Vasemmistoliiton Koskela kuvailee hallituksen aikaansaannoksia: ”Kasvua vain työttömyydessä”
Vasemmistoliiton Minja Koskela sanoo, että vain vasemmistoliitolla on konkretiaa hallituksen kaikkien leikkausten perumiseen.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Vasemmistoliiton Minja Koskela sanoo, että vain vasemmistoliitolla on konkretiaa hallituksen kaikkien leikkausten perumiseen.
– Orpo ja Purra kohtelevat työttömiä kuin roskaa, vasemmistoliiton Pekonen sanoi vappupuheessaan.
Valtiovarainministeriön kevään taloudellisessa katsauksessa Suomen talouden ennustetaan elpyvän kuluvan vuoden aikana. Julkinen talous sen sijaan jatkaa alijäämäisenä. Pääministeri Petteri Orpon hallitus on vain heikentänyt julkisen talouden alijäämiä, sanoo STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà.
Yksiääninen turvallisuuspoliittinen keskustelu vaikuttaa altistaneen meidät toiveajattelulle ja virhearvioinneille, jopa vaaralle, kirjoittaa Noora Kotilainen.
Isänmaallinen kommunisti, jonka kohtaloksi koitui reaalisosialismi.
KU:n Raha, talous ja politiikka -podcastissa syvennytään hallituksen puoliväliriihen antiin.
Teollisuusliitto jätti poliisille tutkintapyynnön UPM Plywoodista. Liitto epäilee metsäyhtiön syyllistyneen järjestäytymisvapauden loukkaamiseen ja työsyrjintään.
EVAn tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten luottamus Naton turvatakuisiin on heikentynyt selvästi.
”Seuraavaksi edistetään perusteettomia määräaikaisia sopimuksia sekä heikennetään irtisanomissuojaa.”
Vasemmistoliitto jatkoi voittokulkuaan kunta- ja aluevaaleissa. Minja Koskelan ensimmäinen koitos sujui menestyksekkäästi. Samaan aikaan on myös avoimia kysymyksiä, jotka kaipaavat vastauksia hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja.
Johtuvatko maailman nykyiset kriisit uusliberalistisen politiikan kriisistä? Ainakin uusliberalismi on kyvytön ratkaisemaan aikamme suuria ongelmia, sanovat asiantuntijat. Maailmaan tarvitaan kuitenkin myös uutta talouspoliittista ajattelua.
Yhdysvaltain tiedeyhteisössä vallitsee pelko, kun tutkijoita erotetaan, rajoitetaan ja sensuroidaan.
Maamiinat takaisin, itäraja kiinni ja kyllä Suomen perustuslain sekä kansainvälisten sopimusten vastaiselle käännytyslaille. Sosiaalidemokraatit ovat tällä vaalikaudella tukeneet tai ilmoittaneet...
Vasemmistoliiton Furuholm kuvailee hallituksen riihipäätöksiä odotetun epäoikeudenmukaisiksi.
Yhdysvallat ja Venäjä sorvaavat rauhaa Ukrainan pään yli. Maailman ei pidä palkita sortoa kutsumalla sitä rauhaksi, kirjoittaa KU:n politiikan toimittaja Toivo Haimi.
Hallituksen leikkaukset ovat kurittaneet etenkin pienituloisia lapsiperheitä ja yksinhuoltajia. Pakkomuutot ovat aikuisellekin raskaita, mutta varsinkin lapsen elämän ne mylläävät kokonaan uusiksi, kirjoittaa KU:n toimituspäällikkö Emilia Männynväli.
Petteri Orpon oikeistohallitus tekee kovaa luokkapolitiikkaa, jossa valtion velkaantuminen on korkeintaan toissijainen huoli. Orpon vaaleja edeltävät puheet ovat nyt osoittautuneet valheiksi, kirjoittaa KU:n päätoimittaja Jussi Virkkunen.
Hallituksen politiikassa ei ole kyse valtion velkaantumisen taittamisesta, vaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion murentamisesta, sanoo SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta.
Suomen julkisen talouden alijäämä lähestyy jo synkimpiä korona-aikoja. STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà sanoo, että hallitus on toimillaan hyydyttänyt talouskasvua.
Hallitus kokoontuu puoliväliriiheen samalla vanhalla pelikirjalla: sosialismia kaikkein rikkaimmille ja kapitalismia meille kaikille muille, kirjoittaa KU:n politiikan toimittaja Toivo Haimi.
SOSTE selvitti, millä toimilla köyhien määrä Suomessa vähenisi 21 000:lla alle kahdessa vuodessa.
Oikeistolainen talouspolitiikka on epäonnistunut jopa sen itse itselleen asettamissa tavoitteissa. Ideologinen sokeus kuitenkin estää oikeistoa myöntämästä, ettei homma enää toimi, kirjoittaa KU:n politiikan toimittaja Toivo Haimi.
Jo Albert Camus kuvasi absurdia oikeusjärjestelmää, jossa tärkeintä on esittää tunteita oikein. Friða Ísberg päivitti tunteiludystopian nykypäivään Merkintä-romaanissaan, jossa empatia muuntuu irvikuvakseen. Emilia Männynväli ruotii esseessään tunteiden ylivaltaa politiikassa.
Moni taho näkee Gazan sodassa tilaisuuden tehdä bisnestä. Jos avustusjärjestöjen pääsy alueelle estetään ja ne korvataan Israelin laskuun toimivilla yrityksillä, palestiinalaissiviilien ääni maailman korvissa vaimenee edelleen.
