YK:n ilmastokokous alkaa sunnuntaina – maiden sitoumukset kaukana 1,5 asteen tavoitteesta
Päästöt ovat kasvamassa 16 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, kun niitä pitäisi vähentää 45 prosenttia.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Päästöt ovat kasvamassa 16 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, kun niitä pitäisi vähentää 45 prosenttia.
Luottoluokituslaitos Fitch päivitti Suomen luottoluokitusta. Luottoluokittajien valta on pienentynyt, samoin talouspolitiikan yleinen mielenkiinto luottoluokittajia kohtaan, sanoo STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà.
Erikoissairaanhoitaja Tarja Tuoviselle maailman kriisialueilla työskenteleminen on ollut ammatillisesti palkitsevaa. Hän käsittelee rankkoja kokemuksiaan tuoreessa romaanissaan.
Kiina-sarjan kolmannessa osassa pohditaan siirtotyöläisten asemaa Kiinassa. Ilman heitä valtava taloudellinen kasvu ei olisi ollut mahdollinen.
Yksi suomalaisen työmarkkinapolitiikan kummallisimpia väärinkäsityksiä on poliitikkojen sotkeutuminen työehtosopimusneuvotteluihin. No, onhan näitä nähty keskitettyjen sopimusten aikana – vähän. Silloin tehtiin...
Yksikään yritys ei ole esittänyt pyyntöä neuvotella yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta.
Järjestö vaatii välitöntä loppua käännytyksille ja karkotuksille. Valtioiden tulisi sen sijaan tarjota suojelua afganistanilaisille ja helpottaa poispääsyä maasta.
Suomen julkistalous ei ole kriisissä, eikä varsinkaan sen takia, että maahanmuuttajat saavat yhteen perheensä, todettiin vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa.
”Paras vaihtoehto olisi asettaa globaali hiilineutraaliustavoite vuoteen 2050 mennessä.”
Kotitaloudet rahoittavat Suomessa suuremman osan terveydenhuollon menoistaan omavastuina ja asiakasmaksuina kuin muissa Pohjoismaissa.
Hallitus on entisestään kiristänyt ruuvia ennen Nicaraguan marraskuun vaaleja. Suuri pidätysaalto kohdistui arvostelijoihin kesällä.
Asunnottomuus vähenee Suomessa vuosi vuodelta, mutta silti osa ajautuu asunnottomuuskierteeseen helpommin kuin toiset. Kuntien tulisi ottaa vapautuvista vangeista koppi, sanoo kriminaalihuollon tukisäätiön asumisneuvoja Mia Juselius.
Moni on sitä mieltä, että Elokapina tekee arvokasta työtä ilmastokriisin torjumiseksi. Näyttää siis siltä, että sen vastustajat tulevat olemaan historian väärällä puolella, kirjoittaa Dmitry Gurbanov.
Puheenjohtaja Li Andersson kaipaa nykyistä laajempaa miespuolista iskujoukkoa, joka ottaisi tehtäväkseen haastaa perussuomalaisia. Haastattelu avaa KU:n ”Vasemmistoliitto, minne menet” -juttusarjan.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kertoo työviikkonsa painopisteistä.
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen mukaan demarit eivät aiemmin esittäneet muutoksia.
Vihreiden puoluekokous valitsi syyskuussa varapuheenjohtajaksi helsinkiläisen kansanedustaja Atte Harjanteen. Harjanne kertoo KU:lle olevansa entinen kokoomuslainen, joka haluaa pelastaa maailman tieteellä. Markkinamies myöntää kuitenkin julkisen vallan roolin ilmastonmuutoksen torjunnassa.
”Vaadimme, että jokaisella hyvinvointialueella laaditaan toimenpiteet alan ammattilaisten työehtojen ja -olojen parantamiseksi yhteistyössä työntekijäjärjestöjen kanssa heti, kun työskentely vaalien jälkeen alkaa.”
Rahapelivaroista rahoitettavan taiteen ja kulttuurin taso alenee suurimmalla osalla 15 prosenttia.
Liiton puheenjohtaja patisti työnantajapuolta rakentamaan luottamuksen uudelleen.
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Risto Kalliorinne täyttää tänään 50.
Poliisin rekisterit käyttörikosten osalta aiheuttavat huolta, ja huumausainekeskustelua varjostavat tarinalliset uhkakuvat. Tutkija Pekka Hakkarainen ja komisario Katja Nissinen ovat samaa mieltä ainakin siitä, että käsillä olevaa tietoa tulisi kunnioittaa.
Ympäristöliike Elokapinan kymmenen päivää kestänyt syyskapina on noussut otsikoihin pääasiassa kansalaistottelemattomuudestaan. Elokapinan mielenosoitus on kuitenkin paljon muutakin.
