Kenelle kuuluu vastuu vanhushoivasta ja miksi?
KU kysyi tutkijalta, poliitikolta ja kirjailijalta, kenen yhteiskunnassa pitäisi huolehtia vanhuksista ja millä perustein.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
KU kysyi tutkijalta, poliitikolta ja kirjailijalta, kenen yhteiskunnassa pitäisi huolehtia vanhuksista ja millä perustein.
Tutkijakollektiivi vaatii yhteiskunnan uudistamista hoivan ehdoilla. Millaisia yhteyksiä hoivatyöntekijät näkevät hoivateoreettisen ajattelun ja hoivatyön välillä?
Hahmotamme puutarhan usein luonnonläheisyyden kautta, mutta villi luonto ja luonnonmukaisuus ovat puutarhan vastakohtia, kirjoittaa valtiotieteilijä ja historian tutkija Noora Kotilainen, jolle puutarhanhoito on jaakobinpainia vallitsevien normien ja omien arvojen välillä.
2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä ihmiset viettävät enemmän aikaa yksin kuin koskaan aikaisemmin. Samalla sosiaalinen vuorovaikutus ja yhteisölliset harrastukset, kuten yhdistystoiminta, ovat hiipuneet. Mitä vaikutuksia tällä kaikella on yhteiskunnalle?
Gazan nälänhädän myötä Israeliin on kohdistunut painetta järjestää apua alueen väestölle. Avun jakelun toteuttaminen sotilasoperaation osana rikkoo räikeästi humanitaarisen toiminnan perusperiaatteita, mutta vie myös huomiota Israelin muulta kansanmurhan tunnusmerkit täyttävältä toiminnalta.
Ei ole ihme, että epävakaina aikoina nostalgia vetää. Äärioikeisto hakee menneestä voimaa, keskustavasemmisto ja -oikeisto puolestaan kaipaavat hyvin lyhyeksi jäänyttä...
Vuosikymmenien ajan Israel painosti Gazaa rajoittamalla ruoan vientiä, kunnes se siirtyi suoraan nälkiinnyttämiseen.
Villieläinten nettikauppa on neljänneksi rahakkain laittoman kaupan muoto huumekaupan, piraattituotteiden ja ihmissalakuljetuksen jälkeen.
Sally Rooney ja Rebecca Kuang ovat nyt nimiä, joilta ei voi välttyä kirjakeskusteluissa. Kummankaan teoksista kantaaottavuutta ei tarvitse suurennuslasin kanssa etsiä.
Onko itäinen Keski-Eurooppa mielissämme vähemmän eurooppalainen – ja siksi sen ymmärtäminen vähemmän tärkeää, kysyy toimittaja Tuukka Tuomasjukka analyysissaan.
Harmaa talous varastaa miljardien edestä verorahoja joka vuosi Suomessakin. Rakennusliiton Toni Malmströmin mielestä näyttää siltä, että valtiovallalla ei ole halua hillitä ilmiötä, oli vallassa millainen hallitus tahansa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan meret ovat happamoituneet niin paljon, että niiden osalta lähestytään jo arvioitua keikahduspistettä.
Meri- ja ympäristöbiologi Miina Mäki kertoo Itämeren nykytilasta, haasteista ja siitä, miten meren tilaa voitaisiin parantaa.
Ketkä ovat 2020-luvun suurimpia vasemmistolaisia vaikuttajia? KU lähti selvittämään asiaa. Vastaukset vaihtelivat paljonkin riippuen keneltä kysyttiin, mutta muutama nimi vilahteli useammissakin vastauksissa.
Sodan keskiössä on kuolema. Kaikki tietävät, että sotilaan tehtävä on tappaa, joskus myös kuolla. Mutta tätä ei usein sanota ääneen.
Milleniumkimallusta seuraavat Idols-tähdet ja muut koko perheen suosikit, mutta myös bilemusiikilla ja suomalaisella poprockilla pyyhkii hyvin. Juttusarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa käsitellään tämän vuosituhannen suosittua musiikkia.
