyt apteekkien sijaan kaduilta, Telegramista ja WhatsAppista.
Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa pääosaan nousseet droonit lensivät nopeasti myös suomalaisten jännityskirjojen aihepiiriin. Helene Immonen kirjoittaa uusimmassa trillerissään Horros...
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.