Ei kirjallisuus ole mitään harmitonta harrastelua, jota pitäisi hyväntekeväisyydestä tukea. Se on kulttuurin ydintä, mutta voisi se olla vielä paljon nykyistä merkittävämpi vientituotekin, kirjoittaa Emilia Männynväli lukuviikon kynnyksellä.
Pelastetaan Ylä-Lapin ikimetsät -kampanja toi hienon tuloksen ja keräys laajenee suojelemaan metsiä koko Lapin alueella.
Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki analysoi kunta- ja aluevaalien tuloksia KU:n haastattelussa.
– Suomi on kääntynyt vasemmalle - oikeistohallitukselta puuttuu ihmisten mandaatti, vasemmistoliiton puheenjohtaja sanoo.
Kansainvälisessä vertailussa julkisen talouden sopeuttaminen on vain harvoin laskenut velkasuhteita. Suomessa uhkaa käydä samoin. Nykyisen hallituksen sopeutustoimet ovat nostamassa valtion velkasuhdetta, todetaan tuoreessa selvityksessä.
Kunta- ja aluevaaleissa nähtiin vahvistusta muutamalle kehityskululle: vasemmistoliitto kasvatti kannatustaan suurissa kaupungeissa ja varmojen äänestäjien keskuudessa. Sen sijaan pienemmissä kunnissa ja liikkuvien äänestäjien parissa puolueen kannatus on heikompaa, kirjoittaa politiikan toimittaja Toivo Haimi.
Vasemmistoliitto on muuttunut puolueena paljon, mutta yksi asia on pysynyt samana. Puolueen kannatus sulaa vaali-iltana, kirjoittaa analyysissaan KU:n päätoimittaja Jussi Virkkunen.
Vasemmistoliitolla on hyvät mahdollisuudet palata eduskuntaan vaalipiireissä, joissa viimeksi meni ainoa paikka.
Perussuomalaisten romahdus hakee vertaistaan.
Perussuomalaiset romahti molemmissa vaaleissa.
Tässä jutussa KU:n toimitus tarjoaa omat tärppinsä vaali-iltaan. Vaali-iltana katseita kannattaa kiinnittää useampaan kohtaan, kirjoittavat Jussi Virkkunen ja Toivo Haimi.
Sunnuntain kunta- ja aluevaalit ovat ensimmäiset sitten vuoden 2008, joissa europarlamentaarikko Li Andersson ei ole ehdolla. Tässä jutussa Andersson kertoo KU:lle, millä perusteella hän itse valitsee ehdokkaansa äänestyskopissa.
Vasemmistoliiton Yrttiaho muistuttaa, että käännytyslaki on ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa.
Vaaliviikolla tärkein asia on vaalit.
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää muistuttaa, että vasemmistolla on mahdollisuus olla oikeasti suuri puolue monessa paikassa.
Jännitystä ei puutu sunnuntain tulosillasta, kun kunta- ja aluevaalien ääniä lasketaan. Vasemmisto menestyy suurissa kaupungeissa, mutta kenties vielä enemmän niiden ulkopuolella, kirjoittavat Jussi Virkkunen & Toivo Haimi.
Mikko Aaltonen on ollut mukana tekemässä päätöksiä, joilla Tampereen vetovoima on noussut. Nyt hän on huolissaan siitä, miten kaupungissa pystytään jatkossakin elämään hyvää arkea ja elämää.
Vasemmistoliiton Jokelainen arvioi, että Orpon hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka on epäonnistunut.
EU:n johto vie sääntelyn purkua eteenpäin tavalla, joka vesittää edellisen parlamenttikauden säätämiä lakeja, moittii Euroopan parlamentin jäsen Li Andersson. Hän kritisoi myös EU:ta toimimattomuudesta Turkin ihmisoikeusloukkauksien edessä.
Mirka Muukkonen on Turussa vasemmistoliiton pormestariehdokkaana. Tulevalla valtuustokaudella huomio pitää kiinnittää siihen, miten koulujen ryhmiä saadaan pienennettyä, hän sanoo KU:n haastattelussa. Hänen katseensa ovat kaupungin lähiöissä, nuorissa ja asunto- sekä koulutuspolitiikassa.
Paavo Arhinmäki on istunut Helsingin kaupunginvaltuustossa yli 20 vuotta, apulaispormestarina neljä vuotta. Nyt hän haluaa, että Helsinki panostaa vielä enemmän lähiöihin.
Tällä kertaa kunta- ja aluevaalit käydään samaan aikaan. Kysyimme kolmelta asiantuntijalta, mikä ratkaisee vaalit.
Anne Applebaumin mukaan autoritaariset valtiot pommittavat länttä turboahdetuilla disinformaatiokampanjoilla. Naomi Klein kuvaa korona-ajan eristystä, joka sai monet eksymään salaliittojen peilimaailmaan.
Runoilija Osip Mandelštam puolusti Stalinin aikana humanismia ja vapautta sekä vastusti diktatuuria ja sotaa. Individualistin elämäntarina kertoo kirjallisuuden valtavasta voimasta.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump päätti viime viikolla poistaa asetuksella noin miljoonalta liittovaltion työntekijältä oikeuden neuvotella työehtosopimuksista. Europarlamentaarikko Li Anderssonin mukaan kyseessä on huolestuttava osoitus Trumpin suhtautumisesta ihmisten perusoikeuksiin, kansainvälisiin sopimuksiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen.
Yhdysvaltojen määräämät tullit hyydyttää Suomen taloutta entisestään.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.