Parhaillakaan aseilla ei tee mitään, jos niillä ei ole käyttäjiä, kirjoittaa KU:n päätoimittaja Jussi Virkkunen.
Osamu Dazain kulttiklassikko taiteilijan syöksykierteestä on myös Japanin 1930-luvun nationalismin ja militarismin tilinpäätös. Teos tuntuu heijastelevan monia nykyäänkin polttavia kysymyksiä.
Pitkään Ruotsi näyttäytyi suomalaisille läntisenä onnelana, jossa kaikki on vähän paremmin. Ruotsalaisen sosiaalidemokratian historia onkin pitkä ja kunniakas. Mutta mikä on sen tila tänä päivänä?
Erkki Tuomioja teki elämäkerran Eino ja Mauno Pekkalasta – veljeksistä, jotka risteilivät tannerilaisten, vasemmistodemarien ja kommunistien välillä.
Vasemmistopuolue hävisi vaaleissa, mutta muodosti yhteishallituksen oikeistopuolue Demokraattien kanssa.
Suomalaiset tutkijat, taiteilijat, aktivistit ja poliitikot kertovat, miten heidän ajatuksensa elämästä ja yhteiskunnasta ovat muuttuneet.
Ekokriisin aikakausi vaatii turvallisuuden ja puolustuksen radikaalia uudelleenajattelua, kirjoittaa KU:n kolumnisti, tutkija Noora Kotilainen.
Etenkin teini-ikäiset voivat aiempaa huonommin, ja yhä useampi tarvitsee lastensuojelua. Moninaiset markkinatoimijat, yrityskaupat ja omistusjärjestelyt ovat kuitenkin tehneet alan toiminnasta epävakaata. Tutkija muistuttaa, että samaan aikaan kysymys on lasten kodeista.
Pääministeri Petteri Orpon hallitus tulee jäämään monella tapaa isolla historiaan. Syykin on selvä: mikään hallitus ei 2000-luvulla ole muuttanut Suomea...
Kunta- ja aluevaalien tulos sekä hallituksen kehno gallup-kannatus lisäävät levottomuutta sekä hallituspuolueiden välillä että niiden sisällä, arvioi yliopistotutkija Johanna Vuorelma. Hän myös seuraa tarkasti, mitä tapahtuu, jos hallitus epäonnistuu tavoitteessaan tasapainottaa julkista taloutta.
Trump on hurjalla vauhdilla kääntämässä ympäristönsuojelua Yhdysvalloissa vuosikymmeniä taaksepäin.
Heinäkuun neljäs päivä viime vuonna oli Britannian työväenpuolue Labourille voiton päivä. Tuolloin järjestetyissä parlamenttivaaleissa puolue otti murskavoiton ja palasi vallan...
Kaksi vuotta juustohöylällä ja vesurilla leikannut hallitus vaihtoi puolivälin krouvissa tyyliään. Leikkausten sijaan hallitus antoi heille, joilla on paljon ja...
Laosissa on yhä 80 miljoonaa räjähtämätöntä ammusta Vietnamin sodan aikaisten rypälepommitusten jäljiltä.
Helga West tutkii esseissään saamelaisiin kohdistuvaa kolonialistista vallankäyttöä. Tyttöyden ja populaarikulttuurin kuvastoista käsin hän etsii mahdollisuuksia lisätä itsemääräämistä.
Eräänä yönä joukko joen varrella laiduntaneita lehmiä kuoli Perun Keski-Andien vuoristossa. Kukaan ei tiedä tarkkaa syytä. Kylissä kuitenkin kiersi huhu, että sinä yönä sinkkikaivoksen jätevesiallas vuosi yli ja jätevettä valui jokiin.
Zoya Miari, 25, syntyi libanonilaiselle pakolaisleirille ja kertoo nyt tarinaansa Sveitsissä. Hän uskoo, että oman tarinan kertominen parantaa sitä kipua, jota pakolaiset kantavat.