Aija Andersson käsitteli jalkansa amputoimista runoteoksessaan Amputaatio. Nyt hänellä on valmiina toinen runoteos. Sen nimi on Eutanasia. Eutanasia ei kuitenkaan ehdi auttaa hänen kuolemaansa.
Työväenpuolue on Starmerin valinnan jälkeen jatkanut kannatusmittauksissa tippumista, eivätkä sen vaalitulokset paikallisvaaleissa ole olleet hääppöisiä.
Työ eduskunnassa muuttui tällä viikolla: Edustajat näkevät toistensa kasvot.
Päättäjiä johdettu jopa harhaan, koska ymmärrystä ja osaamista verosuunnittelusta on niin vähän.
Puolue oli syyskuussa suurin nousija Ylen mielipidemittauksessa.
”On tärkeää, että yhtiö tunnustaa ay-liikkeen ja sen sopimusoikeuden.”
”Kokoomuksella ei selvästikään näytä olevan minkäänlaista intressiä puuttua rikkaan eliitin hyödyntämiin laillisiin tai lain harmaalla alueella oleviin verosuunnittelukeinoihin”
"Lasten ja iäkkäiden hoiva kasaantui koronakriisin aikana etenkin naisten harteille, lähisuhdeväkivalta lisääntyi ja työttömyys iski ensisijaisesti nuoriin naisiin."
SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas siirtyy vuodenvaihteen jälkeen monitieteiseen BIOS-tutkimusyksikköön vahvistamaan ekologisen jälleenrakennuksen tutkimusta.
Annika Saarikko liitti Suomen niin kutsuttujen nuivien EU-maiden joukkoon allekirjoituksellaan.
Yhdistelmästä tulee räjähdysherkkä silloin kun rokotevastaisuus liittyy radikaalin äärioikeistoon.
Suomen historian ensimmäiset sote-vaalit järjestetään 23. tammikuuta 2022. Kysyimme sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkiselta (vas.), mistä näissä vaaleissa oikeasti on kyse.
Omaiset joutuvat järjettömään paperien pyöritykseen läheisensä kuoltua. Köyhillä ”perijöillä” ei ole varaa palkata kallispalkkaista asiantuntijaa pyörittämään byrokratiaa.
Valko-Venäjällä maan yksinvaltainen johtaja Aljaksandr Lukašenka vain koventaa otteitaan vastustajiaan kohtaan, vaikka katujen protestiliike onkin jo laantunut. Samalla valtioliitto Venäjän kanssa on ottanut reippaita askeleita eteenpäin.
”Juuri meidän elämäntapamme on ongelma. Meidän kulutuksemme on liiallista”.
Vasta vajaat kolme vuotta toiminut säätiöyliopisto suunnittelee merkittäviä henkilöstövähennyksiä tukipalveluihin. Jo nyt tukityö kuormittaa liikaa opetus- ja tutkimushenkilöstöä.
Vanhushoivan tilaa kuvataan edelleen katastrofaaliseksi.
Liike aikoo jatkaa mahdollisimman pian.
Sisäministeri Maria Ohisalo ei halunnut ottaa kantaa poliisin operatiiviseen toimintaan, kun siitä kysyttiin eduskunnassa.
Opetusministeri Li Anderssonin mukaan oppimiseen, osaamiseen ja lasten sekä nuorten saamaan tukeen panostetaan nyt voimakkaasti.
Li Andersson muistuttaa siitä, että poliisille varataan enemmän rahaa kuin koskaan.
Vasemmistoliiton budjettipuheessa iloittiin 1980-luvulla alkaneen uusliberalismin kultakauden päättymisestä.
Vaikka Saksan liittopäivävaalien täpäräksi voittajaksi nousivat sosiaalidemokraatit, professori Laura Kolbe ei usko Saksan heilahtavan mihinkään suuntaan. Laitavasemmiston Die Linkelle vaalit olivat murskatappio.
Pikaruokaketju Hesburgerin työntekijöiden kokemat epäkohdat eivät tulleet yllätyksenä Palvelualojen ammattiliitto PAMille.
Kriisien pitkään vaivaama SPD onnistui pitämään kesän aikana saamansa etumatkan kristillisdemokraatteihin, joiden tulos oli huonoin sitten vuoden 1949 liittopäivävaalien. Vasemmistopuolue Linke menetti puolet edustajistaan.
Yksittäiset tutkijat ja tutkimusalat ovat yhä useammin häirinnän kohteena. Konservatiivien vastaisku ulottuu heidän eliitiksi leimaamaansa tieteeseenkin.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.