Potkulaki perustuslain vastainen EK:n toimeksianto, eriävän mielipiteen jättänyt Yrttiaho sanoo
”Orpon hallitus pyrkii työntekijöiden oikeuksia heikentämällä polkemaan työehtoja ja palkkoja.”
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
”Orpon hallitus pyrkii työntekijöiden oikeuksia heikentämällä polkemaan työehtoja ja palkkoja.”
Mitään näin kamalaa näytelmää en ole eduskuntaurallani vielä kokenut, kansanedustaja Veronika Honkasalo kommentoi.
Li Andersson arvioi, että pääministeri haluaa profiloida Suomea EU-luontopolitiikan vastustajana.
– Byrokratiaa kasvatetaan miljoonilla vain, jotta köyhimmiltä voidaan leikata, vasemmistoliiton Honkasalo sanoo.
Aino-Kaisa Pekonen arvioi, että kokoomus ja perussuomalaiset toivottavat pienituloisille pahaa joulua. Pia Lohikoski arvioi, että hallitus lisää kärsimystä.
Miljardipotit työnantajille ovat seuranneet toisiaan vuodesta 2010, jolloin niiltä poistettiin kansaneläkemaksu.
Sanavalmis taloustoimittaja ja poliitikko piti finanssikapitalismin olemuksen tuntemuksen lisäämistä vasemmiston historiallisena tehtävänä.
Äärioikeisto järjestää samoihin aikoihin kaksi kulkuetta.
Perussuomalaisten ministeri leikkasi 40 prosenttia SASKin rahoista.
Riskit ovat massiivisia ja nyt vielä korotetaan.
Poliittinen ohjaus on tässä päätöksessä ollut poikkeuksellisen räikeä, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Valtion ensi vuoden talousarvio hallitsee politiikan viikkoa.
Kansanmurha Gazassa jatkuu aselevosta huolimatta.
JHL esittää rahoituslain avaamista kohtuullisen lisäajan saamiseksi alijäämien kattamiseen.
Sanomalehdet eivät aiheuttaneet sisällissotaa 1918, mutta lehtimiehet puhalsivat innolla niihin roihuihin, joita yhteiskunnan lukuisat ristiriidat olivat sytyttäneet.
Oppositiossa epäiltiin kyselytunnilla, että hallitukselta ovat kaasu ja jarru menneet sekaisin, kun velka kiihtyy ja talous seisoo.
Vasemmistoliiton Mai Kivelä sanoo, että ilmastopolitiikka on hallitukselle pelkkää poliittista peliä.
Kiertotalouden pitää toteutua arjessa ja juhlassa, sanoo kansanedustaja.
Finnwatchin mukaan kyseessä on yritysvastuudirektiivin täydellinen vesittäminen.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen laskutuksesta tehdään ulkopuolinen selvitys.
Asia on ollut jumissa vuosikausia, vaikka sekä komissio että europarlamentti hyväksyivät kantansa viime vuosikymmenellä.
Puolueen gallup-suosio on noussut pari pykälää korkeammalle tasolle viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana.
Suhtautuminen kansalaistottelemattomuuteen jakaa jyrkästi. Vasemmistoliittolaiset hyväksyvät, kokoomuslaiset ja perussuomalaiset vastustavat vaikka asia olisi hyvä.
Vasemmistoliiton Kivelä vaatii hallitusta kieltämään turkistarhauksen.
Kapitalismia ei kaadeta yhden naisen voimin, mutta koen velvollisuudekseni näyttää esimerkkiä, sanoo kansanedustaja.
Tarhaamisen kieltoa koskeva kansalaisaloite on ollut valiokunnassa jumissa viime syksystä asti.
Jos suomalaiset saisivat päättää, miljonäärivero palautettaisiin.
Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus kasvoi ja alaikäisenä koulun keskeyttäneiden väheni Li Anderssonin läpi viemässä reformissa.
Liettuassa kielto astuu voimaan vuoden 2027 alussa.
Huonot ennätykset paukkuvat, kun lupailtu kasvu siirtyy ja siirtyy.
Vasemmistoliiton Koskela syyttää hallitusta siitä, että se syventää työttömyyskriisiä entisestään sote-leikkauksillaan.
Suomessa työttömyys oli Eurostatin mukaan lokakuussa 9,8 prosenttia, kun se koko EU:ssa oli tasan 6 prosenttia.
Tuen suuruus on noin 800 euroa kuukaudessa. Indeksitarkistuksia ei tehdä ainakaan ennen vuotta 2028.
Petra Rautiainen nostaa sisällissotaromaaninsa keskiöön synnyttävän punaisen naisen lapsineen.
Itseluottamuksensa taas löytänyt Suomi pelasi taktisesti viisain ja rauhallisin ottein. Täpötäysi Metro Areena riemuitsi täysin palkein.
Suomi on yksi Euroopan eniten kuluttavista maista. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin neljä maapalloa.
Janiina Lammi kertoo kirjassaan, mitä voi seurata siitä, jos lapsen neuroerityisyyttä ei tunnisteta.
Ei se loppunutkaan Wigwamiin, eikä 1970-lukuun. Progressiivista rockia on tehty valtava määrä 2000-luvulla, mutta suurin osa vain marginaalissa.
Sosiaaliturvan leikkaukset asettavat vähäosaiset väestöryhmät vastakkain ja pelko putoamisesta kasvaa.
Ilmastonmuutos toi Mongoliaan poikkeuksellisen rajut lumimyrskyt ja pakkaset, joissa on kuollut miljoonia kotieläimiä.
Lainsäädännön arviointineuvosto lyttäsi esityksen totaalisesti ja poikkeuksellisesti valiokunnalle, koska ministeriö ei kuullut sitä.
Tulitauon aikana on tapettu ainakin 327 palestiinalaista, joista 136 on lapsia.
Suomen maataloudessa käydään tärkeää keskustelua kestävyydestä, mutta yksi fakta on jäänyt liian vähälle huomiolle: muovin päätyminen peltoihin biomädätteen mukana. Nykyinen...
Suomessa on jopa historiallisen paha työttömyystilanne, sanoo STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà. Hänen mukaansa korkeaa työttömyyttä ei voi selittää kansainvälisillä suhdanteilla. Suomi on hyvin lähellä lamaa.
Koko vuosi on menty miinuksella, joten suhdanne-ennusteita joudutaan jälleen alentamaan.
Intia pitää suhteita yllä niin länteen, itään kuin eteläänkin. Yhdysvaltojen politiikan viimeaikaiset käännökset ovat ajaneet Narendra Modin hallituksen vaikeaan rakoon, kirjoittaa analyysissaan Henri Purje.
”Minä kysyn, on teidän mielestänne Suomella varaa ottaa velkaa vain siksi, että miljonäärien osinkotulot kasvaisivat.”
Hallituksen tavoite on vähentää yhteiskunnan tukemaa asuntotuotantoa.
Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisi raportin, joka ei käsitellyt sitä, mitä VTV väitti sen käsittelevän. KU esitti kohuraportin tiimoilta viisi kysymystä Sorsa-säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finérille.
Yksin asuvan perusosa voidaan leikata 593 eurosta jopa 288 euroon.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.