Pitkien välimatkojen maassa kaupungistuminen erottaa sukupolvia toisistaan. Miten se vaikuttaa lähteneiden ja jääneiden hyvinvointiin? Entä voisiko se selittää jopa alueellisia hyvinvointieroja? Professori Virpi Lummaa tutkii suomalaisten sukulaisverkostojen vaikutusta hyvinvointiin.
Yrittäjyyskasvatus on ollut suomalaisissa opetussuunnitelmissa jo 1990-luvulta lähtien. Nuorille puhutaan nykyään innostuneesti luovuudesta, riskinotosta, liikeideoista ja siitä, kuinka kuka tahansa...
Suomessa lähes satavuotisen työväenlaululiikkeen viimeinen kulta-aika koettiin 1970-luvulla. Mitä työväki – tai ihan vain väki, rahvas, kansa – on sen jälkeen kuunnellut? Kolmiosaisen juttusarjan aloittaa tämä 1980-lukua käsittelevä artikkeli.
Yksiääninen turvallisuuspoliittinen keskustelu vaikuttaa altistaneen meidät toiveajattelulle ja virhearvioinneille, jopa vaaralle, kirjoittaa Noora Kotilainen.
Vasemmistoliitto jatkoi voittokulkuaan kunta- ja aluevaaleissa. Minja Koskelan ensimmäinen koitos sujui menestyksekkäästi. Samaan aikaan on myös avoimia kysymyksiä, jotka kaipaavat vastauksia hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja.
Johtuvatko maailman nykyiset kriisit uusliberalistisen politiikan kriisistä? Ainakin uusliberalismi on kyvytön ratkaisemaan aikamme suuria ongelmia, sanovat asiantuntijat. Maailmaan tarvitaan kuitenkin myös uutta talouspoliittista ajattelua.
Yhdysvaltain tiedeyhteisössä vallitsee pelko, kun tutkijoita erotetaan, rajoitetaan ja sensuroidaan.
Maamiinat takaisin, itäraja kiinni ja kyllä Suomen perustuslain sekä kansainvälisten sopimusten vastaiselle käännytyslaille. Sosiaalidemokraatit ovat tällä vaalikaudella tukeneet tai ilmoittaneet...
Mikko Aaltonen on ollut mukana tekemässä päätöksiä, joilla Tampereen vetovoima on noussut. Nyt hän on huolissaan siitä, miten kaupungissa pystytään jatkossakin elämään hyvää arkea ja elämää.
Anne Applebaumin mukaan autoritaariset valtiot pommittavat länttä turboahdetuilla disinformaatiokampanjoilla. Naomi Klein kuvaa korona-ajan eristystä, joka sai monet eksymään salaliittojen peilimaailmaan.
Runoilija Osip Mandelštam puolusti Stalinin aikana humanismia ja vapautta sekä vastusti diktatuuria ja sotaa. Individualistin elämäntarina kertoo kirjallisuuden valtavasta voimasta.
Pienillä paikkakunnilla ei oleteta, että palveluiden pitäisi olla samalla tasolla kuin kaupungissa. Peruspalvelut, hyvät liikenneyhteydet ja työtä siellä kuitenkin saisi olla.
Rasmus Aro tutkii etenkin maantieteellistä polarisaatiota ja on huolissaan sen aiheuttamasta epäoikeudenmukaisuudesta. Suomi on jakautumassa hyvin kehittyviin ja toisaalta rapautuviin seutuihin.
Pelastajia ei valmistu oppilaitoksista riittävästi. Samaan aikaan hyvinvointialueiden leikkaukset kohdistuvat myös pelastustoimen henkilöstöön. Kalustokin vanhenee, ja onnettomuuksia ennaltaehkäisevää toimintaa on karsittu.
Aionkin esitellä tästä lähtien itseni isänmaallisuuden soturittarena, kirjoittaa KU:n kolumnisti, tutkija Noora Kotilainen.
JD Vance, täysiverinen opportunisti vai demokratianvastaisen oikeiston tulevaisuuden toivo? Vai molempia?
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.